Vieraskynä: Yrittäjän vapaus on huumaavaa

Kuva: Riitta Supperi

Yrittäjäurani alkoi kaksitoista vuotta sitten, kun ryhdyin freelance-toimittajaksi. Sitä ennen ehdin työskennellä yli kaksikymmentä vuotta palkkatyössä useissa eri yrityksissä, eikä minulla aiemmin ollut minkäänlaisia yrittäjähaaveita. Päinvastoin, olin turvallisuushakuinen. Mutta jossain vaiheessa aloin kyllästyä olemaan toisten alaisena ja ottamaan käskyjä vastaan. Kiinnostus vanhaan harrastukseeni kirjoittamiseen oli jo kokopäivätyössä ollessani herännyt ja olin kouluttautunut työn ohessa erilaisilla lehtialan kursseilla. Pääsin myös ilokseni kirjoittamaan silloisen työnantajani henkilöstö- ja ammattilehtiin. Kun aika oli kypsä, tein siihenastisen elämäni suurimman päätöksen ja hypyn tuntemattomaan: irtisanouduin kesällä 2006 ja perustin oman toiminimen.

Vauhdikas uranalku

Freelance-toimittajaurani alku oli vauhdikas ja töitä riitti. Yrittäjän vapaus oli huumaavaa. Tein töitä, matkustelin ja nautin yrittäjyydestä. Montaa vuotta tätä lystiä ei ehtinyt kestää, kun vuoden 2008 finanssikriisi vyöryi päälle. Se vaikutti viiveellä omaan työhöni, mutta jo seuraavana vuonna toimeksiannot vähenivät oleellisesti. Sitten olikin aikaa miettiä.

Olen aina tykännyt kirjoittaa työelämästä ja työhyvinvoinnista ja olin jo toimittajauraani aloittaessani sitä mieltä, että aiheista ei kirjoitettu tarpeeksi. Olin ehtinyt nähdä työurani aikana monenlaista johtamista sekä monenlaisia työyhteisöjä ja yrityskulttuureita. Ja minulla oli halu muuttaa työelämää paremmaksi. Aloin pikkuhiljaa haaveilla oman lehden perustamista.

Unelmasta todeksi

Pohdintani saivat vauhtia vuonna 2011, kun rupesin tosissani hahmottelemaan verkkolehteä. Aloitin aivan tyhjästä. En tuntenut lehtialalta juuri ketään, enkä it-maailmastakaan. Hain tietoa eri lähteistä ja kyselin asioita puolitutuilta ja vähän tuntemattomiltakin. Juuri sopivaan saumaan tuli tarjolle yrittäjän ammattitutkinto, jota aloin suorittaa ja työstää samalla lehti-ideaa todeksi. Samana vuonna löysin juuri ammattikorkeakoulusta valmistuneen it-kaverin, joka suunnitteli lehden teknisen ja graafisen puolen. Yli vuoden työn tuloksena Kollega.fi-verkkolehti näki päivänvalon lokakuussa 2012.

Vastuu painaa

Siitä lähtien olen toiminut lehden päätoimittajana ja pyörittänyt koko ruljanssia juttujen kirjoittamisesta editointiin, lehden ylläpidosta kehittämiseen ja markkinoinnista myyntiin. Toteutan omaa unelmaani, koska saan kirjoittaa juuri niistä aiheista, joista haluan ja tavata todella mielenkiintoisia ihmisiä. Koko ajan olen oppinut lisää. Työn määrä on muutenkin tasaiseen tahtiin kasvanut niin, että aina välillä tosissani mietin, miten ehdin revetä kaikkeen.

Yrittäjän vapaus sopii minulle todella hyvin. Mutta siihen kuuluu myös vastuu. Vastaan kokonaisuudessaan lehdestä, ja se vastuu välillä kyllä painaa. Olen viettänyt monia unettomia öitä raha-asioita pohtien. Kaikista vaikeuksista olen kuitenkin aina jotenkin selvinnyt. Kaikki se, mikä on tapahtunut, on johtanut tähän. Nyt lehti täyttää jo kuusi vuotta. Yrittäjänä aika on kulunut valtavan nopeasti.

Oppia ikä kaikki

Ja mitä olen oppinut näinä yrittäjävuosina? Paljon. Ensinnäkin pinnani on tullut pidemmäksi. Aiemmin vaikkapa teknisten pulmien ilmaantuessa – ja niitä verkkomaailmassa riittää – olin aivan hermona, kun asiat eivät heti järjestyneet. Nyt osaan ottaa paljon rauhallisemmin. Kaikki pulmat kyllä selviävät – joitakin pulmia vaan joutuu selvittelemään vähän pidempään.

Toisekseen olen kantapään kautta oppinut kommunikoimaan paremmin. Kaikki lehden kirjoittajat ovat oman alansa asiantuntijoita ja heidän kannustamisensa on yksi tärkeimpiä tehtäviäni. Vuorovaikutustaitoni ovat vuosien varrella kehittyneet.

Kolmannekseen yrittäjyys on kasvattanut sisukkuuttani. Välillä asiat ovat menneet pieleen ja olen useammankin kerran halunnut heittää hanskat tiskiin, mutta jostain on aina löytynyt se innostus, joka on saanut minut kipuamaan syvimmästäkin kuopasta ylös.

Ylipäätään olen oppinut yrittäjänä enemmän asioita kuin kaikissa aiemmissa työpaikoissani yhteensä. En voi kuvitella itselleni sopivampaa työskentelymuotoa kuin yrittäjyys. Parasta yrittäjyydessä on vapaus ja itsenäisyys. Kun niihin on tottunut, ei niistä enää koskaan halua luopua.


Marja Kasanen on työhön ja hyvinvointiin keskittyneen Kollega.fi-verkkolehden päätoimittaja ja perustaja. Lukemista ja kirjoittamista rakastava Kasanen nauttii työssään etenkin ihmisten kohtaamisesta ja uusien asioiden oppimisesta. Vapaa-aikanaan hän harrastaa innokkaasti golfia sekä juoksemista, ja rahavarojen salliessa matkustamista.

Kategoriat
...