Pk-seudun asuntomarkkinatilanne rohkaisee ikäihmisiä asuntokaupoille

Tämän hetken asuntomarkkinatilanne tarjoaa pk-seudulla asuville ikäihmisille erinomaisen tilaisuuden myydä itselle turhan isoksi ja työlääksi käynyt vanha koti nopeasti ja hyvään hintaan. Kovin kysyntä kohdistuu vanhoihin isoihin omakotitaloihin, pientaloihin ja rivitaloasuntoihin. Nyt kaupaksi käyvät nekin kohteet, joista kukaan ei ollut kiinnostunut ennen koronaa.

Pitkään yhdessä ollut pariskunta iloitsee, sillä heidän raha-asiansa ovat hyvässä hoidossa Säästöpankissa.

– Omakotitalon myyntiä harkitsevien ja helposta asumisesta palveluiden äärellä haaveilevien senioreiden kannattaisi nyt aktivoitua ja tehdä omista asumisen unelmistaan totta. Tämä hetki on poikkeuksellinen, jos katsotaan tilannetta esimerkiksi viisi vuotta taakse päin, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen

– Vanhoihin omakotitaloihin, pientaloihin ja rivitaloasuntoihin kohdistuu todella kovaa kysyntää, mikä on nopeuttanut myyntiä ja nostanut hintoja paikoin merkittävästikin, Rantanen jatkaa. – Nyt on se hetki, kun lähes kaikki omakotitalot ja isot pihalliset perheasunnot myydään heti ja hyvään hintaan kaikkialla pk-seudulla.

– On selvää, ettei kuumana käyvä omakotitalobuumi jatku ikuisesti. Siksi tähän hetkeen kannattaa tarttua ja hyödyntää oman asunnon arvonnousu ja helppo myytävyys. Nyt asunnonvaihto ja asumisen laadun parantaminen onnistuu helpommin kuin vuosiin, sanoo myös Nooa Säästöpankin liiketoimintajohtaja Tommi Grönlund

Vanhempien ihmisten pitäisi uskaltaa toteuttaa asumisen unelmiaan rohkeammin

– Pääkaupunkiseudun monilla vetovoimaisilla asuinalueilla on paljon isoja omakotitaloja ja rivitaloasuntoja, joissa leskeksi jäänyt vanhus tai ikääntynyt pariskunta asuu vain paria huonetta. Näiden kiinteistöjen ja asuntojen ylläpitokustannukset ovat eläkkeisiin nähden suuret, ja kertyneen korjausvelan hoitaminen tulee lisäämään kustannuksia ja asukkaiden taloudellista painetta vielä entisestään, toteaa Rantanen. 

– Nyt nämä isoja remonttejakin vaativat omakotitalot ja rivitaloasunnot ovat kolme–nelikymppisten perheellisten kaupunkilaisten unelmakohteita, joista käydään paikoin kovaakin kilpailua.

– Omaan asumiseen liittyviä ratkaisuja kannattaisi tehdä hyvissä ajoin, silloin kun on vielä suhteellisen hyvässä kunnossa, pystyy liikkumaan ja hoitamaan omia asioita ilman apua, sanoo Grönlund. – Valitettavan usein ikäihmiset siirtävät asumisen ratkaisujaan myymisen ja muuton pelossa niin pitkälle, että kotona arjessa selviytymisestä tulee vaikeaa ilman jatkuvaa apua. Terveydentilassa voi tapahtua nopeita muutoksia, jotka vaikuttavat toimintakykyyn ja jaksamiseen, ja estävät esimerkiksi autolla ajamisen. 

Helppoon ja mukavaan asumiseen löytyy vaihtoehtoja

– Isoista taloista ja asunnoista luopuvat ikäihmiset haluavat yleensä muuttaa uuteen kerrostaloasuntoon hyvien palveluiden äärelle. He hakevat asumisen helppoutta ja parempaa laatutasoa asumiseensa, sanoo Rantanen. – Uudiskohdekaupassa seniorit viisikymppisistä ylöspäin ovat iso ostajaryhmä sijoittajien lisäksi. 

– Tänä päivänä ei tarvitse muuttaa Helsingin keskustaan voidakseen asua mukavasti palveluiden äärellä ja pärjätäkseen ilman omaa autoa. Monipuolisia palveluja ja hyvin toimivia julkisia liikenneyhteyksiä on tarjolla sekä uusissa että vanhoissa asuinkeskuksissa eri puolilla Espoota, Vantaata ja Helsinkiä, jatkaa Grönlund. – Niissä myös neliöhinnat ovat toista luokkaa kuin keskustassa.

– Vuokralle muuttaminen on myös yksi vaihtoehto. Tällöin voi käyttää oman asunnon myynnistä saadun rahan vaikkapa vapaa-ajan asuntoon Suomessa tai ulkomailla, matkustamiseen, harrastamiseen, mihin ikinä haluaa. Institutionaalisten kiinteistösijoittajien myötä vuokralla asuminen on tänä päivänä aiempaa turvatumpaa. Tarjolla on myös hyvin eritasoisia ja -kokoisia asuntoja, kertoo Rantanen. – Vaihtoehtoja asumiseen tarjoavat myös asumisoikeusasunnot ja osuuskuntamuotoinen asuminen, joka tosin tekee vasta tuloaan Suomessa.  

– Ja jos ei ole valmis vielä luopumaan rakkaasta kotitalosta, mutta kokee sen ylläpidon raskaaksi, kannattaa investoida talon remontoimiseen ja oman asumismukavuuden lisäämiseen. Sillä huolehtii myös talon arvon säilymisestä, sanoo Rantanen. 

Omakotitalot ja isot rivitaloasunnot ovat kysytyimpiä kohteita tällä hetkellä

– Asuntokauppa käy pk-seudulla vilkkaana, enkä usko tilanteen rauhoittuvan loppuvuoden aikana. Haetuimpia asuntoja ovat tällä hetkellä omakotitalot ja isot rivitalohuoneistot, kertoo Rantanen. 

– Me haluamme rohkaista ikäihmisiä tekemään asumiseensa liittyviä ratkaisuja vielä, kun kuntoa ja energiaa riittää aktiiviseen elämiseen, harrastamiseen ja liikkumiseen, toteaa Grönlund. – Kannattaa miettiä, maksaako mieluummin tyhjistä huoneista, joihin liittyy toki paljon rakkaita muistoja, kuin helpottaa omaa asumistaan ja talouttaan.

– Ja eihän uuden kodin tarvitse olla uudiskohde. Taloudellinen ennakoitavuus on ihan toista luokkaa hyväkuntoisessa kerrostaloasunnossa ja hyvin hoidetussa taloyhtiössä kuin vanhassa korjausvelkaisessa omakotitalossa tai rivitalohuoneistossa, Grönlund muistuttaa. 

Ota yhteyttä, niin jutellaan aiheesta lisää:

 Jukka Rantanen
 Toimitusjohtaja, Sp-Koti Oy
 050 341 1391
 jukka.rantanen@spkoti.fi

 

Gronlund_Tommi Tommi Grönlund
 Liiketoimintajohtaja, Nooa Säästöpankki
 040 575 1969
 tommi.gronlund@saastopankki.fi

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista