”Ei asiakastyötä voi tehdä etänä, etenkään pankissa!”

Takanani on pitkä pätkä HR-hommia ja opintoja henkilöstöjohtamisesta. Työn murroksesta olen paasannut vuositolkulla useissa kanavissa. En silti ole tähän mennessä kokonaan oivaltanut, mistä kohuttuun murrokseen tulee enemmän konkretiaa?

Etätyö pankissa

Istuessani kuuntelemassa Aalto EE:n koulutuspäivässä tutkimusjohtaja Hertta Vuorenmaata Aalto yliopiston Future of Work –yksiköstä, työn murros valkenee ja kiteytyy minulle muutamaan asiaan. Kahvikuppi pysähtyy nenän eteen, kynä hakeutuu paperille. Kirjoitan ylös: työelämä muuttuu ja muutosta voi ajatella etenkin:

  1. yksittäisten uusien työkalujen käyttöönoton kautta, 
  2. johtajien ’mindsetin’ muutoksena ja
  3. etätyön konkreettisten käytäntöjen kautta

Olen nähnyt metsän puilta mutta en niitä vahvimpia runkoja, joista humiseva, ylitsevuotava työelämän murros koostuu. Käyttämämme työkalut, johtamisen ajattelutapa ja etätyön käytännöt. Siinä se on! Siinä on jotakin kouriintuntuvaa, sellaista mitä viedä arkeen – huomenna, tänään, heti.

Etätyö murtaa työelämää käytäntö kerrallaan

Jos luulit, että etätyö on pieni nätti kakunpalanen, niin voin kertoa – ei se ole. Ei ole ollut missään organisaatiossa, missä olen ollut töissä. Etätyöhön liittyy aina haasteita, ellei nyt eletä etätyötä kymmeniä vuosia harjoitelleissa organisaatioissa. Erityisen haasteellista se on toimialalla, jossa vallitsee vahva viranomaisvalvonta, sääntely ja asiakastiedon suojaamisen tarve. Sellainen, jossa perinteisten konttorien kivijalka on aina toiminut työn organisoinnin fyysisenä peruspilarina.

Etätyö kaatuu usein lopulta luottamuksen puutteeseen. Etenkin siihen, että keskijohto ei luota henkilöstöön. Tätä on tutkittu ja tätä olen nähnyt myös omin silmin. Pelottavan moni esimies uskoo yhä, että toimiston ikeessä esimiehen valvovan silmän alla tapahtuisi enemmän tulosta tuottavia asioita kuin tapahtuu etänä työskennellessä. 

Onneksi työn tuottavuus menee useimmiten juuri päinvastoin, kerromme tässä miksi.

Miltä onnistunut etäpäivä näyttää?

Olen sopinut sijoittamisen parissa asiakastyötä tekevän pääluottamusmiehemme Hanna Kaattarin kanssa, että menen hänen kotiinsa Espooseen yhdeksi työpäiväksi. Teemme yhdessä etätöitä ja pohdimme samalla, miten etätyössä voi onnistua eri rooleissa. 

Olemme ennakkoon jakaneet toisillemme nähtäväksi suunnitelman, mitä kumpikin aiomme etäpäivänä saada aikaiseksi. Suunnitelma tuo virtaa ja ruotua etäpäivään ja mahdollistaa myös joustot päivän kuluessa. 

”Onko sulla kamera siinä?” Hanna huudahtaa oven avatessaan. Onhan se. Nappaan kuvan virnistäen, enkä kysele enempiä. Kävelen sisälle työkaverin kotiin, jossa en ole ollut aikaisemmin. Olen myöhässä kaksikymmentä minuuttia sovitusta aikataulusta. Hanna ei pahastu myöhästymisestäni vaan keittää kahvit. Säästöpankkiryhmän markkinakatsaus pyörii hänen läppärillään taustalla. Avaan koneen ruokapöydän äärellä ja käynnistän suojatun etäyhteyden. Klikkaan auki normaalit työkalut: sähköpostin, Teamsin, Yammerin, Sympa HR:n ja työstämäni Power Point ja Word-materiaalit. Laitan mustan muistiinpanovihkoni, kuulokkeet ja kännykän pöydälle.  Laturit kiinni pistokkeisiin. Päivä käyntiin. Saan Hannalta kupin kahvia ja villasukat lainaan, etäpäiväni on täten kruunattu.

Aloitan oman työni käymällä viestit läpi; Yammerin sisältö, sähköposti. Seuraavaksi käyn läpi lähipäivien valmisteltavat asiat. Normaalina palaverien täyttämänä toimistopäivänä en kerkeä syventyä tekstin tuottamiseen siinä moodissa kuin haluan, joten kirjoitustyö on allokoitu etäpäivän agendalleni. Avaan Great Place to Work –hankkeen kulttuurikäsikirjaa varteen kirjoittamani tekstit, liitemateriaalit ja tallentamani kuvat. On aika pistää kirjoihin ja kansiin, mitä olemme tehneet viimeisen vuoden aikana henkilöstöjohtamisessa.

Vaihdamme välillä ajatuksia Hannan kanssa ajankohtaisista työpaikan asioista. Onhan hän pääluottamusmies ja minä työsuojelupäällikkö. Hetken juteltuamme vedän napit korviin ja alan kirjoittaa töitäni. Hanna alkaa soittaa suunnitelmansa mukaisesti asiakkaita läpi. Pankkisalaisuus säilyy, en näe asiakkaiden tietoja. Meillä kummallakin on näytönsuojat tietokoneissamme ja kuulen vain Hannan puolen keskusteluista koskien tulevia asiakkaiden aikavarauksia ja talouden suunnitelmien läpikäyntejä.

Käyn hoitamassa yhden luottamuksellisen puhelun kävelemällä ulkona Hannan kodin viereisellä pururadalla. Ääntäni ei ole kuulemassa kukaan. Saan samalla silmäillä upeaa ruskaa lähivaahteroissa. Happihyppyni jälkeen syömme mikrossa lämmitetyt lounaat kahdessakymmenessä minuutissa. Juttelemme lasten harrastuksista hetken. Laitan jälleen napit korviin ja siirrän sormet näppäimille.

Kello 13.28 Hanna toteaa, että on hyvin päivän tavoitteessa – ensi viikolle on nyt sovittuna yhdeksän tapaamista. Kysyn: ”itse sovittuja tapaamisia?”, Hanna vastaa ”No kuka muukaan niitä sopii?” ja nauraa. Tunnen itseni toheloksi. ”No niin, tottakai.” Jatkan oman koneeni naputtelua. Kello 13.32 yksi asiakas on vielä soittanut Hannalle takaisin. ”No niin, nyt voit kirjata sinne sun muistiinpanoihin, että mun tavoite on täynnä.  ”Seuraava viikko onkin kuule vielä aika tyhjä. Mä otankin tuohon maanantaiaamuun itselleni lisää soittoaikaa.” Minua hymyilyttää. Näin sitä omaa työtä johdetaan.

Iltapäivällä oma kirjoitustahti alkaa hyytyä, avaan sähköpostin ja selaan läpi liputetut vastaamattomat viestit. Ihailen sivusta Hannan sinnikkyyttä, näyttää, että hänen työtahtinsa tempo ei muutu. Minä soitan kollegalle ja käymme läpi seuraavan päivän esitysmateriaalin yhteiseen palaveriin.

Iltapäivällä vaihdan vielä työtä erään raportin läpikäyntiin, se sopii työpäivän viimeiseen tuntiin paremmin. Saan tiedot kuntoon. Hanna käy läpi omia luettavaksi jääneitä materiaalejaan. Lopulta kiitän, vedän läppärin kannen kiinni ja käymme läpi, miten päivä meni. Vilkutan ovelta. Päivän työt on tehty.

Tiimin pelisäännöt helpottavat etätyötä

Sijoittamisen tiimimme johtaja, Kaisa Alamäki, uskoo vahvasti etätyön hyötyihin. Tässä hänen kertomuksensa tiimin etätyökäytännöistä. 

”Meillä tiimiläiset tekevät töitä koko Helsingin alueella sen mukaan missä asiakkaan haluavat tavata tai minkälaista työtä pitää tehdä. Työpaikka voi olla joku toimipisteistämme, kotikäynti asiakkaalla tai oma koti etätöitä tehden. Etäpäivä sovitaan kollegojen kanssa niin, että sijoitusosaajat eivät ole kaikki yhtä aikaa etätöissä tai poissa. 

Esimiehen erillistä lupaa etätyöhön ei tarvita, koska sijoittamisen säästöpankkiirin työ vaatii aktiivista oman työn etukäteissuunnittelua, soittamista ja tarjouksien tekemistä ja etätyö tukee tätä. Etukäteen viikkosuunnitelman yhteydessä kerrotaan mahdollisesta tulevasta etäpäivästä. Esimiehelle lähetetään etäpäivän jälkeen lyhyt viesti, jossa kerrotaan, oliko päivä kuinka antoisa ja mitä sai aikaan. Jotkut tiimiläiset laittavat myös tunnelmapäivitystä, eli millä fiiliksillä asiakkaat ovat markkinan suhteen tai saiko asiakkaita hyvin kiinni. En missään nimessä vaadi tunti tunnilta raporttia etätyöstä.

On hienoa, jos etäpäivänä pääsee vaikka happihyppelylle koiran kanssa tuulettamaan ajatuksia. Joskus suurin anti päivästä puheluiden tai koulutusten yms. lisäksi on se, että on saanut ajateltua muutaman asian alusta loppuun ilman keskeytystä. 

Meidän tiimissä menemme pitkälti vapaus ja vastuu ajatuksella. Kannustan tiimiläisiä itseohjautuvuuteen oman arjen suunnittelussa.” 

Hannan kokemus etäpäivästä HR-tyypin kanssa

Hanna kertoo omasta etäpäiväkokemuksestaan seuraavasti: ”Etäpäivä yhdessä Jaanan kanssa sujui hyvin, ja meitä kyllä jopa nauratti, miten töiden tekeminen meidän keittiön pöydän ääressä ei tuntunut oikeastaan mitenkään kummalliselta! Ehkä tämä on tulevaisuutta!

Etäpäivän aikana soitin 26 puhelua, vastattuja 13 ja varauksia 8. Ensi viikolla kalenterissa on 10 tapaamista ja seuraavalla muutamia. Listalla oli myös muuta työtä, luottamusmiehen rooliin liittyvää, materiaalien läpikäyntiä ja tulevien viikkojen valmistelua.

Aurinko on paistanut koko päivän, ollaan istuttu hiljaa vastakkain. Sain paljon aikaiseksi, vaikka välillä väkisinkin tuli juteltua. 

Etätyön hyödyt näkyvät arjen hallinnan tunteessa

Hanna jatkaa kokemuksistaan: ”Etäpäivissä parasta on työrauha. Työrauhalla tarkoitan sitä, että kukaan ei keskeytä, huomio ei kiinnity epäolennaiseen, vaan sitä painaa menemään, hyvä kun muistaa syödä! Ergonomiaan pitää kuitenkin kiinnittää huomiota jokaisen itse kotona työskennellessä.

Koen etäpäivät tehokkaana osana työntekoa ja tulevaisuudessa uskon, että tämä tulee yleistymään kaikissa työpaikoissa, myös muissa pankeissa. Koulutukset, soittamiset, muut valmistelutyöt on helppo hoitaa kotoa. Ei tarvitse aamulla lähteä mihinkään, eikä päivän päätyttyä tarvitse kuin sammuttaa kone ja olet kotona.

Varsinkin omassa työssäni liikun paljon ja työskentelen eri toimipisteissämme. Yksi päivä kotona töitä tehden on arjen luksusta! Auttaa jaksamaan niin fyysisesti kuin henkisesti. Etätyön tekeminen vaatii toki luottamusta esimieheltä, mutta sama luottamus vaaditaan missä tahansa työskentelyyn, voihan toimistollakin tehdä jotain epäolennaista halutessaan, lukea vaikka Iltalehteä kännykältä puoli päivää. Se kuitenkin näkyy tekemisessä ja tuloksissa. 

Uskon kuitenkin, että tulokset näyttävät etäpäivien tehon jokaisen kohdalla. Antamalla työntekijälle vastuuta omasta työstä ja luottamalla työntekijän tekemiseen päästään parhaimpaan lopputulokseen.” 

Kiinnostaako sinua säästäminen tai sijoittaminen? Varaa aika Hannalle! Tai jos olet kiinnostunut siitä, miten rakennamme parasta työpaikkaa, lue mitä työnantaja tarkoittaa kun kertoo kasvattavansa työmarkkina-arvoasi.

 
Julkaistu

Ajankohtaista