Säästöpankilta lahjoituksia Sastamalassa

Paikallisen yhteisön talousosaamisen, vaurastumisen sekä hyvinvoinnin edistäminen on Huittisten Säästöpankille tärkeä asia. Vastuullisuustyö on osa toimintaamme. Omistajattomana toimijana ohjaamme osan voittovaroistamme toimialueemme asukkaiden ja yhteisöjen hyväksi. Vuonna 2017 Huittisten Säästöpankki lahjoittaa toimialueellaan yhteensä ennätykselliset 140 000 €, joista 35 000 € lahjoitettiin Sastamalan alueelle.

Vuosittain on järjestetty äänestys, jossa pankin asiakkaat saavat vaikuttaa tukikohteisiin. Äänestäjien sydäntä lähellä ovat olleet erityisesti lasten ja nuorten sekä vanhusten elämänlaadun parantaminen erilaisin virikkein. Sastamalan alueella vastuullisuutta toteutetaan tänä vuonna muun muassa koulukiusaamisen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn sekä lasten, nuorten ja vanhusten arjen ilahduttamiseen erilaisin keinoin.

Yhteiskuntavastuun mukaiset kohteet Sastamalassa vuonna 2017

  • Sastamalan perusopetus – ala-asteet (10 000 €): KoKoTiimi -projektille koulukiusaamisen vastaiseen kampanjaan.
  • Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut (6 000 €): Riksapyörän hankintaan.
  • Romulan Taiteellinen Teatteri ry (4.000 €): Laulatustilaisuuksien järjestämiseen Sastamalan alueen vanhustenhuollon yksiköille.
  • Team Rynkeby -hyväntekeväisyyshanke (4 500 €, sis alv.): Tampereen pyöräilyteamin sponsorointi, jonka kautta varat ohjataan syöpää sairastaville lapsille, nuorille ja heidän perheilleen Aamu Säätiön ja Sylva ry:n kautta.
  • Tassutoverit, Sari Viljanen (1 500 €): Koiravierailujen järjestämiseen Sastamalan alueen päiväkodeissa ja kouluissa.
  • VaPS Taitoluistelu (3 000 €): Lasten ja nuorten taitoluisteluharrastuksen tukemiseen.
  • Mouhijärven Malli (2.000 €): Urheiluvarusteiden hankintaan sekä valmentajakoulutuksen järjestämiseen.
  • Sastamalan seudun mielenterveysseura ry (4 000 €): työhön nuorten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä vastaan.
Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista