Säästämisbarometri: Nuoret arvostavat omistusasumista – kryptot silti tutumpia kuin ASP

Puolet suomalaisista uskoo asuntojen hintojen kohoavan lähivuosina, selviää Säästöpankkiryhmän Säästämisbarometrista. Nuoret aikuiset arvostavat asunnon omistamista tärkeämmäksi kuin mikään muu ikäryhmä ja säästävät unelmansa toteuttamiseen. Säästämisen ja sijoittamisen keinovalikoimassa kryptovaluutat ovat nuorille kuitenkin tutumpia kuin ASP-säästäminen.

Säästöpankin brändikuva.

Tuoreen Säästämisbarometrin mukaan 50 prosenttia suomalaisista arvioi asuntojen hintojen nousevan alueellaan seuraavan 2–3 vuoden aikana. 42 % arvioi nousun olevan maltillista, ja 8 % ennakoi voimakasta nousua. Toisaalta 16 % vastaajista uskoo asuntojen hintojen jatkavan laskuaan myös tulevat vuodet, mikä on hieman useampi kuin viime vuonna.

”Suomessa on monta eri asuntomarkkinaa, jolloin odotukset hintakehityksestä vaihtelevat myös alueittain. Säästämisbarometrissa heikoimmat arviot asuntomarkkinan kehitykselle nähdään Itä-Suomessa, kun taas Pohjois-Suomessa ennustetaan asuntojen hintojen kääntyvän nousuun lähes yhtä optimistisesti kuin Etelä-Suomessa”, toteaa Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Usko hintojen nousuun on erityisen vahvaa kasvukeskuksissa. Pääkaupunkiseudulla peräti 68 % odottaa hintojen nousevan, Turussa 64 % ja Tampereella 60 %. Myös Oulu erottuu joukosta optimistisilla arvioilla, sillä asuntojen arvonnousuun uskoo yhteensä 55 % vastaajista, ja 11 % prosenttia arvioi hintojen kohoavan voimakkaasti.

”Enemmistö pienten paikkakuntien asukkaista puolestaan arvioi realistisesti, ettei asuntojen hinnoissa ole odotettavissa suurta nousua. Kiinnittäisin kuitenkin huomiota siihen, että samaan aikaan pienemmillä paikkakunnilla säästetään ja sijoitetaan vähemmän kuin kasvukeskuksissa. Niillä alueilla, joilla asuntojen hinnat eivät nouse, olisi erityisen tärkeää kartuttaa omaa varallisuutta myös muilla keinoin”, neuvoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.

Kryptovaluutat nuorille tutumpia kuin ASP-säästäminen

Säästämisbarometrin tuloksissa on nähtävissä lievää laskua omistusasumisen tärkeydessä, mutta edelleen asunnon omistaminen on tärkeää 75 %:lle suomalaisista, ja jopa 81 %:lle nuorista aikuisista. Nuoret siis arvostavat omistusasumista jopa enemmän kuin väestö keskimäärin. 18–24-vuotiaat nuoret aikuiset erottuvat aktiivisimpana ryhmänä myös asunnon ostoa varten säästämisessä: 30 % säästää tällä hetkellä asunnon ostoon ja 30 % haaveilee myös vapaa-ajanasunnon ostamisesta tulevaisuudessa.

”On hienoa, että 2020-lukua leimanneesta epävarmuudesta huolimatta nuoret aikuiset uskaltavat yhä tavoitella asunnon ostamisen kaltaisia isoja talouspäätöksiä. Kiinnostavaa on kuitenkin, että heidän ikäryhmässään ASP-säästäminen häviää korkeariskisille kryptovaluutoille eri säästämis- ja sijoitusmuotojen tunnettuudessa. Vaikka ASP-tili voi tuntua tylsältä verrattuna kryptovaluuttojen vauhdikkaaseen maailmaan, se on vakaa ja turvallinen tapa säästää omia asuntohaaveita varten”, Mikkonen toteaa.

Säästämisbarometrin mukaan ASP-säästämisen tunnettuus on heikentynyt nuorten aikuisten ikäryhmässä selvästi viimeisen viiden vuoden aikana. Ensi vuoden kesäkuussa tulee voimaan joukko ASP-järjestelmän uudistuksia, jolloin mm. ASP-säästämisen yläikäraja poistetaan, talletuskäytäntöä yksinkertaistetaan ja lyhennysvapaiden määrää kasvatetaan. Uudistuksista puuttuu kuitenkin yhä ASP-lainojen alueellisten enimmäisrajojen poistaminen.

”ASP-lainojen maksimimäärät jäävät usein liian alhaisiksi suhteessa markkinahintoihin, jolloin ostaja joutuu rahoittamaan ylimenevää osuutta erillisen lisälainan avulla. Asuntomarkkinoiden näkökulmasta juuri maksimihintojen korottaminen olisi avainasemassa ASP-säätämisen houkuttelevuuden parantamisessa”, Rantanen toteaa.

Säästämisbarometri on Säästöpankkiryhmän vuosittain teettämä valtakunnallinen tutkimus. Vastaukset kerättiin verkkokyselynä 2.-10.9.2025 ja siihen vastasi 1326 henkilöä. Kohderyhmänä ovat 18–69-vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksen toteutti Dagmar Oy.

Säästöpankkiryhmä on edistänyt yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia jo yli 200 vuoden ajan. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Jaamme osan tuloksestamme paikallisen yhteisön hyvinvointiin, koulutukseen ja tutkimukseen. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista