Jouko pelasi yli 100 000 euron velat – kertoo nyt, miten hän sai taloutensa hallintaan

Jouko Vidgrenin pelaaminen riistäytyi käsistä ja johti velkakierteeseen sekä maksuhäiriömerkintään. Mies laittoi taloutensa kuntoon ja kertoo nyt tarinansa Rahasta kiinni -podcastissa auttaakseen muita. Joukon kanssa aiheesta on keskustelemassa myös Säästöpankin talousvalmentaja ja säästöpankkiiri Terhi Mali. 

Nainen pitää käsiään suojelevasti mahansa päällä. Perheenlisäys on odotettu ja Säästöpankin sekä Sp-Kodin kanssa käyty läpi ratkaisuja uuden elämäntilanteen muutoksiin.

Vuosi 2021 on Jouko Vidgrenille juhlavuosi. Silloin hän täyttää pyöreitä ja aloittaa uuden elämänvaiheen velattomana miehenä. Vidgren on onnistunut pääsemään oman taloutensa herraksi terapian, vertaistuen sekä velkajärjestelyn avulla. Pahimpina aikoina Joukon nurkissa lojui muovipussillisia avaamattomia laskuja ja velkaa oli kertynyt yli 100 000 euroa. 

Jouko on puhunut avoimesti peliongelmastaan, joka on varjostanut miehen elämää vuosikymmeniä. Peliongelma paheni miehen äidin kuoltua 2000-luvun alussa.

- Muistan, että jo kotona meillä pelattiin sököä tai pokeria, ja aina rahasta. Kyse oli pienistä penneistä, mutta silti aina rahasta, Jouko kertoo.

Tunteja peliautomaateilla

Reissutyötä pitkään tehneellä Joukolla illat kuluivat 1990-luvulla pitkälti kioskeilla peliautomaattien luona. Sen sijaan nettipelaamiseen hän ei ehtinyt koukuttua.

- Saatoin seisoa pelikoneen ääressä neljäkin tuntia ja vain pelata. Se, joka ei kärsi peliongelmasta, ei voi ymmärtää sitä. Peliongelmainen näkee rahan pelimerkkeinä ja muistaa vain voitot, Jouko kertoo.

Hän yritti lopettaa pelaamisen monta kertaa, siinä onnistumatta. Kun pelaaminen lisääntyi, syöksyi miehen talous synkempään jamaan. Kun velan määrä kasvoi, hän ei enää selvinnyt lyhennyksistä, jonka takia hänelle tuli maksuhäiriömerkintä. Maksuhäiriömerkintä tulee, kun on jättänyt toistuvasti laksun tai velan maksamatta. Merkintä kirjataan luottorekisteriin, ja se vaikuttaa muun muassa lainan saamiseen. Merkintä havahdutti Joukoa hieman, mutta hän jatkoi kuitenkin samaan tahtiin. 

Vähän aikaa sitten Jouko löysi kotoaan vanhan tiliotteen, josta näkyy, kuinka pieniä 20 seteleitä on nostettu kymmenittäin saman päivän aikana.

 - Ajattelin säilyttää sen, etten luisuisi enää samaan, hän pohtii. 

Puolison sanat pysäyttivät

Kun Jouko lähti lähes kymmenen vuotta sitten sairaalasta, jossa hän oli ollut katsomassa lapsenlastaan, suoraan pelaamaan, hänen naisystävänsä antoi miehelleen kaksi vaihtoehtoa; apu tai ero. Jouko päätti valita ensimmäisen vaihtoehdon.

- Naisystäväni sanat pysäyttivät. Päätin hakea apua, ja se oli oikea päätös. En ollut ennen valmis lopettamaan, mutta nyt olin. Olin elänyt suurimmaksi osaksi naisystäväni rahoilla ja taloudellisesti olin todella syvällä, hän kertoo.

- Kun menin ulosottomiehen luokse, niin kyllä sitä mietti, että toivottavasti kukaan ei näe, hän muistaa.

Terapia ja velkajärjestely auttoivat 

Apua Jouko sai terapiasta sekä velkajärjestelyn kautta. Hän päätti mennä terapiaan ensin. Vasta muutaman vuoden päästä Jouko laittoi myös omat raha-asiansa kuntoon. Silloin elettiin vuotta 2015.

- Se oli minulle silloin paras ratkaisu. Kävin terapiassa ja ymmärsin itse itseäni paremmin, jonka jälkeen olin valmiimpi laittamaan raha-asiat kuntoon, hän pohtii.

Jouko pääsi velkajärjestelyyn, joka on auttanut miestä mäessä. Velkajärjestely on virallinen kaikkia velkoja koskeva järjestely, jossa yhdellä maksuohjelmalla järjestetään velallisen koko velkatilanne. Jouko on noudattanut maksusuunnitelmaa ja raha-asioiden hoitaminen on kääntynyt täysin päälaelleen. 

Velka on kohta taitettu.

Maksuhäiriö pysäyttää, mutta siitä voi selviytyä

Säästöpankin säästöpankkiiri ja talousvalmentaja Terhi Mali  painottaa, että maksuhäiriömerkinnästä voi selviytyä. Ihmisen täytyy kuitenkin itse kohdata asia. Moni häpeilee talousvaikeuksia, mutta Malin mukaan omaan pankkiin kannattaa olla herkästi yhteydessä, jos tuntuu, että oma talous on epätasapainossa. 

- Kun pankkiin tulee, täytyy tietää kuinka paljon rahaa tulee ja paljonko sitä menee. Monelle perusasiat ovat hämärän peitossa, varsinkin jos velkaa on otettu monesta eri rahalaitoksesta. Silloin ei välttämättä tiedetä, millaisia kuukausimaksuja menee tai kuinka paljon korot todellisuudessa ovat. Nämä asiat ovat kuin kaktuksia pöydällä. Kiva, että se on siinä, mutta niihin ei haluta tarttua. Se on kuitenkin välttämätöntä, jotta oma talous saataisiin takaisin raiteille, Mali sanoo. 

Mali kehottaa myös keräämään kuitteja sekä tarkkailemaan rahanmenoa. Säästökohteita löytyy arkisista asioista. 

- Kannattaa myös muistaa, että veloista voi myös neuvotella. Tällöin täytyy olla selkeä kuva siitä, kuinka paljon rahaa menee ja kuinka paljon sitä tulee. Ruokamenot on todella helppo tapa säästää. Pakollisista menoista voi koittaa selvittää, olisiko mahdollista saada lainan lyhennysvapaata tai pienentää maksueriä. Tässä vaiheessa voi pyrkiä pistämään jo pieniä summia säästöön.

Kuinka kauan maksuhäiriömerkintä kestää, ja miten se vaikuttaa ihmisen elämään? Muun muassa näihin kysymyksiin saat vastauksen Säästöpankin Rahasta kiinni -podcastista, jossa vieraana on myös Takuusäätiön Marjut Puputti. 

Millä tolalla taloutesi on? Käy tekemässä taloudellisen hyvinvoinnin testi. Jos kaipaat apua taloutesi kuntoon laittamisen kanssa, varaa aika, me autamme. Käy tutustumassa myös talouden valmennukseemme

Kuuntele Kun raha lähtee käsistä -jakso sivun yläreunasta

Tutustu myös muihin Rahasta kiinni –podcastin jaksoihin

 

Kategoriat
...