Säästöpankkiryhmän alkuvuosi: yritysrahoituksen kasvu kiihtyi, vakaata kasvua myös muilla alueilla
Säästöpankkiryhmän liiketoiminta kehittyi vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla vakaasti epävarmassa toimintaympäristössä. Geopoliittinen tilanne, korkotason nousu, kasvava työttömyys ja kuluttajien varovaisuus pitivät erityisesti asuntomarkkinan vaisuna, mutta ryhmä onnistui kasvattamaan liiketoimintaansa – erityisesti yritysrahoituksessa. Kevään brändiuudistus kirkasti säästöpankkien lupausta asiakkaille: palvelua ilman pompottelua. Lupaus rakentaa sujuvampaa arkea asiakkaalle maailmassa, jossa on paljon epävarmuutta.
Vuoden alkua leimasivat epävarmuus ja varovaisuus, mutta Säästöpankkiryhmä kasvoi valituilla liiketoiminta-alueilla ja vahvisti asemaansa asiakasläheisenä kotimaisena pankkina.
”Elämme maailmassa, jossa epävarmuus on pysyvää. Juuri silloin pankilta odotetaan selkeyttä ja luotettavuutta. Meille se tarkoittaa, että asiakas saa palvelua ilman pompottelua”, sanoo Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Kai Koskela.
Talous elpyy varovasti
Kokonaisuutena alkuvuotta leimasi epävarmuus Iranin ja Ukrainan sotien, kasvavan työttömyyden, korkojen nousun sekä kuluttajien alhaisen luottamuksen takia. Suomen talouskasvusta saatiin vuosipuoliskon lopulla kuitenkin positiivisia signaaleja, mikä näkyi piristyneenä asuntolainojen kysyntänä vuosipuoliskon lopulla. Epävarmuudesta huolimatta yritysrahoitus kehittyi vahvasti ja lainakanta kasvoi. Myös varallisuudenhoidossa kehitys oli myönteistä, ja kiinnostus pitkäjänteiseen säästämiseen säilyi vahvana markkinaheilahteluista huolimatta.
”Pk-yritykset pitävät talouden liikkeessä myös epävarmoina aikoina. Meidän roolimme on varmistaa, että rahoitus toimii silloin kun sitä tarvitaan – ja että prosessi on asiakkaalle sujuva alusta loppuun”, Koskela toteaa.
Säästöpankkiryhmän tulos ennen veroja oli vahva, vaikka laski 8,3 prosenttia 59,6 miljoonaan euroon. Korkokate laski 4,7 % 118,6 miljoonaan euroon. Nettopalkkiotuotot kehittyivät hyvin kasvaen 9,7 % 69,3 miljoonaan euroon. Liiketoiminnan tuotot kasvoivat 0,6 % ollen 202,2 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan kulut kasvoivat 8,3 % 137,8 miljoonaan euroon. Luottokanta kasvoi 1,6 % 10,6 miljardiin euroon ja talletuskanta 2,1 % 7,2 miljardiin euroon.
Enemmän palvelua, vähemmän pompottelua
Kevään brändiuudistus ei ollut vain visuaalinen muutos, vaan koko asiakaskokemusta ohjaavan lupauksen kirkastaminen. Sen ytimessä on lupaus palvelusta ilman pompottelua: asioinnin tulee olla sujuvaa, ymmärrettävää ja johdonmukaista. Tavoitteena on, että asiat hoituvat kerralla kuntoon – ja jos eivät, asiakas ei jää yksin. Uudistettu ilme tuo perinteisten arvojen rinnalle rehtiä, palvelevaa ja positiivista otetta.
”Palvelua ilman pompottelua tarkoittaa, että asiakas saa apua oikeaan aikaan, asiat etenevät eikä vastuu siirry asiakkaalle. Se on uudistumisemme punainen lanka”, Koskela sanoo.
Digitaalisuus ja ihmiset rinnakkain
Digitaalisten palveluiden kehitys eteni alkuvuonna vahvasti. Säästöpankin mobiilisovellus nousi ensi kertaa sovelluskaupoissa parhaiten arvioiduksi suomalaiseksi pankkisovellukseksi.
”Se kertoo, että olemme onnistuneet yhdessä asiassa, joka ratkaisee eniten: asiakkaan arjen helpottamisessa. Asiakas ei mieti kanavia – hän haluaa, että asiat hoituvat. Meidän tehtävämme on rakentaa palvelu sen ympärille”, Koskela sanoo.
Seuraavaksi pankki yhdistää tunnistamisen osaksi mobiilisovellusta, mikä tuo pankkiasioinnin ja tunnistautumisen yhteen paikkaan. Samalla henkilökohtainen palvelu kuitenkin säilyy keskeisenä erityisesti suurissa taloudellisissa päätöksissä
Vastuullisuus ja osaaminen arjessa
Säästöpankkiryhmä jatkoi alkuvuonna panostuksia taloustaitoihin, nuorten hyvinvointiin ja vastuulliseen rahoitukseen. Myös ilmastotyötä edistettiin muun muassa uudistavan viljelyn hankkeissa. Henkilöstön rooli korostuu myös teknologian kehittyessä. Alkuvuonna tekoäly otettiin laajasti käyttöön työn tueksi, ja samalla panostettiin osaamisen kehittämiseen.
”Teknologia auttaa, mutta ihmiset ratkaisevat. Meillä viihdytään, kevään henkilöstötutkimuksessa eNPS oli +31, mikä on poikkeuksellisen hyvä taso asiantuntijaorganisaatiossa. Kun henkilöstö on motivoitunut ja tyytyväinen, se näkyy myös asiakkaille”, Koskela korostaa.
Selkeä suunta loppuvuoteen
Säästöpankkiryhmä lähtee loppuvuoteen luottavaisesti selkeällä suunnalla ja haluaa olla pankki, jossa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla ihmisläheisyys, henkilökohtaisuus, digitaalisuus ja sujuvuus.
”Emme rakenna pankkia vakaaseen maailmaan, vaan maailmaan, jossa on epävarmuutta ja muutoksia. Siksi keskitymme siihen, että asiakkaan arki on helpompaa joka päivä – se on palvelua ilman pompottelua”, Koskela kiteyttää.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Kai Koskela
Toimitusjohtaja, Säästöpankkiliitto
+358 40 549 0430
kai.koskela@saastopankki.fi
Ville Mikkola
Talousjohtaja, Säästöpankkiliitto
+ 358 40 820 6905
ville.mikkola@saastopankki.fi
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija