Helmi Säästöpankki antaa työntekijöilleen juuret ja siivet

Säästöpankin brändikuva.

Helmi Säästöpankissa urakehitys voi alkaa monenlaisista lähtökohdista. Rahoituspäällikkö Sinna Pohjalainen ja seniori yksityispankkiiri Pekka Rautio ovat kehittyneet talon sisällä nykyisiin rooleihinsa erilaisista taustoista, mutta yhteisestä kiinnostuksesta finanssialaa kohtaan.

Helmi Säästöpankki tarjoaa työntekijöilleen paikan kasvaa. Rahoituspäällikkö Sinna Pohjalainen vaihtoi ympäristösuunnittelun finanssialaan, ja Pekka Rautio puolestaan kipusi korkeakouluharjoittelusta seniori yksityispankkiiriksi. Uran muotoutumiseen saa esihenkilöiltä tukea. Pankista saa vankat juuret finanssialalle ja omia siipiä saa kokeilla sellaisissa tehtävissä, joissa vahvuudet pääsevät esiin.

– On hienoa, että Säästöpankilla tunnistetaan, minkälainen tyyppi sopii mihinkin rooliin. Jotkut ihmiset on  ovat analyyttisempia ja jotkut tapahtumissa viihtyviä ekstroverttejä. Ohjaaminen oman näköisiin tehtäviin tehdään täällä tosi hienosti. Vakka löytää kantensa! ”Juuret ja siivet" on myös oma kasvatusmetodini lapsilleni, Rautio kommentoi.

Ympäristösuunnittelusta rahoitusalalle ja korkeakouluharjoittelusta yksityispankkiiriksi

Rahoituspäällikkö Sinna Pohjalainen aloitti työuransa Helmi Säästöpankissa noin viisi vuotta sitten palveluasiantuntijana päivittäispalveluissa. Rooliinsa astuessa Pohjalainen suoritti ympäristösuunnittelijan AMK-tutkintoa, mutta hän oli opintojensa ohella työskennellyt pankissa jo aiemmin.

– Bongasin opintovapaalla ollessani ilmoituksen palveluasiantuntijan roolista. Olin Helmi Säästöpankin asiakas ja hyvien kokemusten myötä uskoin, että Helmi Säästöpankki olisi myös hyvä työnantaja, Pohjalainen kertoo.

Vaikka urasuunnitelmat saivat uuden käänteen, Pohjalainen kuvaa siirtymistä luonnonvara-alalta finanssimaailmaan luontevana jatkumona aiemmalle työkokemukselle.

– Olen ollut liikkeellä avoimin mielin ja se tie on vienyt eteenpäin, Pohjalainen kertoo.

Nykyinen senior yksityispankkiiri Pekka Rautio puolestaan tuli Helmi Säästöpankkiin vuonna 2014 suorittamaan tradenomiopintoihin kuuluvaan harjoittelujaksoa. Harjoittelussaan Rautio työskenteli pankin kassalla ja teki asiakasneuvontaa.

– Sijoittaminen kiinnosti jo lapsena ja nuorena ja pohdin sitten, että olisiko tästä ammatiksi. Opintojen aikana huomasin, että finanssiala on oma juttu. Harjoittelu vielä vahvisti sitä, ja työn imu on edelleen voimakas, Rautio kertoo.

Mitä rahoituspäällikön työnkuvaan kuuluu?

Työnkuva rahoituspäällikkönä on monipuolinen. Työhön kuuluu asiakastapaamisia ja asiakkaiden rahoitusneuvotteluja ja kokonaisvaltaisen talouden valmennusta.

– Viikot vaihtelevat paljon. Asiakastapaamisissa käymme kokonaisvaltaisesti läpi perheen taloudellisen tilanteen. Teen lainahankkeisiin liittyviä taustatöitä, kuten kontaktointeja, lainatarjouksia ja -päätöksiä. On mukavaa, kun palvelu ei ole siiloutunutta, vaan voimme palvella asiakasta nopeasti ilman pompottelua asiantuntijalta toiselle, Pohjalainen kertoo.

Pohjalainen viihtyy nykyisessä roolissaan ja tulevaisuudessa haluaa kehittää osaamistaan rahoituspäällikkönä. Hän pitää työssään erityisesti asiakaskohtaamisista, kokonaisvaltaisen talouden valmentamisesta ja työyhteisöstä.

 

Sinna Pohjalainen - Helmi Säästöpankki.Sinna Pohjalainen
rahoituspäällikkö

 

 

 

 Millaista senior yksityispankkiirin työ on?

Senior yksityispankkiirilla on vastuu asiakkaiden varallisuudesta. Palvelu on suunnattu asiakkaille, joilla on vähintään 200 000e sijoitettavaa varallisuutta. Senior yksityispankkiiri toimii asiakkaan henkilökohtaisena sijoitusneuvojana ja talouden yhteyshenkilönä, joka auttaa eteenpäin myös esimerkiksi rahoituksen ja yrityksen talouden asioissa.

– Asiakassuhteet availlaan kaikessa rauhassa. Voi ottaa jopa 6–24 kuukautta, että asiakkuus solmitaan. Käyn myös asiakastilaisuuksissa pitämässä puheenvuoroja sijoittamiseen liittyvistä aiheista, Rautio sanoo.

Rautio kertoo rakastavansa työtään, eikä voisi kuvitella tekevänsä muuta työtä kuin varallisuudenhoitoa.

– Asiakkaat on omassa työssä parasta. Ihmisten tarinat on äärimmäisen mielenkiintoisia, Rautio toteaa. 

 

Pekka Rautio - Helmi Säästöpankki.Pekka Rautio
senior yksityispankkiiri

 

 

 

 
Pitkä ura Säästöpankissa tuntuu palkitsevalta

Pohjalaisen ja Raution mielestä pitkä työura samassa työpaikassa on ollut antoisa. Pohjalainen kertoo päässeensä uusiin rooleihin sisään helpommin, kun siirto tapahtuu omalla työpaikalla ja työyhteisökin on tuttu.

– Tutut kollegat, tuttu hyvä työyhteisö ja arki – se on omalla tavallaan rikkaus, Pohjalainen tuumaa.

Raution mielestä pitkä ura samalla työnantajalla voi olla monipuolinen. Sekä työntekijä että työnantaja voittavat, kun molemmat antavat parhaansa.

– Yritys saa sitoutuneen työntekijän ja työntekijä pitkän, luotettavan urakehityksen. Jos sulla on selkeä tavoite omalle uralle, voit päästä pitkälle samalla työnantajalla. Itse opin kassalta pankkitoiminnan ytimen, ja kun halusin kokeilla sijoituksia ja rahoituksen tekemistä, pääsin oppimaan pankin toisen puolen. Täällä omaa osaamista voi kartuttaa, Rautio sanoo.

Työyhteisössäkin on ollut molempien mielestä mukava kasvaa yhdessä.

– Työyhteisö on huikea. On kasvettu paljon ja uutta porukkaakin tullut. Hierarkia on matala, käytännössä huomaamaton. Yhteisön pitää toimia! Musta huumori kukoistaa, Rautio naurahtaa.

– Meillä täällä Helmi Säästöpankissa on helmijengi! Työyhteisö on niin ihana, että se saa pysymään täällä, Pohjalainen kommentoi.

Julkaistu

Ajankohtaista