Säästämisbarometri 2019 selvitti: Kuinka rikas pitää Suomessa olla ollakseen rikas?

Rikastuminen ja vaurastuminen kiinnostavat yhä enemmän. Säästöpankin tuore Säästämisbarometri selvitti, millaisella nettovarallisuudella ihmisen koetaan olevan Suomessa rikas.

Suomalainen on rikas, kun hänen varallisuutensa on vähintään miljoona euroa. Tämä käy ilmi Säästöpankin uudesta, vuosittain teettämästä Säästämisbarometrista. Miljoonan varallisuutta pitää rikkaan määritelmänä 24 % Tampereen talousalueella asuvista. 23 % on sitä mieltä, että jo 500 000 € nettovarallisuus riittää rikkaan titteliin. Koko Suomen osalta ajatukset rikkauden suhteen ovat samansuuntaisia: miljoonaa rikkauden mittarina pitää 25 % suomalaista ja 500 000 euron varallisuus riittäisi 21 % mielestä rikkomaan rikkauden rajan.

Tavoittelipa rikastumista tai ei - kiinnostus vaurastumiseen näkyy muun muassa siinä, että jopa 39 % Tampereen talousalueella asuvista ilmoitti lisäävänsä tai aloittavansa sijoittamisen tai säästämisen seuraavan vuoden aikana. Luku on sama koko Suomea tarkasteltaessa. Säästämisen ja sijoittamisen jo aloittaneista Tampereen alueella asuvat ovat keskivertosuomalaista tyytyväisempiä päätöksestään ryhtyä säästämään. Tampereen alueella päätökseensä tyytyväisiä on jopa 81 %, kun koko Suomessa tyytyväisyys jää 73 %:iin.

- hmiset ovat nyt selvästi innokkaampia säästämään ja sijoittamaan kuin vuosi sitten. Tämä näkyy myös siinä, että säästäminen ja sijoittaminen aiheena puhututtaa niin somessa kuin kahvipöytäkeskusteluissakin. On ilahduttavaa, että raha-asioista puhumisen tabu on vähitellen väistymässä, toteaa Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen.

Tampereen talousalueella asuvista 12 % ei säästä lainkaan, kun luku koko Suomen osalta on 15 %. Ei-säästävien osuus on ollut jo pari vuotta laskusuunnassa. Kysyttäessä syytä sille, ettei säästä, mainitsee Tampereen talousalueella asuvista 45 % syyksi epävarmuuden omasta taloustilanteesta. Kaikista suomalaisista oma taloustilanne huolestuttaa vain 20 %.

Mitä tulee eri säästämis- ja sijoitusmuotoihin, Tampereen talousalueella säästetään eniten vanhalle, tutulle säästötilille (46 %). Suosittua on myös rahastosijoittaminen (37 %) ja sijoittaminen omistusasuntoon (35 %). Koko Suomea tarkasteltaessa suosituimmat sijoitusmuodot ovat säästötili (46 %), omistusasunto (31 %) ja rahastot (27 %). Osakesijoituksia on nyt 18 %:lla suomalaisista, Tampereen talousalueella asuvista 15 %:lla.

- Kartuttamalla omaa taloudellista puskuria voi vaikuttaa omaan taloudelliseen hyvinvointiin, mikä korostuu varsinkin pahojen päivien varalle säästettäessä. Säästämisen alkuun pääsee pienemmälläkin summalla, eikä säästämisellä tarvitse tavoitella pikavoittoja. Myös tasainen tuotto palkitsee. Tärkeintä on, että säästämisestä tekee kuukaudesta toiseen toistuvan tavan, Ahonen neuvoo.

Säästämisbarometri 2019 toteutettiin 18-69 vuotiaille suomalaisille internet-kyselynä syyskuussa 2019. Valtakunnalliseen kyselyyn vastasi 1629 suomalaista. Tampereen talousalueella vastaajia oli 173.

Lisätietoja:

Pirkko Ahonen | toimitusjohtaja – Aito Säästöpankki

050 407 0334 | pirkko.ahonen@saastopankki.fi | @PankkiPirkko

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija
...