Joululahjoitus Hope ry:lle

Erityisesti joulun alla lähimmäiset, yhteisöllisyys ja auttaminen nousevat ajatuksiimme. Siksi tahdoimme jakaa joulumieltä lahjoituksen muodossa Hope ry:n kautta lapsille ja nuorille.

Martti Hakala.
Kuvassa Lammin Säästöpankin liiketoimintajohtaja Martti Hakala.

Jo Lammin Säästöpankin perustamisesta lähtien vuodesta 1877 alkaen, yksi perusaatteistamme on ollut vastuun kantaminen toimialueestamme ja yhteisömme ihmisistä. Meille paikallisten ihmisten hyvinvointi on tärkeää - nyt ja tulevaisuudessa. Joulu on hyvä aika muistaa sekä läheisiä että jakaa omastaan.

Siksi tahdoimme tehdä 1000 euron lahjoituksen Hope ry:lle lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen. Tänä vuonna kohdistimme tuen Hyvinkää-Riihimäen yhdistykselle. Lahjoittamamme rahat ohjataan lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen kyseisillä alueilla.

Lapset ja nuoret ovat yhteisömme tulevaisuus, joten tahdomme kantaa vastuumme ja osaltamme mahdollistaa tärkeät harrastukset lasten ja nuorten elämässä. Joulu on erityisen hyvä hetki antaa toivoa ja tukea elämänpolulle. Hope ry:ltä perheet voivat hakea avustusta harrastusmaksujen maksamiseen ja rahat ohjataan niitä tarvitseville.

Lammin Säästöpankki toivottaa rauhallista joulun aikaa!

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija
...