Bisnes kasvuun – mistä rahoitus?

Mitkä ovat yrittäjän tämän päivän kasvun mahdollistajat ja keneltä saada neuvoja kasvun tueksi? Kasvua tulee tarkastella useammalta kantilta ja muun muassa sitä, miten tehdä järkevimmät rahoitusratkaisut. Lammin Säästöpankin yrityspankki saa olla mukana yrittäjien rahoituspäätöksissä asiantuntijoina ja tärkeinä talousvalmentajina.

mistä rahoitus

Yritystoiminnan kasvun edellytyksenä ovat usein investoinnit, joihin tarvitaan ulkopuolista rahoitusta. Aina ei ole aivan yksinkertaista, miten yritys löytää oikean ja yritystoiminnan kannalta järkevimmän rahoitusvaihtoehdon. Onneksi yrittäjän ei tarvitse pähkäillä yksin, sillä yrityspankin asiantuntijat auttavat yrittäjää parhaan ratkaisun löytämisessä. Asioiden hoitaminen on tehty helpoksi, sillä yrityspankkiirin voi kutsua yrittäjän tiloihin eikä pankkiin tarvitse välttämättä enää mennä.

– Jokaisen uuden investoinnin kohdalla on pakko tarkastella yrityksen tarpeita kokonaisvaltaisesti. Sen pohjalta voidaan tarjota koko yritystoiminnan kannalta järkevin rahoitusvaihtoehto, selittää Lammin Säästöpankin yrityspankkiiri Kirsi Sinisilta.

Edessä uusi iso investointi – miten rakentaa rahoitus? 

Kasvun ja investointien rahoitukseen on monia erilaisia tapoja ja keinoja. Investoinnin ollessa kertaluonteinen on yrityksen mahdollista hyödyntää rahoittamiseen pankkilainaa tai ulkopuolisia rahoittajia, kuten Finnveraa. Finnvera palvelee yrityksiä niiden eri kasvuvaiheissa ja takauksensa ovat yrittäjälähtöisiä, kertoo Sinisilta. Finnveran hakemus tehdään joko pankista tai sähköisessä hakupalvelussa yrittäjän omilla tunnuksilla.

– Alle 3 vuotta toimineille yrityksille Finnvera voi tarjota alkutakauksen, jonka avulla yritys voi saada rahoitusta pankista erilaisiin investointeihin. Mikäli yritys on toiminut jo pidempään voi PK-takaus toimia yrityksen kasvun rahoituksen tukena, jatkaa Sinisilta.

Isommissa hankkeissa pankkikin hakee mielellään riskinjakajaa, ja ratkaisuna voi olla muun muassa Fundun joukkorahoitus.

Jos esimerkiksi vakuudet eivät kata aivan koko pankkilainaan tarvittavaa määrää, voidaan riskinjakoon ottaa mukaan myös toinen rahoitusmuoto, Sinisilta avaa.

Paikallisuus takaa ripeät päätökset

Rahoitustarpeet uusiin investoineihin voivat syntyä akuutisti. Silloin on tärkeää, että päätös saadaan mahdollisimman ketterästi.

– Meillä päätös tehdään paikallisesti. Jos kaikki rahoituksen kannalta olennaiset asiat ovat selkeitä ja kunnossa, voi rahoituspäätöksen saada esimerkiksi viikon aikana, sanoo Sinisilta.

Ennen neuvotteluja kannattaa koota kaikki rahoitusratkaisun kannalta tärkeät avainluvut ja dokumentit yhteen.

– Prosessi nopeutuu, kun kaikki on valmiiksi mietittyä. Tarvitsemme muun muassa tiedot velallisen kaikista veloista ja vastuista. Autamme tietenkin, jos yrittäjä ei esimerkiksi tiedä, mitä tietoja tarvitsee hakemukseen, muistuttaa Sinisilta.

Älä mene pankkiin, anna pankin tulla luoksesi

Kiireisten yrittäjien kalenteri pursuaa ohjelmaa, eikä aikaa rahoitusneuvotteluun välttämättä löydy helposti. Yrityspankin asiantuntijat tulevat yrittäjän luokse, juuri sinne, mikä parhaiten sopii. Sinisilta on hypännyt useasti autoon ja kurvannut yrittäjän työmaalle tai kotiovelle, jotta selvitys yrityksen rahoitustarpeesta saadaan hoidettua mahdollisimman jouhevasti.

Kaikki lähtee siitä, että hanke tai rahoituksen kohde tulee olla selkeä. Sekä rahoituksen myöntäjän että hakijan pitää käsittää, mihin tarpeisiin rahoitus haetaan, jotta oikea rahoitusvaihtoehto löytyy, muistuttaa Sinisilta.

Yrityspankin asiantuntijat toimivat asiakkaidensa talousvalmentajina. Pankkiin on helppo ottaa yhteyttä, kun auttamassa on aina tuttu asiantuntija.

– Yrityksen taloudesta huolehditaan pitkäjänteisesti, eikä päätöksiä tehdä vain lyhyitä syklejä miettien. Ratkaisut sorvataan aina yrittäjän tarpeita vastaavaksi, Sinisilta selittää.


Kutsu yrityspankkiiri luoksesi, katsotaan yrityksesi rahoitusasiat kuntoon!

Kirsi Sinisilta, p. 040 484 0699

etunimi.sukunimi@saastopankki.fi

Kirsi Sinisilta on ollut Lammin Säästöpankissa yrittäjien tahdon asialla jo yli 22 vuotta. Hän palvelee yritysasiakkaita kaikissa heidän tarpeissaan. Erityisasiantuntemusta Sinisillalla on maksuliikenteestä, kassanhallinnasta, säästöpalveluista ja rahoituksesta. Hänen asiakasportfoliostaan löytyy yrityksiä monilta eri toimialoilta, erityisesti hän on keskittynyt maa- ja metsätalousalalla toimiviin yrityksiin.

 

Tutustu yrityspankkiin saastopankki.fi/kaikkiyrittajanpuolesta 

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista