Mitä lahjaksi valmistuneelle? Laita raha töihin valmistuvan puolesta
Moni pähkäilee parhaillaan hyvin ajankohtaisen ongelman kanssa: mitä lahjaksi ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle? Nappaa lahjaideat, joista jokainen on varmasti omaa, itsenäistä elämää aloittelevan nuoren mieleen.
1. Innosta rahastosäästäjäksi
Säästöt antavat nuorelle turvallisuudentunteen: talous pysyy vakaana yllättävienkin menojen kohdatessa. Rahastosäästäminen on joustava keino kerryttää varoja, eikä yksittäisiä osakekursseja tarvitse seurata, sillä ammattitaitoiset salkunhoitajat tekevät sen nuoren puolesta. Tästä huolimatta rahastosäästäminen voi kuitenkin antaa nuorelle kipinän sijoittamiseen ja saada hänet kiinnostumaan taloudesta aivan uudella tavalla.
Mikäli nuori innostuu rahastosäästämisestä toden teolla, kannattaa rahastosijoitukset tehdä kapitalisaatiosopimuksen kautta. Kapitalisaatiosopimus mahdollistaa sijoituskohteiden muokkaamisen ilman vero- tai kuluseuraamuksia ja varojen joustavan nostamisen esimerkiksi vaihto-oppilasvuoden tai vanhempainvapaan aikana.
2. Pesämuna ASP-tilille
Asuntosäästäminen ASP-tilille helpottaa ensiasunnon hankintaa. Kun tilille on säästetty 10 prosenttia asunnon hankintahinnasta, annamme loppusummalle tarvittavan lainan. Myös talletuskorko on kohdallaan muutoin hyvin alhaisista koroista huolimatta: maksamme ASP-säästöille tuntuvan 4 % lisäkoron. Vinkkaa nuorelle myös ensiasunnon oppaastamme, johon on koottu ensiasuntoon liittyvää tietoa.
3. Varaa aika talouden personal trainer -tuokioon
Kotoa pois muuttavalle ja oman talouden hoitoa harjoittelevalle ei ole koskaan pahitteeksi hahmottaa oman talouden nykytilannetta sekä sitä, miten elämässä yllättäen eteen tuleviin hankintoihin voi varautua jo etukäteen, vaikkapa ihan kesätyötienestien voimin.
Oman Talouden Tuokiossa kartoitamme nuoren talouteen liittyvät toiveet, tarpeet ja mahdollisuudet sekä teemme suunnitelmat tulevaisuuden varalle, asiantuntijan opastuksella. Oman talouden personal trainer -tuokio on saatavilla esimerkiksi täältä, eikä maksa mitään.
Laitetaan raha töihin valmistuvan – ja hänen tulevaisuutensa – puolesta.
Pia Liinavuori
Kirjoittaja työskentelee sijoitusjohtajana Säästöpankissa Tampereella
Nyt on aika laittaa raha töihin! Varaa aika ja tulkaa yksin tai yhdessä nuoren kanssa juttelemaan raha-asioista.