Mihin Säästöpankkien tulisi lahjoittaa rahaa? Hyviä tekoja -äänestys käynnistyy tänään

Säästöpankkiryhmän Hyviä tekoja -kampanjassa on vuodesta 2015 alkaen lahjoitettu ja myönnetty apurahoja yli kymmenen miljoonaa euroa seuroille, yhdistyksille, tutkimukseen sekä nuorten harrastus- ja urheilutoimintaan. Sopivia lahjoituskohteita voi ehdottaa ja äänestää 3.5. saakka.

Säästöpankin brändikuva.

Säästöpankkien Hyviä tekoja -kampanjan äänestys on alkanut. Vuosittain järjestettävässä kampanjassa paikalliset Säästöpankit ja Säästöpankkisäätiöt lahjoittavat rahaa lähialueidensa hyvää tekeville tahoille painopisteenään lasten ja nuorten hyvinvointi.

Äänestyksessä kuka tahansa voi nimetä mielestään sopivan kohteen lahjoitukselle sekä äänestää jo ehdotettuja kohteita. Säästöpankit ja Säästöpankkisäätiöt hyödyntävät äänestyksen tuloksia itsenäisten päätöstensä tukena.

Lahjoituksia ja apurahoja myönnetään eri puolilla Suomea kuluvan vuoden aikana ja pankit tiedottavat niistä erikseen. Säästöpankkiryhmä julkistaa vuoden loppupuolella lahjoitusten ja apurahojen kokonaissumman.

Lahjoituskohteen nimeäminen ja äänestys tapahtuvat täällä. Äänestys on käynnissä sunnuntaihin 3.5. asti.

Tukea nuorten hyvinvointiin

Edellisellä kampanjakaudella lahjoituksia ja apurahoja jaettiin ennätykselliset 3,1 miljoonaa euroa. Yleisön ehdotuksissa ja äänestyksessä nuorten mielenterveyspalvelut korostuivat aiempia vuosia enemmän.

“On ollut liikuttavaa huomata, miten moni suomalainen haluaa ohjata avustuksia nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi”, toteaa Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Kai Koskela.

Säästöpankit ja Säästöpankkisäätiöt jakavat lahjoituksia ja apurahoja pääasiassa lasten ja nuorten harrastus- ja liikuntatoimintaan sekä yleishyödyllisille yhdistyksille ja seuroille. Vuosien myötä avustusten määrät ovat kasvaneet vuositasolla sadoista tuhansista euroista miljooniin. Säästöpankit ja Säästöpankkisäätiöt ovat vuodesta 2015 alkaen jakaneet yhteensä yli kymmenen miljoonaa euroa lahjoituksia ja apurahoja.

Koskelan mukaan avokätinen rahan jakaminen on osa Säästöpankin ydintehtävää, joka on auttaa suomalaisia vaurastumaan taustaan tai asemaan katsomatta. Se on ollut Säästöpankin missio perustamisesta alkaen.

“Voittoja ei jaeta osakkeenomistajille, vaan yhteiseen hyvään. Se on periaate, josta pidämme kiinni, ja jota olemme viime vuosina entisestään kirkastaneet”, Koskela summaa.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Säästöpankkiryhmä

Ajankohtaista