Vaalikommentti, osa 3: Sosiaaliturvauudistus on vaikea yhtälö

Toinen mahdollinen syy pitää sotu-uudistuksen suhteen matalaa profiilia on käytännöllinen: uudistukselle asetetut tavoitteet ovat keskenään ristiriitaisia eikä kaikkia näkökohtia tyydyttävää ratkaisua ehkä ole lainkaan olemassa. 

Nykymallin kritiikki: byrokraattinen, passivoiva eikä riittävästi torju köyhyyttä

Aloitetaan kuitenkin siitä, mistä nykymallissa kenkä puristaa. Yhtenä merkittävimpänä epäkohtana on pidetty perusturvan pirstaleisuutta ja monimutkaisuutta. Perusturva koostuu syyperusteisesti useista erilaisista vähimmäisetuuksista, jotka eivät ole ansiosidonnaisia. Näitä vähimmäisetuuksia ovat mm. työmarkkinatuki, perustason työttömyys-, sairaus- ja vanhempainpäivärahat, opintoraha ja kansaneläke. Perusturvaa täydentävät myös mm. kotihoidontuki, asumistuki ja toimeentulotuki. 

Etuuksien syyperusteisuudesta seuraa järjestelmän monimutkaisuus ja byrokraattisuus: on tunnistettava, minkä elämässä realisoituneen riskin perusteella on oikeutettu perusturvaan. Byrokratialoukkuja voi syntyä, jos etuuden syy muuttuu ja perustoimeentulon saamiseen tulee katkoksia. 
Perusturvan yksinkertaistamisessa on kyse eri syyperusteiden niputtamisesta yhteen isommiksi kokonaisuuksiksi, jolloin järjestelmän byrokratia kevenee. Täysin vastikkeeton ja universaali perustulo vie yksinkertaistamisen idean äärimmilleen.

Nykymallin ongelmana on pidetty myös perusturvan tasoa, joka monien mielestä on liian alhainen eli järjestelmä ei riittävän tehokkaasti torju köyhyyttä. Toisaalta syyperusteisen perusturvan on katsottu myös passivoivan etuuksien saajia ja lisäävän tukiriippuvuutta. 

Negatiivinen vaikutus työnteon kannustimiin liittyy siihen, että etuuden ”syyperuste” poistuu hyvin nopeasti sen jälkeen, kun etuuden saaja alkaa tienata työtuloja. Suomeksi sanottuna: työllistyneeltä perusturvaetuudet leikataan – eli käytännössä verotetaan - erittäin jyrkällä progressiolla pois. Tämän seurauksena ns. työllistymisveroaste on korkea eli käytettävissä olevat tulot eivät työllistymisen seurauksena kovin paljon nouse. Ollaan niin kutsutussa tuloloukussa.
 
Oheinen Kuva 1 selventää tuloloukun syntymistä. Kuvan ei ole tarkoitus olla täysin realistinen (eikä se voikaan olla, koska tilanne vaihtelee sen mukaan, millaisin perusteuin perusturvaa saa) vaan ainoastaan yksinkertainen havainnollistus negatiivisesta kannustinvaikutuksesta. 

Sotu-trilemma: Kaikkia toiveita on uudistuksessa erittäin vaikea toteuttaa

Sosiaaliturvauudistuksen keskeisiksi tavoitteiksi on mainittu:

1. Köyhyyden vähentäminen
2. Työnteon kannustimien parantaminen 
3. Uudistus ei saisi lisätä budjettialijäämää

Ensimmäinen tavoite toteutuu helpoiten nostamalla perusturvaetuuksien tasoa. Toki jo pelkkä perusturvan yksinkertaistaminen voi vähentää köyhyyttä, jos edellä kuvatut byrokratialoukut saadaan hävitettyä. 

Perusturvan vahvistamisella on kuitenkin periaatteessa työn kannustimiin negatiivinen vaikutus, koska työtulojen ”puuttumisesta” saa suuremman korvauksen. Ainoa tapa samanaikaisesti sekä vähentää köyhyyttä että lisätä työn vastaanottamisen kannustimia, on verottaa perusturvan tuet aiempaa loivemmin pois eli jatkaa niiden (osittaista) maksamista entistä korkeampia työtuloja ansaitseville. 

Kuva 2 havainnollistaa perusturvauudistusta, jossa tavoitteet 1. ja 2. toteutuvat. On selvää, että tällainen uudistus maksaa. Jos aiempaa korkeampia etuuksia maksetaan entistä suuremmalle joukolle ihmisiä, on erittäin vaikea nähdä, miten kasvavalta alijäämäpaineelta voitaisiin välttyä. Uudistuksella olisi kyllä varmasti myös julkista taloutta vahvistavia vaikutuksia, koska byrokratia vähenisi ja mahdollisesti myös työllisyys paranisi. On silti aika rohkeaa olettaa näiden vaikutusten olevan yhtä suuria kuin koituvat menolisäykset. 

Kuva 2: ”Parempi ja kannustavampi perusturva” (nykymalli katkoviivoin)

Trilemma pistää valitsemaan

Mikäli kaikkia toiveita ei voida samanaikaisesti toteuttaa, on tehtävä valintoja. Puolueilla näyttää olevan aika laaja yksimielisyys työllisyysasteen noston tarpeesta. Siksi toiveesta numero 2 (työnteon kannustimien parantaminen) halutaan varmasti pitää kiinni. Heikoimmassa asemassa olevien toimeentuloa ei ainakaan vaalipuheissa haluta heikentää, joten myös toive numero 1 (köyhyyden vähentäminen) lienee prioriteettilistalla korkealla.

Ilmeisesti toiveesta numero 3 (uudistus ei saisi lisätä alijäämiä) luovutaan helpoimmin. Silloin tosin tulee eteen kysymys, miten uudistus rahoitetaan. Veronkorotuksia voidaan ehkä siellä täällä tehdä, mutta liikkumavara on jo aika pieni. Eläkemaksut todennäköisesti nousevat tulevaisuudessa ja ne paisuttavat joka tapauksessa verokiilaa. Kokonaisveroasteella on siis nousupainetta, vaikkei varsinaista verotusta kiristettäisikään. Kokonaisveroasteen kääntyminen uudelleen nousuun sitä paitsi heikentäisi kannustimia sekä tarjota että vastaanottaa työtä, mikä merkitsisi takapotkua uudistuksen varsinaisille tavoitteille. 

Myös kansainvälinen verokilpailu tuo omat haasteensa. Nykyisin työvoimakin on jo niin liikkuvaista, että tuloverotuksen progression kiristäminen on aika riskaabelia osaamisen karttumisen ja tuottavuuskasvun näkökulmasta. 

Menosäästöt alijäämien kattamiseksi ovat luonnollisesti aina yksi vaihtoehto. Vaikka perusturvaetuuksia nauttivien keskimääräistä tukitasoa nostettaisiin, säästöjä saatettaisiin hakea leikkaamalla joitain yksittäisiä ei-ansiosidonnaisia etuuksia, kuten esimerkiksi asumistukea. Hyvin mahdollista myös on, että lisäpanostukset perusturvaan rahoitettaisiin osin ansiosidonnaisia etuuksia leikkaamalla. 

Pelkkää hyvää ei siis sosiaaliturvan uudistuksessakaan ole tarjolla. Aina on myös niitä väestöryhmiä, joiden asema heikkenee. Poliittista vaikeusastetta lisää se, että keskiluokka saattaa lopulta kärsiä sekä veronkiristyksistä että ansiosidonnaisten etuuksien heikkenemisestä.

Tai sitten koko hanke vesittyy alkuperäisiä tavoitteitaan merkittävästi vaatimattomammaksi uudistukseksi. 

 

Timo Vesala on valtiotieteiden tohtori ja Säästöpankkiryhmän pääekonomisti. Vesala kommentoi aktiivisesti talouden teemoja sekä sosiaalisessa mediassa, blogikirjoituksissa että tiedotteissa.

Lue lisää:

Vaalikommentti, osa I: Työllisyyden nousu ei ole mikään automaatti eikä se lähtökohtaisesti luo uutta pelivaraa

Vaalikommentti, osa 2: Matalat korot eivät poista huolta velkakestävyydestä