Yrittäjien talousnäkymät - oman yritystoiminnan lisäksi tuottoja haetaan myös muualta
Suomen talous on kärsinyt monia muita maita vähemmän koronakriisistä, sitä seuranneista rajoitustoimista ja kuluttajien käyttäytymisen muutoksesta. Se ei toki poista sitä tosiasiaa, että taloustilanne on vaikea. Koronakriisi on iskenyt voimakkaasti myös monen yrittäjän arkeen. Suomen Yrittäjien tuoreimman yrittäjägallupin mukaan 65 % pk-yrittäjistä on sitä mieltä, että koronakriisin on aiheuttanut ongelmia yritystoimintaan.
”Korona on kohdellut eri toimialan yrityksiä kovin eri tavoin. Eri toimialojen tuotantoa katsottaessa palvelusektori on kärsinyt eniten – tämä on myös toimiala, josta löytyy paljon pieniä yrityksiä ja yksinyrittäjiä. Toimialan taaksekin kätkeytyy monenlaisia tilanteita. Matkailuala ja tapahtumajärjestäjät ovat olleet suurimpia kärsijöitä, sen sijaan it-palvelut tai viestintä ovat kokonaisuutena pärjänneet hyvin. Rakentamisessa ja teollisuudessa liikevaihdon määrän pudotus on ollut palvelusektoria pienempää. Osa kaupan alasta on jopa hyötynyt siitä, miten koronakriisi on vaikuttanut ihmisten kulutustottumuksiin. Esimerkiksi rautakauppa ja ruokakauppa ovat hyötyneet ihmisten kotoilusta. Ruohonjuuritasolla katsottuna eri toimialoilta löytyy monta erilaista yrittäjäkohtaloa”, sanoo Säästöpankin pääekonomisti Henna Mikkonen.
Yrittäjien taloudelliset haasteet näkyvät myös yrittäjien omassa taloudessa. Tilastokeskuksen kuluttajaluottamuskyselyn mukaan yrittäjien näkemys oman talouden tilasta putosi koronan myötä kaikkien vastaajien keskiarvon alapuolelle ja on siellä pysynyt tuoreimpiin tilastoihin asti.
Myös Säästöpankin säästämisbarometristä näkyy, että osa yrittäjistä elää nyt taloudellisesti haastavia aikoja. Unettomia öitä raha-asioiden takia yrittäjistä on kokenut 46 % (vs. 40 % kaikki vastaajat). Yrittäjät ovat myös ottaneet lainaa pakollisten menojen tai muiden lainojen maksuun koko väestöä useammin (26 % vs. 17 %).
Valoa näkyy jo horisontissa
Koronakriisin myötä kansainväliset panostukset rokotteen ja lääkityksen keksimiseksi ovat olleet ennennäkemättömän suuria. Myös tuloksia alkaa syntyä. Jo useampi lääkeyhtiö on ilmoittanut, että rokotekehitys on loppusuoralla ja tiedot kehitteillä olevien rokotteiden suojausasteesta ovat olleet odotuksia parempia. Ottaa toki vielä aikansa, ennen kuin merkittävä osa väestöstä on rokotettu, mutta helpotusta tilanteeseen on jo luvassa.
”Lähikuukaudet ovat vielä taloudellisesti haastavia, etenkin kun tartuntamäärät ovat Suomessa viime aikoina nousseet ja uusia rajoitustoimia on otettu käyttöön. Edessä on siis vielä jokunen kuukausi sinnittelyä, mutta paremmat ajat siintävät jo horisontissa”, uskoo Mikkonen.
Yrittäjien tulevaisuudenusko näkyy myös Säästämisbarometrissä. Sen mukaan yrittäjävastaajista 50 % uskoo yrityksensä toiminnan ja talouden kehittyvän parempaan suuntaan seuraavan kahden vuoden aikana.
Yrittäjät ovat tavoitteellisia ja suunnittelevat pitkäjänteisemmin
Yrittäjän elämä on usein yllätyksiä täynnä ja oman talouden hallinta vaatii erilaista otetta kuin säännöllisessä palkkatyössä eläviltä.
”Moni yrittäjä näin jo onneksi tekee! Säästämisbarometrimme paljasti, että yrittäjät hoitavat talouttaan tavalla, josta muutkin voivat ottaa oppia. Yrittäjät suunnittelevat talouttaan pitkäjänteisemmin, sillä 64 % yrittäjistä on tehnyt suunnitelmia yli 10 v päähän, kun keskimäärin väestöstä näin on tehnyt 55 %. Tämä heijastuu myös yrittäjien sijoituksiin: heillä on talletustiliä tuottavampia sijoituskohteita (esim. rahastot, pörssiosakkeet, sijoitusasunnot) selvästi keskimääräistä enemmän, mikä myös mahdollistaa vaurastumisen pitkässä juoksussa – oman yritystoiminnan lisäksi tuottoja haetaan siis myös muualta. Tämä on fiksua riskien hajauttamista. Yrittäjät myös tekevät elämässään keskimääräistä enemmän aktiivisesti ratkaisuja tavoitteidensa edistämiseksi (80 % vs. 65 %)”, summaa Mikkonen.
Haasteiden keskellä kehitetään myös uutta
Suomen Yrittäjien yrittäjägallupista on havaittavissa myös yksi merkittävä kohta. Sen mukaan 35 % pk-yrittäjistä kehittää parhaillaan uutta liiketoimintaa. Vaikka uusiutumistarve on voinut tulla monelle yrittäjälle vähän pakon sanelemana, on tämä myös suuri mahdollisuus. Kriisit ovat aina mahdollisuuksien paikkoja ja koronan kaltainen iso shokki voi synnyttää myös jotain aivan uutta, joka kasvattaa liiketoimintaa jatkossa.
”Ja vaikka oma yritys ei selviäisikään koronakriisistä, ei sekään ole maailmanloppu, vaikka luopumiseen totta kai liittyy paljon ikäviäkin tunteita. Konkurssin jälkeen voi aloittaa taas puhtaalta pöydältä entistä kokeneempana ja viisaampana. Kansantalouden kannalta yrityskannan uusiutuminen vastaamaan kuluttajien muuttuvia tarpeita on hyvä asia, vaikka se vaatiikin yrittäjiltä sopeutumiskykyä ja joskus myös rakkaasta yritystoiminnasta luopumista”, sanoo Mikkonen.
Miten sijoittaa yrityksesi ylijäävät varat järkevästi? Löydä yrityksesi riskinottokykyyn ja tuotto-odotuksiin sovitetut ratkaisut sijoittamiseen. Meiltä saat myös yksilöllistä varainhoitoa varoillesi. Tutustu palveluihimme ja ota yhteyttä.
Yrittäjä, tahdotko vinkkejä yrityksesi talouden tehostamiseen? Tilaa yrittäjän tehokurssi.
Teksti on julkaistu Kauppalehti Studiossa.
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija