Energiatehokkaat kodit käyvät nyt parhaiten kaupaksi Tampereella

Energiatehokkuus on asuntokaupan kiinnostavin myyntivaltti tällä hetkellä. Sähkön hinnan raju nousu ja huoli hinnannousun jatkumisesta ovat alkaneet näkyä sähkölämmitteisten asuntojen ja omakotitalojen myynnin hidastumisena. Asunnonostajien varovaisuuden lisääntymisestä huolimatta asuntokauppoja tehdään Tampereen alueella edelleen koko ajan. Nyt erityisen aktiivisesti liikkeellä ovat olleet nuoret ensiasunnon ostajat.

Säästöpankin brändikuva

–  Tampereen asuntomarkkinoilla on ollut kesäkuukausien aikana hieman tavanomaista hiljaisempaa. Kauppoja tehdään silti koko ajan. Ostajat ovat ymmärrettävästi nyt varovaisempia ja harkitsevaisempia kuin ennen Ukrainan sotaa ja sen seurauksena nousseita elin- ja asumiskustannuksia, kertoo Yrittäjä Anne-Maria Hirviniemi Sp-Koti Tampere Rosmarinista.

– Kuitenkin ne, joilla on akuutti ja oikea tarve vaihtaa kotia tai ostaa asunto, ovat aktiivisesti liikkeellä ja valmiita ostamaan sopivan kohteen osuessa kohdalle.

– Myös kohteita on tullut lisää myyntiin. Tarjontaa on nyt aiempaa enemmän. Eli siinä mielessä markkinoilla on muutosta ilmassa, Hirviniemi toteaa.

– Asunnonostajien harkinnan lisääntyminen näkyy myös meillä pankissa. Toisin kuin vielä hetki sitten, ihmiset haluavat nyt saada vanhan asuntonsa myytyä ennen kuin uskaltavat ostaa uuden. Kahden asunnon loukun suhteen ollaan nyt varovaisempia, sanoo Aito Säästöpankin luottopäällikkö Mikko Haverinen.

Energiaremontin kustannusten selvittäminen etukäteen helpottaa asunnon myyntiä

– Erityisesti sähkölämmitteisten omakotitalojen myynti on vaikeutunut ja hidastunut selvästi. Asunnon ja kiinteistön lämmitysmuoto on alkanut ymmärrettävästi kiinnostaa ihmisiä todella paljon, kertoo Hirviniemi.

– Moni sähkölämmitteisen omakotitalon myyjä onkin ryhtynyt selvittämään lämmitysmuodon vaihtamisen kustannuksia ennen talonsa myyntiin laittoa. Tässä tilanteessa, jossa sähkön hinnan odotetaan nousevan edelleen, se on erittäin fiksua.

– Myyntiä helpottaa huomattavasti, jos myyjällä on olemassa tarjous energiatehokkaampaan lämmitysmuotoon, esimerkiksi maalämpöön, siirtymisestä. Tällöin potentiaalisella ostajalla on heti tiedossa, mitä energiaremontti tulee maksamaan ja hän voi huomioida kustannuksen paitsi tarjouksessaan, myös lainahakemuksessaan ja neuvotteluissaan pankin kanssa.

– Pankinkin intressissä on tukea ja rahoittaa vastuullisia energiaratkaisuja. Teemme jatkuvasti luottopäätöksiä sekä taloyhtiöiden että yksityistalouksien energiaremonttien rahoittamisesta, kertoo Haverinen. – Energiaremonttien siirtäminen tulevaisuuteen lisää vain niiden kustannuksia. Tämä olisi taloyhtiöiden ja omakotitaloasujien hyvä muistaa. Energiaremontti on erinomainen investointi paitsi oman talouden ja omaisuuden arvonkehityksen, myös ympäristön näkökulmasta.

Nuoret ostavat nyt yksiöitä ja kaksioita ensiasunnoikseen

– Nuoret ensiasunnon ostajat tuntuvat nyt olevan aktiivisesti liikkeellä, ainakin luottohakemustemme ja -päätöstemme pohjalta, sanoo Haverinen. – Pidän hienona asiana sitä, että nuoret luottavat omaan tulevaisuuteensa ja uskaltavat ostaa ensimmäisen oman kotinsa kaikista epävarmuustekijöistä huolimatta.

– Monet nuoret ostavat nyt yksiöitä ja kaksioita kauaskantoisella suunnitelmalla. Monilla on aikomus asua ensimmäisessä, pienessä omassa kodissa, opiskeluvuodet ja sen jälkeen hankkia isompi koti ja jättää ensiasunto sijoitusasunnoksi, kertoo Hirviniemi.

– Tässä vähän rauhallisemmassa markkinatilanteessa nuorilla on nyt myös paremmin aikaa harkita ostopäätöstä. Aiemminhan sijoittajat veivät asunnot nuorten nenän edestä, elleivät he olleet valmiita tekemään ostopäätöstä ja jättämään tarjousta heti näytöllä.

– Nyt kaikilla asunnonostajilla on enemmän aikaa harkita ostopäätöstä ja selvittää myös kohteen mahdollisten remonttien kustannuksia. Tämä on vain hyvä asia.

– Edelleenkään ei ole mitään syytä painaa jarrua, jos oman asumismuodon vaihtamiselle on tarvetta, työnäkymät ovat vakaat ja oman talouden perustilanne hyvällä mallilla. Tällöin pelko on turhaa. Tilanne on toinen, jos velkaa on jo valmiiksi paljon ja päivittäinen arki on jatkuvaa kädestä suuhun elämistä vailla säästämisen mahdollisuuksia, korostaa Haverinen.

Ota yhteyttä, niin jutellaan aiheesta lisää:

Anne-Maria Hirviniemi | yrittäjä, LKV, KED | Sp-Koti Tampere Rosmarin | 050 5272420 | anne-maria.hirviniemi@spkoti.fi

Mikko Haverinen| säästöpankkiiri, luottopäällikkö | Aito Säästöpankki | 045 139 2935 | mikko.haverinen@saastopankki.fi

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista