Lomamatka tulossa? Onhan matkan turva kunnossa?

Kesän lomasesonki on jo hyvässä vauhdissa ja edelliseen kesään verrattuna lomamatkojen määrä on kasvanut huomattavasti. Matkoja tehdään nyt kotimaan lisäksi pitkästä aikaa ulkomaille. Matkalle lähtiessä on hyvä tarkistaa, että matkavakuutusasiat ovat kunnossa. Jos käytössäsi on matkailijan ykköskortti Säästöpankin Visa Credit/Debit Gold, on homma hoidossa, koska korttiin kuuluu jatkuvasti voimassa oleva matkavakuutus. Vakuutus on voimassa myös kotimaan matkoilla.

Vuoden 2022 osalta lomamatkojen kasvu näkyy myös Säästöpankin Visa Gold- kortin matkavakuutuksesta maksetuissa korvauksissa. Tänä vuonna maksettujen korvausten määrä on jo ennen varsinaisen lomasesongin alkamista saavuttanut koko viime vuoden tason. Eniten korvauksia (n. 35 %) on alkuvuoden aikana maksettu matkan peruuntumisesta, jonka painoarvo on ollut hieman aiempia vuosia suurempi. Lähes saman verran korvauksia on maksettu myös matkatavaroiden rikkoutumisesta ja matkan aikana tapahtuneista sairastumisista.

Matkavakuutuksesta turvaa sairastumisten ja tapaturmien varalle

Matkavakuutus on hyvä kaveri matkatavaroiden rikkoutumisen tai katoamisen varalle, mutta sen hyöty konkretisoituu erityisesti, jos matkalla sattuu sairastuminen tai tapaturma.

Omaisuusvahinkoja on toki määrällisesti selvästi eniten, mutta keskimääräinen korvaus on näissä melko maltillinen verrattuna esimerkiksi matkan aikana sattuneisiin tapaturmiin.

Hae Säästöpankin Visa Credit/Debit Goldia ja olet kattavan matkavakuutuksen piirissä, missä ikinä sitten liikutkin. Visa Goldia voit hakea verkkopankissasi.