Nuorikin voi säästää – Eero Kakko, 17, kertoo, miten hän on onnistunut

Lukiolaiselle Eero Kakolle on selvää, että hän tahtoo omistusasunnon parin vuoden sisään. Sen lisäksi nuorukainen on saanut säästöön jo mukavan summan rahastosäästämisellä. Mutta miten hän on onnistunut?

Eero Kakko - kuvaajana Tiina Tervo
Kuvaaja: Tiina Tervo

Somerolaisella 17-vuotiaalla Eero Kakolla on harvinaisen selvät sävelet. Itse asiassa sen verran selvät, että nuorukaisella on jo vahva visio siitä, mitä hän aikoo tehdä tulevien vuosien aikana, ja mihin hän aikoo käyttää rahojaan. Eero avasi nimittäin juuri ASP-tilin, ja aloitti säästämisen omaa asuntoa varten. Toisen vuoden lukio-opiskelija tähtää Helsingin yliopistoon ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Yliopistossa hän haluaisi keskittyä maa- ja metsätaloustieteisiin.

Moni opiskelija muuttaa ensin opiskelija-asuntoon vuokralle, mutta ei kuulu Eeron suunnitelmiin.  

- Suunnitelmissani on, että ostaisin Helsingistä jo ensimmäisen omistusasuntoni. Ajatus vuokralla asumisesta ei houkuttele. En ymmärrä sitä konseptia, että maksan jollekin, josta en hyödy itse periaatteessa mitään. Sen sijaan omistusasunnossa maksat asuntoa itsellesi, ja kerrytät samalla varallisuuttasi, Eero perustelee. 

Kun Eerolta kysyy, millainen hänen unelmatalonsa olisi, hän ei jää empimään vastaustaan. Syy on selkeä, koska hän asuu siinä jo. Ison maatilan kasvatti kertoo, että aikoo tulevaisuudessa jatkaa perintömaatilaa heti opiskeluidensa jälkeen. 

 - Asumme 1850-luvulla rakennetussa talossa, jossa on tilaa ja rauhaa ympärillä, se on minun täydellinen ympäristöni ja taloni. 

Hän kaavailee, että saattaa joko myydä silloin pois Helsingin asuntonsa, tai vastaavasti laittaa sen vuokralle. 

Kaveriporukan taloustietäjä

Talousasiat ovat aina kiinnostaneet Eeroa. Hän naurahtaa, ja kertoo olleensa aina melkoisen pihi sekä miettineensä tarkkaan, minne rahansa kuluttaa.

- Kaveriporukassakin olen se, joka katsoo enemmänkin sitä kilohintaa kuin pelkkää paketin kokonaishintaa. Sen lisäksi säästäminen ja sijoittaminen ovat aina kiinnostaneet minua. Vanhempani ovat säästäneet minulle rahastoihin lähes koko ikäni, josta olen todella kiitollinen. Sillä puskurirahastolla elää kauan, ja sitä voi käyttää vaikkapa asuntolainan lyhentämiseen, Eero sanoo. 

Eero kertoo, että kaveriporukassa heitetään aina välillä hyväntahtoisesti, että hänkin voisi joskus ostaa itselleen jotain. 

Vanhemmat auttavat säästämiseen liittyvissä kysymyksissä

Oma vankka kiinnostus asiaan, on saanut Eeron etsimään tietoa ja kysymään rohkeasti. Raha-asioissa sekä säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvissä tiedoissa ovat auttaneet nuorukaisen vanhemmat. ASP-tilin avaamisestakin Eero kysyi äidiltään. Äidin mielestä se oli hyvä idea ja niinpä he varasivat yhteistuumin ajan pankkiin. 

- Kaikki sujui todella helposti. Kävin pankissa, jossa minulle selvisi vielä tarkemmin, millaiset säästötavoitteet minun kannattaa asettaa, Eero kertoo.
 
Vanhemmat ovat myös aina kehoittaneet Eeroa laittamaan, esimerkiksi lahjarahoista osan säästöön. Koulusta sen sijaan Eero ei koe, että olisi saanut niin paljon tietoa talousasioista, kuin hän itse olisi toivonut. 

- Kun yhteiskuntaoppi alkoi kahdeksannella luokalla, silloin puhuttiin hieman sijoittamisesta, mutta ei syvällisemmin, eikä oikeastaan sen jälkeen, hän muistelee. 

Pienistä tienesteistä säästöön

Aktiivinen Eero harrastaa muun muassa uintia, kuntosalilla käyntiä sekä metsästystä. Harrastusten ja koulun ohella, hän toimii uintiohjaajana sekä pitää lasten liikuntakerhoa, josta saa myös pieniä tienestejä. 

- Niistä tuloista suurin osa menee juokseviin menoihin, kuten polttoaineeseen tai välipaloihin, mutta pyrin siihen, että osa rahasta jäisi myös säästöön ASP-tilille, hän kertoo. 

Hän on myös säästänyt kesätöistä saamansa palkat. Ja kun sitten nuorukaiselta kysyy, mitä hän on viimeksi ostanut itselleen. Eero joutuu hieman miettimään asiaa. 

- No jos jostain isommasta hankinnasta puhutaan, niin sekään ei sinänsä ollut minulle, mutta tulee kuitenkin käyttööni. Koska käymme metsästämässä, niin ostin tutkapannan koirallemme, hän kertoo. 

Olitpa sitten minkä ikäinen tahansa, aina on hyvä hetki laittaa talousasiat kuntoon. Me autamme sinua siinä. Jos sinua askarruttaa jokin säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvä asia, niin varaa meille aika tai jätä meille yhteydenottopyyntö

Kategoriat
...