Tietoa Säästöpankkiryhmästä

Säästöpankkiryhmä on ollut osa suomalaista yhteiskuntaa jo vuodesta 1822. Toimintamme taustalla on alusta saakka ollut - ja on edelleen - vahva halu edistää yksilön ja yhteisön hyvinvointia.

Taloudellinen hyvinvointi on ollut osa Säästöpankin toimintaa ensimmäisen suomalaisen Säästöpankin perustamishetkestä vuodesta 1822 alkaen. Säästöpankkien perusajatus, säästäväisyyden edistäminen, on kirjattu säästöpankkilakiin. Säästöpankkiaatteen mukaisesti Säästöpankkien perustehtävänä oli auttaa Suomen työteliästä kansaa vaurastumaan ja hoitamaan talouttaan paremmin – ja samalla asialla olemme edelleen. Tänä päivänä Säästöpankkiryhmän tehtävänä on toimia asiakkaidensa taloudellisen hyvinvoinnin ja vaurastumisen vastuullisena edistäjänä. Tahdomme tarjota asiakkaillemme parhaan henkilökohtaisten ja digitaalisten palvelujen kokonaisuuden, jossa korostuvat asiakashyöty, asiantuntijuus, asioinnin sujuvuus sekä inhimillinen tapa kohdata ja palvella kaikkia asiakkaita. Tuloksena syntyy Säästöpankkikokemus, josta meidät tunnetaan.

Säästöpankkiryhmä on Suomen vanhin pankkiryhmä, johon kuuluvat itsenäiset Säästöpankit ympäri Suomen, Säästöpankkiliitto, Säästöpankkien Keskuspankki, Sp-Kiinnitysluottopankki, Sp-Rahastoyhtiö, Sp-Henkivakuutus, Sp-Koti ja Säästöpankkipalvelut.

Asiakkailla on tärkeä osa Säästöpankkien hallinnossa. Säästöpankkien hallitusten jäseninä he ohjaavat ja johtavat pankin toimintaa, määrittävät pankin suunnan ja päättävät strategiasta sekä liiketoiminnan tavoitteista ja valitsevat pankin toimitusjohtajan.

Säästöpankkiryhmän keskeiset liiketoimintasegmentit ovat pankkitoiminta, varainhoito ja henkivakuutus, sekä muu toiminta, esimerkiksi Sp-Koti-kiinteistövälityspalvelu ja tukitoiminnot. Säästöpankkien oma tuote- ja palveluvalikoima kattaa kaikki keskeiset pankkipalvelut. Palvelutarjontaa täydentävät Säästöpankkiryhmän arvomaailmaa lähellä olevien yhteistyökumppaneiden kanssa tuotettavat kattavat finanssialan palvelut ja tuotteet.

Säästöpankkiryhmä on eurooppalaisen säästöpankkiyhteisön ESBG:n jäsen. ESBG:ssä on jäseninä 885 säästöpankkia 18 maassa.

 

Katso myös:
Rakenne
Säästöpankkiryhmän strategia
Säästöpankkiryhmän Säästöpankit
Säästöpankkien yhteenliittymä
Historia