Nooa Säästöpankilta lahjoituksia hyviin tekoihin

Vastuullisuus näkyy suomalaisessa Säästöpankkiryhmässä esimerkiksi vuosittaisena Hyviä tekoja -kampanjana. Tänä vuonna Nooa Säästöpankin Hyviä tekoja -lahjoitukset kohdistuvat konkreettisiin perusasioihin, joita moni perhe tarvitsee.

Lahjoituksia hyviin tekoihin

Nooa Säästöpankki jakoi Säästöpankkien Hyviä Tekoja -lahjoitukset valituille pääkaupunkiseudun kohteille. Hyviä tekoja -äänestyksessä suomalaiset voivat äänestää paikallisia kohteita, joita haluavat tuettavan. Säästöpankki on ollut mukana rakentamassa suomalaisten yhteisöjen ja yksilöiden hyvinvointia jo perustamisestaan lähtien. Vuosien varrella olemme päässeet lahjoituskohteidemme kautta todistamaan lukuisia isompia ja pienempiä mahtavia tarinoita ja tekoja.

Tänä vuonna Hyviä Tekoja –äänestys osui samaan hetkeen alkukeväällä, kun koronapandemian vakavuus alkoi valjeta. Tämä näkyi myös tuettavien kohteiden ehdotuksissa, joita tuli myös tänä vuonna valtavan paljon. Kuten aikaisempina vuosina, saatu äänimäärä ei ollut ainoa kriteeri tuen saamiseen, vaan pienemmälläkin äänimäärällä oli mahdollista saada tukea.

Tänä vuonna tukemme kohdistuu hyvin konkreettisiin perusasioihin, joita moni perhe ja lapsi tällä hetkellä kokee. Epidemia on tuonut perheille talousvaikeuksia esimerkiksi ruoka- ja vaatehuollon osalta ja myös aikuisen keskusteluavun tarve on koulujen sulkeuduttua kasvanut merkittävästi.” Kertoo Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Esa Jäntti.

Äänestetyistä kohteista valikoitui kolme tahoa, jotka antavat alueellamme konkreettista tukea perheille. Nämä ovat HelsinkiMissio, Apuna Ry, sekä Hope Ry. Nämä järjestöt, kuten moni muukin, tekevät tällä hetkellä mittaamattoman arvokasta työtä. Paikallisena toimijana tahdomme tukea heitä ja tehdä konkreettisia tekoja. On hienoa, että saamme juuri tässä hetkessä tukea tärkeitä hankkeita ja järjestöjä. Tämä on meidän tapa toimia ja olemme hyvin ylpeitä siitä" -Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Esa Jäntti summaa.

Korona vaikuttaa tällä hetkellä jokaiseen meistä tavalla tai toisella, mutta eniten tässä kärsivät ne vähävaraisten perheiden lapset, jotka jäävät täysin ilman ruokaa koulujen ja päiväkotien mennessä kiinniHeidi Jaari Apuna Ry:stä kertoo. 

Henkilökunta mukaan vapaaehtoistyöhön

Hyviä Tekoja –lahjoitusten lisäksi, tahdoimme tarjoa henkilökunnallemme mahdollisuuden tehdä työajalla vapaaehtoistyötä” Esa Jäntti kertoo. ”Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa tarvetta on esimerkiksi ilmaiselle talousneuvonnalle, lahjoitusten hankkimiselle sekä avun toimittamiselle tarvitseville. Näissä voimme auttaa ja kannustimmekin työntekijöitämme käyttämään tietyn määrän työajastaan hyväntekeväisyyteen”.

Heidi Jaari Apuna Ry:stä kertoo, että ”Apuna Ry:n Vanhemmat elävät tuilla tai tulot ovat erittäin pienet. Lasten ollessa kotona ovat ruokakulut entistä isommat, mutta rahaa ei tule mistään enempää. Saamme Apunaan jatkuvasti viestejä hätääntyneiltä vanhemmilta, koska ruokaa ei ole. Tilanne eskaloituu mitä pidempään poikkeustilanne jatkuu. Olemme siis muokkautuneet avunannon suhteen valtaosin ruoka-avunantajiksi.  Apuna ry:ssä tarvitaan nyt jokaisen apua, jotta vähävaraiset lapset saavat ruokaa ja selviävät tästä tilanteesta meidän/teidän avustajien tuella.”.

Perheitä on tullut joka viikko lisää ja nousu sadasta ihmisestä tuhanteen autettavaan vain ruuan suhteen nousi nopeasti kahdessa viikossa” lisää Heidi.

Meille helpoin tapa on rahalahjoitus, jolla saamme vietyä apua perille siinä muodossa kuin se kulloinkin tarpeellista. Myös Facebook-ryhmämme Apuna ry Avustus on hyvä kanava auttaa. Sieltä löytyy avustettavia perheitä ja siellä on mm. "tarvitsen kansio" -tiedostoja mistä löytyy lasten polkupyöristä aina sänkyyn asti avuntarvitsijoita. Siellä voi myös tarjota omaa apuaan niin tavaroissa kuin vaikka omaa aikaa.”

Koronakriisin aikana ihmisten halu auttaa on ollut kultaakin arvokkaampaa ja haluammekin kiittää Säästöpankin porukkaa aivan mielettömästä eleestä avun tarjoamiseen sekä rahalahjoituksesta, jolla saimme ruokittua niin monen sadan lapsen masut täyteen. Toivottavasti saamme teistä talkooapua myös tulevaisuudessa” summaa Heidi.

Ruokakassien jakaminen jännitti hieman – olimme kollegani kanssa kaksin liikenteessä. Olikin hyvä idea lähteä kaksin, sillä jaettavaa oli runsaasti ja saimme aidon tunteen, että olimme oikealla asialla ja toimme iloa sekä apua muille.”
Anna-Maija Kuosmanen / Toimitusjohtaja, Sp-Koti Urbaanit

Pääsin tutustumaan minulle uuteen tapaan auttaa ihmisiä, eli ruokakassien jakamiseen. Ei voi muuta kuin ihailla niitä, jotka säännöllisesti ja täysipäiväisesti järjestävät tämän kaltaista avun antoa johon liittyy niin paljon organisointia. Yllättävän monta ruokakassia saatiin mahtumaan yhteen autoon – päivä meni hyvin ja tuntui hienolta saada olla mukana auttamassa.”
- Martina Lindholm / Säästöpankkiiri, Nooa Säästöpankki

Vuonna 2020 Nooa Säästöpankki jakoi lahjoituksia seuraaviin hankkeisiin:

  • Hope Ry käyttää saadun tuen alueellamme lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen. Heidän tehtävänä on estää syrjäytymistä ja auttaa perheet talousongelmista huolimatta mukaan harrastustoimintaan.
  • Apuna Ry sai tukea ruokakassien hankkimiseen pääkaupunkiseudun lapsiperheille.
  • HelsinkiMissio tarjoaa tukemme avulla entistä enemmän henkilökohtaista tukea ahdistuneisuudesta tai syrjäytymisestä kärsiville. 
  • Henkilökunta osallistuu erilaisiin vapaaehtoistoimintoihin, kuten ruuan kuljetukseen apua tarvitseville, talousneuvontaan sekä lahjoitusten hankkimiseen.  

Lisätietoja
Toimitusjohtaja Esa Jäntti, 0400 383 348

Kerromme lisää Hyvistä Teoista kuluvan vuoden aikana, joten tervetuloa seuraamaan pankkiarkeamme FacebookiinLinkedIn:iin, Twitteriin sekä Instagramiin!

Kirjoitettu
Kategoriat
Hyvia tekoja
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista