Säästöpankki avaa konttorin Haminaan

Someron Säästöpankki on päättänyt avata uuden konttorin Haminaan. Asiakaskysyntä Haminan suunnalta on kasvanut sen jälkeen, kun pankki avasi konttorin Kotkaan viime vuonna.

Kuvassa: Toimitusjohtaja Petri Siviranta (vas.) ja pankinjohtaja Joni Rintamaa. Kuva: Tiina Tervo.
Toimitusjohtaja Petri Siviranta (vas.) ja pankinjohtaja Joni Rintamaa.
Kuva: Tiina Tervo

Someron Säästöpankin Kotkaan avaama konttori on saanut paljon hyvää palautetta ja uusia asiakkaita. Samalla olemme saaneet huomata, että myös Haminasta on tullut paljon kysyntää henkilökohtaiselle ja paikalliselle pankkipalvelulle. Kysynnän siivittämänä Someron Säästöpankki on nyt päättänyt laajentaa konttoriverkostoaan myös Haminaan”, sanoo toimitusjohtaja Petri Siviranta.

Moni saattaa ihmetellä miksi pankki perustaa uuden konttorin tänä päivänä, kun muut supistavat pankkipalveluita ja sulkevat konttoreiden ovia. Pankinjohtaja Joni Rintamaa toteaa tähän: ”Me Säästöpankissa uskomme edelleen henkilökohtaiseen asiakaspalveluun, jossa digitaalinen ja henkilökohtainen palvelu yhdistetään Suomen parhaaksi asiakaskokemukseksi.” Tämä on näkynyt myös pankin asiakasmäärissä, joka on lisääntynyt tasaisesti viimeisen vuoden aikana. Siviranta jatkaa: ”Meillä uidaan positiivisesti vastavirtaan. Haluamme mahdollistaa myös haminalaisille yhden Suomen parhaimpiin kuuluvan pankkipalvelun saatavuuden. Emme ole pörssiyhtiö, vaan säästöpankki.” Someron Säästöpankki on avannut vuoden 2020–2022 aikana uusia konttoreita Kotkan lisäksi myös Loviisaan, Kemiönsaarelle, Akaaseen ja Marttilaan, joten uusien konttoreiden perustaminen on pankille jo tuttua.

Haminan konttorin sijainti on vielä avoinna, mutta se tulee sijaitsemaan aivan Haminan kaupungin ytimessä, torin ympäristössä. Siviranta toteaa: ”Olemme kartoittaneet alustavasti muutamia mahdollisia sijaintipaikkoja. Tulemme joko ostamaan omat tilat tai vuokraamme ne. Tässä kohtaa otamme vielä hyviä ehdotuksia vastaan, jos kaupunkilaisilla on hyviä suosituksia – mitä paremmat tilat löydämme, sen monipuolisemmin pystymme palvelemaan asiakkaita! Tavoitteena meillä on tarjota myös kassapalvelut asiakkaille.

Konttori avataan vuoden 2023 aikana. Asiakkaille tullaan tarjoamaan seuraavia palveluita:

Asiakkaille pankin toiminta tulee näkymään laajana palveluna ja paikallisena päätöksentekona. Rintamaa jatkaa: ”Rekrytoinnit aloitamme saman tien, jotta ehdimme perehdyttämään jokaisen asiantuntijan tehtäviinsä. Tulemme hakemaan sekä alalla jo olevia asiantuntijoita, jotka haluavat tarjota jatkossakin asiakkaille parasta mahdollista henkilökohtaista palvelua, että alalle haluavia henkilöitä, jotka perehdytämme tehtäviin. Säästöpankin lisäksi Haminan konttorissa asiakkaita tulevat jonkin ajan kuluttua palvelemaan myös Sp-Koti asunnon/kiinteistönvälityksessä sekä Sp-Isännöintipalvelut Oy, joka tarjoaa laadukasta ja paikallista isännöintipalvelua.

Asiakastyytyväisyys Säästöpankissa on pankkien huippua. EPSI Ratingin vuosittaisessa pankki- ja rahoitusalan asiakastutkimuksessa Säästöpankki on sekä henkilö- että yritysasiakkaiden mielestä yksi Suomen parhaista pankeista. Someron Säästöpankin NPS-luku on vakiintunut pääsääntöisesti lähes yhdeksäänkymmeneen. ”Sen lisäksi, että meiltä saa henkilökohtaista palvelua ihmiseltä ihmiselle, meillä palvellaan myös sähköisesti, kuten chatissa, verkkotapaamisissa ja mobiilisti. Olemme läsnä siellä missä asiakkaammekin ovat. Ja siihen aikaan, kun asiakkaamme haluavat. Siksi asiakastyytyväisyytemme on huippuluokkaa. Meidän asiakkaamme ovat pankkionnellisia”, Siviranta ja Rintamaa toteavat lopuksi

Someron Säästöpankin historia ulottuu 142 vuoden taakse. Pankki on rakennettu vahvalle kivijalalle, joka on ajan saatossa kokenut niin myötä- kuin vastatuulet pysyen itsenäisenä, vahvana ja vakavaraisena. Vuonna 2022 säästöpankkiryhmä juhlistaa 200-vuotisjuhlavuotta. Säästäväisyyden ja asiakkaiden taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen ei mene koskaan pois muodista.

 

Lisätietoja:

Petri Siviranta | toimitusjohtaja | petri.siviranta@saastopankki.fi | 050 511 8550
Joni Rintamaa | pankinjohtaja | joni.rintamaa@saastopankki.fi | 050 511 8557

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista