Säästöpankkien Keskuspankki Suomi Oyj:n osavuosikatsaus 30.06.2015

Säästöpankkien Keskuspankki jatkoi alkuvuodesta 2015 voimakasta kasvuaan. Säästöpankkiryhmän kilpailukyvyn vahvistamiseksi keväällä aukaistiin jälleenrahoituskanavat kansainvälisille pääomamarkkinoille. Sp Keskuspankki toteutti toukokuussa onnistuneesti 500 miljoonan euron vakuudettoman seniorimuotoisen joukkovelkakirjalainan emission. Säästöpankkien Keskuspankin toimitusjohtaja Hannu Lanterin mukaan emission mahdollistivat huhtikuun alussa Standard & Poor's Rating Services:n myöntämä kansainvälinen luottoluokitus sekä ensimmäisen Euro Medium Term Note (EMTN) -ohjelman valmistuminen, joka listattiin Irlannin arvopaperipörssiin. Keskuspankkitoimintojen kehittäminen jatkuu edelleen ja loppuvuoden aikana palveluita yhteenliittymän säästöpankeille laajennetaan esimerkiksi korttipalvelujen osalta, Lanteri jatkaa.

Voimakkaan kehitysvaiheen myötä katsauskauden tulos ennen veroja jäi ennakoidusti hieman tappiolliseksi, 233 tuhatta euroa ja taseen loppusumma kaksinkertaistui 1 427 miljoonaan euroon."

 

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Hannu Lanteri

Puh. +358 400 816 268

hannu.lanteri@saastopankki.fi

 

Säästöpankkien Keskuspankki Suomi Oyj:n osavuosikatsaus 30.06.2015

Julkaistu
Tyyppi
Pörssitiedote
Julkaisija

Ajankohtaista