Ukrainan sota, kiihtyvä inflaatio, nousevat korot - onko niillä vaikutusta suomalaisten suosituimpaan säästämistapaan?

Suomalaiset ovat perinteisesti säästäneet ja kerryttäneet omaa varallisuuttaan ostamalla asunnon ja maksamalla siihen ottamaansa lainaa pois. Ukrainan sota, kiihtyvä inflaatio tai nousevat korot eivät vaikuta tähän. Oma koti on jatkossakin suomalaisten suosituin säästökohde ja turva pahan päivän varalle.

Säästöpankin brändikuva.

Tilastokeskuksen tuoreimmat kuluttajaluottamusluvut paljastavat suomalaisten luottamuksen romahtaneen maaliskuussa Ukrainan sodan seurauksena. Luottamus on heikentynyt jopa rajummin kuin koronakriisin alussa keväällä 2020. Romahdus on ollut kaikkein rajuin kuluttajien luottamuksessa Suomen talouteen vuoden kuluttua. Näkymät ovat olleet yhtä pessimistiset vain finanssikriisin aikaan vuonna 2008. Synkkää kuvaa vahvistaa sekin, että kuluttajien inflaatio-odotukset ovat korkeammalla kuin koskaan aiemmin vuosina 1995–2022.

MUTTA! Vaikka kuluttajien luottamus heilahti rajusti negatiiviseen suuntaan, asunnonosto- ja rakentamisaikeet ovat yhä korkealla

En ihmettele tätä. Asunnon ostaminen, vaihtaminen tai oman kodin rakentaminen on prosessina pitkä. Asunnon hankintaan syntyneestä ensikipinästä kaupantekoon kuluu aikaa keskimäärin puoli vuotta. Väitän, että vain harva keskeyttää prosessin tai edes jarruttaa sitä näin kriisinkään keskellä. Varsinkaan, jos on ehtinyt jo laittaa vanhan asuntonsa myyntiin, uusi on kiikarissa ja uuteen on saanut pankilta lainapäätöksen.

Asuntoa ei myöskään hankita vain vuodeksi tai pariksi. Oma koti on yleensä aina pitkän ajan hankinta, ja asuntolainat keskimäärin 20 vuoden pituisia. Vaikka kuluttajan luottamuksessa tapahtuisikin merkittäviä muutoksia muutaman kuukauden jaksolla, suurin osa asunnonostajista ja -omistajista arvioi omaa talouttaan ja maksukykyään huomattavasti pidemmällä aikaperspektiivillä.

Mikäli usko omaan talouteen, omaan työllisyystilanteeseen ja asunnon arvon säilymiseen on riittävän vahva, ostopäätös uskalletaan tehdä

On hyvä muistaa, että kuluttajien luottamusindikaattori mittaa tunnetta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sota ovat olleet valtava shokki kaikille meille. On inhimillistä ja ymmärrettävää, että tunnemme pelkoa ja epävarmuutta. Ukrainassa on sodittu vasta reilu kuukausi. Näkymät ovat vielä sumuiset ja epävarmat, mikä lisää varovaisuutta ja huolta omasta tulevaisuudestamme.

Itse uskon, että kuluttajien luottamus alkaa pikkuhiljaa muutamien kuukausien kuluttua nousta pohjalukemista jälleen ylöspäin. Pk-seudulla ja kasvukeskuksissa luottamus lähtee nousuun nopeimmin. Uskoisin myös, että Itä-Suomessa luottamus jää heikommalle tasolle kuin Etelä- tai Länsi-Suomessa.

Niukkuus on yhä suurin haaste Suomen asuntomarkkinoilla

Asuntokauppa ei ole vielä ottanut siipeensä Ukrainan sodan ja synkentyneiden talousnäkymien takia. Ketjumme välittäjien mukaan kysyntää on maaliskuussa ollut aavistuksen verran vähemmän, mutta edelleen myyntiin tulevat hyvät kohteet löytävät ottajansa nopeasti – sijainnista riippumatta. Asunnonostajia on edelleen paljon liikkeellä ja ainakin meillä kauppoja tehdään yhä lähes samaan tahtiin kuin viime vuoden maaliskuussa.

Oma ennusteeni on, että tänä vuonna asuntokauppojen määrä Suomessa voi laskea jopa 20 prosenttia. Luku kuulostaa karmivalta, mutta kannattaa muistaa, mihin sitä vertaamme. Vuosi 2021 oli kaikkien aikojen ennätysvuosi asuntokaupassa. Välittäjien tekemiä asuntokauppoja tehtiin peräti 10 000 kappaletta enemmän kuin vuonna 2020, joka sekin oli erittäin hyvä kauppavuosi.

Tänä vuonna kauppamäärissä ei romahdeta, vaan itse asiassa vain palataan takaisin koronaa edeltävälle vuoden 2019 hyvälle tasolle. Tarjonnan vähäisyys vaikuttaa kauppamäärien vähentymiseen enemmän kuin Ukrainan sota.

Kuluttajien luottamusindikaattorin mukaan suomalaisten säästämisinto oli maaliskuussa edelleen korkealla tasolla. Monille on myös koronan aikana kertynyt mukavasti säästöjä. Ja koska oma asunto on ollut perinteisesti suomalaisten suosituin säästämiskohde, asuntokaupan näkymät ovat hyvät. Suomalaiset säästävät vielä huomennakin ostamalla asunnon ja maksamalla siihen ottamaansa lainaa pois.

 

Jukka Rantanen on Säästöpankkiryhmään kuuluvan Sp-Kodin toimitusjohtaja, eMBA. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus kiinteistönvälitysalalta liikkeenjohdon tehtävistä. Jukan intohimona on tehdä asiat terveesti eri lailla ja tehokkaammin kuin muut alalla tekevät.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Kauppalehden blogissa.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista