Paikallisuus ja asiakasläheisyys vakuuttivat yrittäjän

Forssassa toimiva Normipinta Oy on nopeasti onnistunut luomaan vakaan ja kasvavan asiakaskannan. Rinnalle yritys kaipasi yhteistyökumppaneita, joiden kanssa toimiminen olisi saumatonta ja nopeaa. Tärkeäksi kumppaniksi valikoitui Säästöpankki, jonka asiakasläheisyys, paikallisuus sekä näkemys ja luottamus yrityksen tulevaisuuteen vakuuttivat yrittäjän. Mukaan yrityksen matkaa tukemaan lähti myös Säästöpankin kanssa yhteistyötä tekevä LähiRahoitus.

Vasemmalta Normipinta Oy:n yrityskumppani Matimek Oy:n jäseniä, oikealla Harri Häkli
Vasemmalta Normipinta Oy:n yrityskumppani Matimek Oy:n jäseniä, oikealla Harri Häkli.

Normipinta Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Harri Häklin oli tehtävä yrityksen alkuvaiheessa päätöksiä, millaisia yhteistyökumppaneita ja palveluita he tarvitsevat.

- Olen ollut tyytyväinen Säästöpankin kattavaan yrityspalveluun. Rahaliikenne on ollut nopeaa, josta on meille suurta hyötyä yritystoiminnassa, kertoo Häkli.

Someron Säästöpankin rahoituspäällikkö Kalle Lepola muistaa hyvin asiakkuusneuvottelut Normipinta Oy:n kanssa. Vaihtoehtoja yrityksen yhteistyökumppaneiksi oli silloin vielä monia, mutta Säästöpankin tarjoama palvelukokonaisuus oli kattavin kyseisen yrityksen tarpeisiin.

- Säästöpankissa pystymme räätälöimään palvelumme joustavaksi yritystä ajatellen. Alkuvaiheessa, kun lähdetään aika nollasta, niin silloin käyttöpääomarahoitusta tarvitaan. Oli selvää, että yrityksellä tuotanto ja valmistus kestää ja siihen kuluu rahaa. Neuvotteluissa avainasemassa meillä oli yhteistyökumppanimme, LähiRahoituksen, tarjoama Factoring-palvelu, jonka avulla yritys sai nopeammin myyntisaatavia tilille, toteaa Lepola.

LähiRahoituksen tarjoaman laskurahoituksen avulla yrityksen kassan kierto saadaan nopeammaksi ja vakaammaksi. Palveluun sisältyy myös maksuvalvonta, maksuliikenteenseuranta ja -huomautukset sekä tarvittaessa perintä. Lisäksi palveluun voi liittää luottovakuutuksen, joka turvaa yrityksen myyntisaamisia.

-LähiRahoituksen palvelun avulla kassa on pysynyt kunnossa suurista alkuinvestoinneista ja kuluista huolimatta. Yrittäjänä olen aina saanut tarvittavan tuen ja avun, myös riskien hallintaan, toteaa Harri Häkli. Yrittäjänä minulla on helppo ja turvallinen olo, koska on varmuus, että kaikki laskut lähtevät ajallaan ja oikeaan paikkaan. Laskujen lähettämisestä ei siis minun yrittäjänä tarvitse kantaa huolta ja maksuvalvonta toimii LähiRahoituksen kautta varmasti. Palvelun ansiosta omaa työtä on vähentynyt huimasti.

Palvelun käyttöönotto oli sujuvaa ja tarpeet huomioitiin yksilöllisesti, muistelee Harri Häkli.

Toimiva yhteistyö Säästöpankin ja LähiRahoituksen välillä näkyy yrittäjälle nopeana rahaliikenteenä. Normipinta Oy:n yhteyshenkilönä LähiRahoituksella toimiva rahoituspäällikkö Veli Vuohijoki on tarvittaessa yrittäjän apuna.

- Säästöpankin ja LähiRahoituksen yhteistyö toimii mutkattomasti. Olemme tasaisin väliajoin yhteydessä toisiimme sekä yrittäjiin ja pidemme kaikki ajan tasalla tärkeistä asioista. Apu on aina tarjolla ja ratkaisut erilaisiin tilanteisiin löydetään nopeasti, kertoo Veli Vuohijoki.

Kiinnostuitko kauttamme tarjottavista LähiRahoituksen palveluista? Jätä meille yhteydenottopyyntö tai varaa aika.

 

Normipinta Oy
Toiminta aloitettu syksyllä 2019
Liikevaihtoluokka: 500K-1M€
Henkilöstömäärä: 5-10 hlöä
Toimiala: Normipinta suorittaa tuotemaalausta jauhemaalausmenetelmällä. Asiakkaina on laaja kirjo kotimaisia metallituotteita valmistavia yrityksiä.


Kategoriat
...