Säästöpankki Ympäristö

Vaikuttavuusraportti kesäkuu 2021

Säästöpankin brändikuva

Edellisissä kvartaalikatsauksessa arviomme, että lähiaikojen kehitys ympäristöteemaisissa osakkeissa ei olisi yhtä vahvaa kuin edellisinä vuosina. Tämä ennuste osoittautui pitkälti oikeaksi. Ympäristöteemaisten osakkeiden sisällä löytyy hyvin suuria eroja. Aurinkopaneelivalmistajat ovat olleet paineessa tänä vuonna, mutta vesiteemaan liittyvät ympäristöosakkeet ovat menneet hyvin. Osakemarkkinoiden toimialojen ja teemojen tuottoja ovat tukipaketit, rahapolitiikka ja talouksien avautumiset/sulkeutumiset heiluttaneet. 

Yhdysvaltojen keskuspankin kesäkuun kokouksella oli melko suuri vaikutus osakemarkkinoiden tuottoihin erityisesti toimialojen välillä. Markkina tulkitsi kokouksen annin siten, että FED on valmis suitsemaan inflaatiota, mikäli siihen on tarvetta. Tämä näkemys laski pitkiä korkoja ja nosti lyhempiä korkoja. Osa ympäristöystävällisistä osakkeista ovat alttiita koroille. Eritysesti energiantuottajat (esimerkiksi salkussamme olevat EDP Renovaveis ja ENEL), joiden kassavirrat ovat pitkällä tulevaisuudessa. Nämä omistukset hyötyivät siis koronlaskusta, mutta tilanne oli päinvastainen toukokuussa, kun markkinoilla vallitsi pelko kiihtyvästä inflaatiosta. 

Useimpien ympäristöteeman osakkeiden ajurit nojautuvat poliittisiin päätöksiin ja aikajänteet ovat hyvin pitkiä. Ympäristöpolitiikan tavoitteet antavat tukea ja saastuttavien toimialojen lähtökohdat tulevat heikentymään. CO2-päästöoikeuksien hinnat ovat nousseet merkittävästi tämän vuoden aikana ja joidenkin arvioiden mukaan kehitys tulee jatkumaan. EU:n uusi ilmastolaki kiristää kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteita. EU:n uudet tavoitteet ovat 55 prosentin päästövähennys verrattuna vuoteen 1990. Aikaisempi vähennystavoite oli 40 prosenttia. Vuonna 2050 jäsenmaiden pitäisi olla ilmastoneutraaleja (eli ihmisten toiminta ei vaikuta kasvihuonekaasujen pitoisuuksiin). EU komission laskujen mukaan tarvitaan 350 miljardin euron vuotuiset lisäinvestoinnit, jotta päästään 55 % tavoitevähennykseen. Ilmastomuutoksen ehkäisy on valtava urakka ja siihen tarvitaan mittavat investoinnit, mikä tietenkin antaa hyvän toimintaympäristön yrityksille, jotka voivat tarjota ratkaisuja tähän ongelmaan. Poliittisten päätösten antama tuki antaa edellytykset liikevaihdon kasvulle ja siksi arvostuskertoimet voivat pysyä muuta markkinaa korkeammalla. Aika ajoin tulee tietenkin tapahtumaan ylilyöntejä hinnoittelun suhteen, mutta tällä hetkellä markkina on hieman rauhoittunut, joka on eritysesti näkynyt listautumisantien hinnoittelussa.