Suomalainen Kirjakauppa, Kristian Tötterman: Holistinen ihminen ja kompleksinen työ

Olemme parin viime vuoden aikana joutuneet pohtimaan suhtautumistamme hieman uudelleen, eikä varmasti ole tarpeen kerrata kaikkia meitä kohdanneita kriisejä. Uudelleen pohtiminen kuulostaa pyörän keksimiseltä uudelleen. Pyörä on jo keksitty, mutta meidän oli tarpeen pohtia niin sanottuja perusasioita hieman uudesta kulmasta. Perusasioilla tarkoitan tässä yhteydessä johtamistapaamme, osaamisen ja hyvinvoinnin kehittämistä, kehityskeskusteluja sekä tapaamme kohdata toisiamme.

Kristian Tötterman.

Johtamistavan pohdinta on kannattanut

Johtamistapamme pohdinta on vaatinut sulattelua, aikaa ja keskusteluja. Esihenkilöt ovat tänä keväänä pohtineet johtamistapamme ihmiskäsitystä yhdessä Milestonen kanssa. Pohdinnan tuloksena kehityskeskusteluprosessia on hiottu työntekijälähtöisemmäksi, ja keskustelukulttuuria sekä sisäistä viestintää on kehitetty aktiivisesti yhdessä. Myös työnantajalupauksessamme lupaamme panostaa muun muassa työn merkityksellisyyteen sekä huolehtia henkilöstömme kilpailukyvystä ja hyvinvoinnista.

Kehityskeskustelun rooli johtamisen, osaamisen kehittämisen ja ihmiskäsityksen pohjana on täsmentynyt. Keskustelut on teemoitettu joitakin vuosia sitten kolmen teeman alle: tavoitteet, merkityksellisyyden kokemus ja osaamisen kehittäminen. Teemarajojen yli kulkee pohdinta siitä, mikä on se henkilökohtainen tavoite, jota kohti kukin haluaa pyrkiä. Kun työn sisältö tarjoaa eväitä kohti henkilökohtaista tavoitetta, päästään hyvin lähelle yhteisvoittoista tilannetta.

Hyvinvoinnin teemat esille

Hyvinvoinnin saralla olemme Aavan kanssa pohtineet hyvinvoinnin teemoja. Hyvinvointi ei ole pelkästään lenkkeilyä ja terveellistä syömistä vaan siihen liittyvät myös merkityksellisyyden kokemukset, ihmissuhteet, palautuminen, uni, työ ja taloudellinen tilanne. Samalla heräsi pohdinta siitä, kuuluuko näihin kaikkiin joltain osin työnantajan sosiaalista vastuuta. Mielestämme kuuluu.

Erityisesti taloudellisen hyvinvoinnin osalta totesimme meillä olevan tarjolla hyvin vähän tukipalveluja. Vuonna 2021 aloitimme tämän tiimoilta yhteistyön Nooa Säästöpankin kanssa pitkään jatkuneen yhteistyökumppanien etsimisen jälkeen. Henkilöstöllemme on tarjoilla talouden neuvontapalvelu, jossa voidaan tarttua yksilöllisiin taloustilanteisiin. Lisäksi henkilöstöllämme on mahdollisuus suorittaa verkko-opintoja oman talouden suunnitteluun ja sijoittamiseen liittyen. Talousasioista puhumiseen liittyy vielä eräänlainen tabu, ja pankkisalaisuuden alaiset keskustelut ovat tässä mielessä mainio tukipalvelu.

Työskentelyn lopputuloksena olemme päätyneet siihen, että hyvinvoiva henkilöstö tarkoittaa kokonaisvaltaista huomiointia - niin johtamisessa kuin hyvinvoinnissakin. Ei ihan vielä ole valmistakaan, mutta hyvällä matkalla ollaan.

 

Kirjoittaja:

Kristian Tötterman
Head of HR | Suomalainen Kirjakauppa Oy 

Suomalainen Kirjakauppa.

Tutustu talousosaamisen palveluihimme.

Lisätietoja:

Terhi Mali
Talousvalmentaja, Nooa Säästöpankki
040 657 7041
terhi.mali@saastopankki.fi

Julkaistu

Ajankohtaista