• Taloustiedon ja -taitojen lisääminen

    Säästäväisyyden edistäminen kuuluu Säästöpankin ytimeen ja tahdomme jakaa taloustietämystä ja oppeja oman talouden hallintaan eri ihmisryhmille. Tutustu tarinoihin. Tulemme myös mielellämme vierailulle esimerkiksi oppilaitoksiin.

Säästöpankin brändikuva.

Taloustaitojen ja -osaamisen lisääminen

Taloustaitojen ja -tietojen edistäminen yhteiskunnassa on tärkeä osa vastuullisuutta. Säästöpankin strategian ytimessä on ollut säästäväisyyden ja taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen jo 200 vuoden ajan. Teemme tämän eteen töitä niin päivittäisissä asiakaskohtaamisissa kuin erilaisissa kehityshankkeissakin. Toteutamme vastuullisuutta tekojen kautta. Muuttuvassa maailmassa tarvitaan jatkuvaa talousopetusta ja hyviä oppimateriaaleja. Säästöpankkiryhmässä jaamme esimerkiksi myös energiatehokkuusvinkkejä ja tarjoamme kilpailukykyistä energialainaa. Yhteiskunnallisena vaikuttajana haluamme antaa oman panoksemme, jotta ihmiset ikään katsomatta oppivat hoitamaan omat talousasiansa ja rakentamaan taloudellista tulevaisuuttaan terveelle pohjalle, oikeaan tietoon perustuen ja suunnitelmallisesti.

Me uskomme, että jokaisella on mahdollisuus vauraampaan tulevaisuuteen, vaikka siihen vielä olisikin matkaa. Keskitymme henkilökohtaiseen neuvontaan sekä digitaalisen sisällön luomiseen erilaisia talouteen liittyviä elämäntilanteita ja tarpeita varten.

Lue lisää lasten ja nuorten raha-asioiden oppaasta.

Taloudellisen hyvinvoinnin levittäminen on vastuullisuutta

Me Säästöpankissa hahmotamme taloudellista hyvinvointia puun kautta. Taloudellinen hyvinvointi on kuin puu. Se imee ravintoaan juurista. Juuret eivät ole pelkästään rahaa, vaan myös arvoja ja asenteita. Ne vaikuttavat siihen, kuinka me hoidamme raha-asioitamme. Nämä käyttäytymismallit ovat usein kotoa perittyjä ja saattavat olla jopa tiedostamattomia. Myös tiettyjä perustietoja ja taitoja tarvitaan, jotta omaa talouttaan osaa hoitaa fiksusti. Kun puu voi hyvin, sen lehdet ovat vehreät ja terveet. Tällöin rahat riittävät ja omasta taloudesta ei tarvitse stressata. Oma talous on kokonaisuus, johon kuuluvat niin tulot, menot, varat kuin velatkin. Vahva puu kestää myös ulkoa tulevia paineita. Näitä voivat olla talouden suhdanteet tai liikkeet sijoitusmarkkinoilla. Myös omassa elämässä voi tapahtua muutoksia, kuten avioero, läheisen kuolema tai vaikkapa perheen lisäys, jotka vaikuttavat myös omaan taloudelliseen tilanteeseen.

 

Jos tahdot katsoa videon, sinun tulee ensin hyväksyä markkinointievästeet evästeasetuksista. Lisätietoa evästeistä.


Ajankohtaista