Millaista on etätyö pankissa?

Keräsimme otteita eri säästöpankkiiriemme etätyöarjesta.

millaista on etätyö pankissa

Piia Jeremejeff, lakipankkiiri

Lakipankkiirinkin etäpäivistä on tullut jo aika rutiininomaisia. Aamut alkavat aina tietyllä tutulla turvallisella tyylillä, johon on jo etätöitä tehdessä tottunut. Ensimmäisenä listalla on perinteisesti aamupala yhdessä aviopuolisoni kanssa. Monta aamua olen jo haaveillut aamulenkistä, mutta vielä toistaiseksi se on jäänyt haaveeksi. Jotta kuitenkin meillä olisi selkeä ”työmatka” kuten perinteisestikin, toivotan puolisolleni ”hyvää työpäivää” ja sovitaan että lounaalla tavataan. Toki otan take away –kahvin mukiini mukaan ja lähden tekemään työmatkaani…yläkertaan, omaan työhuoneeseen.

Ennen henkilöstön yhteistä aamukahvi-etäpalaveria ehdin hyvin käydä läpi sähköpostit. Tämän jälkeen jatkuvat työ. Tavaksi on muodostunut toivottaa lakipankkiiri-kollegani Johannan kanssa toisillemme hyvät huomenet ja päivän mittaan olemme muutenkin paljon tekemisissä.

Juridisia palveluita pidetään hyvin pitkälti sellaisena ajatuksena, että on välttämätöntä tavata asiakas. Kyllä, se on sitä perinteistä tyyliä, mutta asiakirjojen laadintaa voidaan tehdä yhtä täydellisesti myös sähköisenä palveluna. Neuvottelut hoidetaan esimerkiksi puhelinneuvotteluna tai muita sähköisiä kanavia hyödyntäen, asiakirjaluonnokset lähetetään sähköisesti asiakkaille luettavaksi, asiakirjojen muokkaus tapahtuu yleensä sähköpostiviestein ja allekirjoitusta varten toimintaohjeet annetaan sähköpostilla. Voilá! Asiakirjat ovat asiakkaalla nopeammin kuin voisi edes kuvitella. Yksi hieno hetki lähipäiviltä oli se, kun eräs 92-vuotias rouva pystyi hoitamaan asiansa sähköisenä palveluna. Asiakas oli tyytyväinen ja hän kiitti kovasti tällaisesta palvelusta. Täytyy vaan olla rohkeutta uskaltaa kokeilla uutta toimintatapaa.

Minun päivittäinen työ etänä koostuu siis puheluista, sähköposteista, Teams-palavereista ja asiakirjojen laatimisesta. Välillä on ihana muistaa myös työkavereita ja kysyä kuulumisia. Se piristää mieltä, saattaahan siinä joku vitsikin tulla kirjoitettua.

Se aika mikä perinteisesti on kulunut työmatkoihin, on muuttunut aktiiviseen liikkumiseen ja huomaa, että on saanut paljon energiaa päiviin. Työpäivän jälkeen on ihana lähteä ulkoilemaan ja vaikka kävelemään 10 km lenkin. Etäpäivät menevät niin nopeasti, että ei voi kuvitellakaan. Mutta kollegoita kun ei näe samoin kuin ennen, on ikävä kasvanut jo aika suureksi. Toki Teams-palaverit ja kuvat lievittävät ikävää hetkellisesti.

Reetta Tuomala, asiakaskokemusjohtaja

Viimeiset viikot ovat kuluneet pääasiassa asiakasviestinnän parissa. Olemme julkaisseet mm. verkkosivuja, uutisia ja puhelinrobotiikan avulla jaeltuja tiedotteita. Tavoitteena on kertoa mahdollisimman selkeästi, miten pankkiasioita hoidetaan tässä hetkessä turvallisesti ja miten voimme auttaa muuttuneessa taloustilanteessa. Viestejä suunnitellaan ja toteutetaan yleensä porukalla ja päiviin sisältyykin useita etäkokouksia. Palavereissa jaetaan myös yhteistä ymmärrystä tilanteesta ja siitä, millaista apua asiakkaamme juuri nyt tarvitsevat. Nämä viikot ovat olleet kriisiviestinnän osalta urani haastavinta aikaa ja tuntuu uskomattomalta miten paljon olemme saaneet lyhyessä ajassa aikaiseksi.

Joitakin asioita kehitys- ja markkinointisuunnitelmista on laitettu hetkeksi hyllylle, koska ne eivät ole ihmisille tässä hetkessä tärkeitä. Keskitymme nyt erityisesti taloudellista hyvinvointia edistävien palveluiden kehittämiseen, koska niiden tarve tulee kasvamaan. Kaipaan kovasti työkavereita ja normaalia elämää, tämä tilanne vetää jotenkin tunteet pintaan. Ensijärkytys alkaa kuitenkin jo laantua ja huomaan, että puhumme koko ajan enemmän muustakin kuin tästä kriisistä ja suunnittelemme taas asioita pidemmälle eteenpäin. Se tuntuu hyvältä, sillä elämä jatkuu ja tästäkin selvitään.

Susanna Sauranen, säästöpankkiiri päivittäispalvelut

Etäpäiväni ovat koostuneet monenlaisista asioista. Etenkin jos asiakkailla on olemassa jo sähköiset palvelut kuten verkko- ja mobiilipankki, niin asioiden hoitaminen ei juurikaan eroa siitä, mitä teen fyysisesti toimipisteessä ollessani. Eniten päivistäni aikaa kuluu näihin:

  • Autan asiakkaita lyhennysvapaiden hakemisten kanssa, talouden tasapainottamiseen koronavirustilanteen aikana.
  • Opastan hyödyntämään digitaalisia työkalujamme, kuten mobiilipankkia ja tunnistussovellusta.
  • Arkisia asioita kysytään paljon: esimerkiksi mistä voi nostaa rahaa? Näihin hyviä vaihtoehtoja ovat automaatit tai ostoksien yhteydessä kaupassa. Suosittelen aina käyttämään myös lähimaksua, jottei hygieniasyistä tarvitse näpytellä PIN-koodia.
  • Olemme käyneet asiakkaiden kanssa läpi myös ihan arjen vinkkejä aina noutoruoan tilaamisesta ja miten siihen voi hyödyntää sähköisiä työkaluja.

Olen huomannut, että etätyössä kyllä onnistuu, kunhan vain aikatauluttaa ja suunnittelee päivän. Lasten kanssa olemme pitäneet yhteisen aamupala-, välipala- ja lounashetken. Oman mausteensa etäpäivään tuo se, että saa olla samaan aikaan opettajan roolissa koulutuntien ja välituntien pitämisessä ja siihen aikatauluttaa asiakkaidemme auttamisen säästöpankkiirin roolissa. Hyvällä suunnittelulla ja selkeällä aikataulutuksella tämäkin on mahdollista.

Johanna Ogata, Säästöpankkiiri rahoitus ja säästäminen

Aloitan päivän yleensä viimeistään klo 8.45 pankin yhteisellä palaverilla. Minulla on ollut nyt useita keskusteluita säästämiseen liittyen ja asiakkaat ovat jättäneet myös paljon soittopyyntöjä ja lähettäneet viestejä säästämisen asiat mielessä. Näihin vastailen päivän aikana parhaani mukaan sovittujen tapaamisten ohella. Lisäksi hoidan muita avoinna olevia tehtäviä ja uusia asuntolainaneuvotteluita kuten normaalisti konttorillakin ollessa – nyt erona on kuitenkin sähköisillä kanavilla asiointi, fyysisen tapaamisen sijaan.

Säästämisen puolella markkinatilanne mietityttää asiakkaita, ja he kaipaavat meidän näkemystä siitä miten säästöjen kanssa tulisi nyt menetellä. Joku haluaa neuvoa, mitä tehdä olemassa oleville säästöille, joku kyselee olisiko nyt hyvä aika aloittaa säästäminen? Kaikki keskustelut ovat olleet todella antoisia ja asiakkaat kovin kiitollisia neuvoista. Uusiakin säästösopimuksia on tehty!

Pyrin siihen, että työpäivä ajoittuisi n. 8-17 välille, mutta ei se oikein ole mahdollista lasten ollessa kotona. Tämä tarkoittaa siis sitä, että väkisinkin keskellä päivää laitan lounasta, ehkä nukutan lapset päiväunille tai vien heidät puistoon, sitten taas työt jatkuvat. Joskus tästä johtuen joutuukin sitten venyttämään päivää. Olen ollut sisäisessä palaverissa samalla kun paistelen lapsille kalapuikkoja, kun syön, tehnyt töitä kylpyhuoneesta käsin, etteivät lapset heräisi… Tärkeintä on, että kun on asiakkaan kanssa sovittu aika, pystyn keskittymään siihen täysin ja rauhassa.

Minun etätyöskentely on siis tällä hetkellä taiteilua kahden alle kouluikäisen lapsen viihdyttämisen ja työnteon välillä. Tämä on todella paljon haastavampaa kuin olisin ikinä osannut kuvitella! Itsestä tuntuu, että tekee töitä aamusta iltaan, mutta mikään ei oikein etene. Miehen mielestä teen enemmän töitä kuin koskaan enne. Näen tässä kuitenkin myös paljon positiivista! Enemmän aikaa perheen kanssa, aikaa ei kulu siirtymisiin eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan tällä hetkellä. Etätyövälineet tulevat tutuksi ja luonnolliseksi osaksi arkea ja asiakkaatkin oppivat niiden käyttöön. Silti, on tämä todellista multitaskingia, ja koettelemus koko perheelle. Kaipaan myös normaalia arkea, ja en toivo tämän venyvän kovin pitkälle. 

Mietityttääkö raha-asiat? Lue salkunhoitaja Johan Hamströmin blogikirjoitus ”Sinne hävisi säästöt - vai hävisikö sittenkään?” tai varaa puhelin- tai verkkotapaaminen säästöpankkiirin kanssa!

Julkaistu

Ajankohtaista