Satu sairastui rintasyöpään - terveyden myötä mieltä painoi myös tulotason tippuminen
Tiesitkö, että palkkatyöläinen saa sairastuessaan palkkaa vain rajoitetun ajan? Nopeimmillaan palkanmaksu voi loppua jo kymmenen arkipäivän jälkeen. Palkallisen sairausloman lyhyys yllätti myös rintasyöpään sairastuneen Satun, 46.
Työterveyshuollon kautta tutkimuksiin – syöpädiagnoosi tuli muutamassa päivässä
Helsinkiläinen Satu (46) sai kesällä 2017 yllättäen kuulla sairastavansa rintasyöpää.
"Pari tuttavaani oli sairastanut syövän melko nuorena, joten päätin hakeutua työterveyshuollon kautta tutkimuksiin jo ennen 50-vuotiaana tehtäviä rintasyöpäseulontoja. Tutkimuksissa rinnastani löytyi muutos, josta lääkäri halusi ottaa näytteen ohutneulalla", Satu muistelee.
Syöpädiagnoosi tuli muutamassa päivässä.
"Minulla oli näytteenoton jälkeen vahva tunne, että kyseessä on syöpä, vaikka tietysti toivoin muuta. Tulosten odottaminen oli todella raskasta, joten tieto oli kummallisella tavalla helpotus. Yllättäen huomasin myös ajattelevani, että onneksi minä sain syövän, eikä hento ja herkkä siskoni", Satu sanoo.
Ystävän kokemukset auttoivat Satua pysymään vahvana.
"Onneksi hyvä ystäväni oli sairastanut rintasyövän viisi vuotta sitten ja selvinnyt siitä. Ajattelin heti, että nyt menen läpi saman kuin hänkin. En vaipunut epätoivoon tai alkanut suunnitella hautajaisiani, vaikka ymmärrän täysin sellaisenkin reaktion", Satu sanoo.
Kuusi viikkoa palkallista sairauslomaa
Palkallinen sairausloma voi jäädä toipumisen kannalta lyhyeksi, jos kohdalle osuu vakava sairaus, kuten syöpä tai infarkti. Sen huomasi myös Satu, kun palasi nopeasti järjestyneen leikkauksen ja kuukauden sairausloman jälkeen työpaikalle.
"Henkilöstöhallinnon edustaja halusi palattuani tavata ja puhua sairausloma-asioista. Vasta tuolloin minulle kirkastui, että voin saada yhteen sairauteen liittyen palkallista sairauslomaa enintään kuusi viikkoa. Sen jälkeen saisin Kelan sairauspäivärahaa, jonka arvioin olevan noin puolet kuukausipalkasta", Satu kertoo.
Työsuhteen pituudella ei ollut merkitystä.
"Olen ollut samalla työnantajalla vastuullisissa tehtävissä melkein kymmenen vuotta. Palkallisen sairausloman enimmäispituus määräytyi kuitenkin alan työehtosopimuksen mukaan, eikä siinä ollut neuvotteluvaraa", Satu sanoo.
Keho kesti, työ jousti
Satu on pystynyt työskentelemään kuukauden sairauslomansa jälkeen muutaman päivän jaksoja lukuun ottamatta koko ajan.
"Olen ollut onnekas, sillä olen voinut aika hyvin sytostaattihoitojeni ajan. Olisin aivan yhtä hyvin voinut olla työkyvytön puoli vuotta tai pidempään. Jotkut syöpäpotilaat joutuvat jopa olemaan sairaalahoidossa koko hoitoprosessin ajan", Satu pohtii.
Joustavaa työtä pystyy tarvittaessa tekemään kotoa käsin. Satu työskentelee asiantuntijatehtävissä, joten kotoa työskentely onnistuu, eivätkä muutaman päivän poissaolot kaada venettä.
"On todella tärkeää, ettei minulla mene energiaa työkuntoon laittautumiseen ja siirtymiin. Julkisissa kulkuvälineissä ja toimistolla altistuisin myös syöpätoipilaalle vaarallisiin kausiflunssiin ja vatsatauteihin. Ymmärrän, että olen tässä suhteessa aika onnekas, monissa työtehtävissä tällaiset järjestelyt eivät ole mahdollisia", Satu sanoo.
Sairastuminen sai miettimään säästämisen merkitystä
Sadun syöpähoidot ovat edenneet hyvin, mutta ne jatkuvat lyhimmilläänkin vielä alkuvuoteen 2018.
"Minulla ei ole huollettavia, mutta mielessä on käynyt, miten olisin hoitanut talousasiat, jos olisin vaikka yksinhuoltaja tai olisin ollut kuukausikaupalla työkyvytön. Olisi kamalaa joutua vakavasti sairaana vielä stressaamaan, mistä saa lapsille ruokaa pöytään tai vuokran maksettua", hän pohtii.
Yllättävä sairastuminen muutti Sadun suhdetta säästämiseen.
"Olen aina säästänyt, mutta ennen ajattelin, että esimerkiksi 3–6 kuukauden kiinteiden elinkustannusten säästäminen tilille on liioittelua. Nyt olen toista mieltä. Elämässä voi sattua mitä vain, vaikka sitä ei terveenä haluakaan ajatella. Jos vakava sairaus yllättää, puoli vuotta hurahtaa toipuessa nopeasti ja silloin niitä säästöjä todella tarvitaan", Satu päättää.
Miten sinä olet varautunut elämän yllätyksiin? Lue varautumisen mahdollisuuksistamme.