Korona on muuttanut pk-seudun asuntomarkkinaa ennen näkemättömällä tavalla

Koronapandemia on vaikuttanut monin eri tavoin pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoihin – niin omistus-, sijoitus- kuin vuokra-asuntomarkkinaan. Sp-kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen ja Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Esa Jäntti uskovat, että osa koronapandemian aiheuttamista muutoksista jäävät pysyviksi. Koronavuosi on myös tarjonnut tärkeitä oppeja asunnonostajille ja asuntokaupan ammattilaisille.

Säästöpankin brändikuva

– Yksi koronavuoden tärkeimmistä opeista on ollut se, että asumisen tarpeet voivat muuttua nopeastikin. Se kannattaa ottaa huomioon asunnonhankinnassa, sanoo Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Esa Jäntti.  – Koronan aikana monet ovat huomanneet, ettei nykyinen koti tai asuinpaikka tunnukaan enää oikealta ja hyvältä valinnalta tai vastaa omia tarpeita ja toiveita. 

– Tämä on näkynyt vahvasti siinä, että koteihin halutaan nyt aiempaa enemmän tilaa, usein yksi lisähuone etätöiden tekemiseen. Omakotitalot ja pihalliset rivi- ja paritalot ovat olleet kesästä lähtien erittäin kysyttyjä koko pk-seudulla, toteaa Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen. – Monille, jotka ovat halunneet muuttaa keskustan kerrostalosta lähemmäksi luontoa, on isompi kerrostalokoti luonnonkauniilta alueelta ollut houkutteleva vaihtoehto, vaikkei sitä omaa pihaa olisikaan ollut tarjolla.

– Sitä ei voi liikaa korostaa, että asunnonhankinta on aina oman talouden pitkän tähtäimen suunnittelua, jossa ei kannata hätäillä eikä antaa tunteiden viedä. Asuntoa ostaessa omaa taloutta ja elämää kannattaa miettiä pitkälle tulevaisuuteen. Koronavuosi on opettanut, että tiettyyn joustovaraan taloudessa ja asumisen tarpeissa on syytä varautua etukäteen. Taloudessa saat tärkeää pelivaraa, kun teet päätökset yhdessä ammattilaisen kanssa, Jäntti korostaa.

Ostotoimeksiannot alkavat pikku hiljaa yleistyä meilläkin

– Suomessa asuntokaupassa vielä vähän tuntematon ostotoimeksianto tarjoaa erinomaisen tavan löytää juuri itselle sopiva koti. Ostotoimeksiannossa on se ainutlaatuinen etu, että voit kuvailla asuntokaupan ammattilaiselle yksityiskohtaisesti kaikki uutta kotia koskevat kriteerisi ja toiveesi, ja hän etsii näitä vastaavia ei-myynnissä olevia kohteita sinulle puolestasi, sanoo Rantanen. 

– Nyt kannattaa ostaa palvelua ja vaatiakin sitä, jos haluaa varmistaa, että omiin tarpeisiin sopiva unelmakoti löytyy ja kaikkien osapuolten vastuut tulevat kaupassa huomioitua asianmukaisesti, sanoo Jäntti. – Fiksu myyjäkin etsii nyt ostotoimeksaintoasiakkaita. Paitsi että hän voi näin välttää välityspalkkion, tulee kauppaan mukaan välittäjän vastuu.

– Pahoin pelkään, että tulemme näkemään koronan jälkeen ikävää nousua asuntokauppariitatilastoissa, kun ostajat ja myyjät ovat tehneet kauppoja suoraan ja ilman meidän ammattilaisten apua, sanoo Rantanen. – Välittäjän vastuuta ja asunnon kunnon huolellista selvittämistä ennen kaupantekoa ei voi nykyisessä markkinatilanteessa liikaa korostaa.

– Asunnon tai kiinteistön kuntotarkastus kannattaisi aina tehdä ennen myynnin aloittamista, eikä vasta silloin kun ostaja on löytynyt. Jos jo ennakkoon myyjälläkin olisi tiedossa asunnon korjaustarpeet ja hän olisi voinut huomioida ne hinnoittelussa, estettäisiin monen kaupan kaatuminen, Rantanen jatkaa.

Koronavuoden opit asunnonostajalle ja asuntokaupan ammattilaiselle

– Viime keväänä asuntolainojen lyhennysvapaiden kysyntä kasvoi merkittävästi. Nyt näyttää siltä, että niiden tarve on uudelleen nousussa. Kotitalouksien äärilaitojen erot ja polarisaatio ovat vuodessa kasvaneet entisestään, kertoo Jäntti. – Pieniä merkkejä on jo ilmassa siitäkin, että pitkät korot ja inflaatio olisivat lähdössä nousuun. En usko, että näillä on kuitenkaan vielä lähitulevaisuuteen vaikutusta.

– Asunnonvaihtamisen puolelta oppi on ollut selvä. Nopeat syövät hitaat. Nyt kun lainaraha on halpaa, on hyvä hetki olla asuntokaupoilla ja ottaa rahoitusta kiinteällä korolla, Jäntti jatkaa. – Vaikka vuoden aikana lyhennysvapaat ovat toimineet hyvin, lainat täytyy aina maksaa pois. Se on syytä muistaa.

– On selvää, että toimialamme digitalisoituminen ja toiminnan sähköistyminen tulevat jatkumaan edelleen. Jatkossakin tullaan kuitenkin tarvitsemaan pätevän ammattilaisen arvio myytävän kohteen kunnosta. Eli asuntoa ei kannata koskaan ostaa näkemättä ja ilman kuntotarkastusta, muistuttaa Rantanen. 

– Sijoitusasunto- ja vuokra-asuntomarkkinoillakin on nähty vuoden aikana iso markkinamuutos. Airbnb-asuntojen kysynnän määrä on romahtanut pk-seudulla, ja vapaita vuokra-asuntoja on tarjolla enemmän kuin aikoihin. Jos suomalaiset saadaan rokotettua loppukesään mennessä, elämä normalisoituu ja matkustaminen lähtee liikkeelle, saatamme nähdä vuokra-asuntobuumin syksyllä, Jäntti sanoo. 

– Vuokra-asuntomarkkinoilla ollaan nyt normaalissa kysynnän ja tarjonnan tilanteessa. Voi hyvin olla, että vuokra-asunnoissa alkaa korjausten ja pintojen upgreidauksen buumi, kun hyvistä vuokralaisista käydään kilpailua, pohtii Rantanen. 

 

Ota yhteyttä, niin jutellaan aiheesta lisää:

 
 
 Toimitusjohtaja, Sp-Koti Oy

 puh. 050 341 1391

 jukka.rantanen@spkoti.fi

 

Esa Jäntti Esa Jäntti

 Toimitusjohtaja, Nooa Säästöpankki Oy

 puh. 040 038 3348

 esa.jantti@saastopankki.fi

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista