Koskaan ei ole oikea aika – vai onko itseasiassa nyt paras aika säästämiselle?

Ihmisen elämässä joutuu, tai saa, jatkuvasti tehdä valintoja. Keskustelussa sijoittamisen ja säästämisen oikeasta tai väärästä ajoituksesta, kannattaakin perspektiiviä muuttaa. Nyt on oikea aika monelle asialle, kunhan katsoo pidemmälle tulevaisuuteen. Monelle paras aika säästämisessä oli eilen, toiseksi paras tänään.

Ihmisen elämässä joutuu, tai saa, jatkuvasti tehdä valintoja. Ja aika usein kuulee sanottavan: ”Ihan hyvä idea, mutta nyt ei ole oikea aika.'' 

Mistä tiedämme etukäteen varmaksi, että tulevaisuudessa kyseinen aika varmuudella osoittautuu oikeaksi? Mistä päättelemme, että jollekin asialle on parempi mahdollisuus tulevaisuudessa kuin nyt? Niinpä – emme mistään.

Onko ajoituksella väliä säästämisessä?

Usein kuulee, että ”nyt ei ole aika sijoittaa”, kun markkinatilanne on näin huono. On globaali pandemia, öljykriisi tai teknokupla. Nyt kun kurssit ovat pitkään nousseet, pohdinta oikeasta ajoituksesta on monen sijoittajan mielessä. Usein myös kuulee: ”Olisi pitänyt sijoittaa silloin menneisyydessä.” Ja koska mennyt aika oli parempi, tehdään johtopäätös olla sijoittamatta lainkaan.

Keskustelussa sijoittamisen ja säästämisen oikeasta tai väärästä ajoituksesta, kannattaakin perspektiiviä muuttaa. Yhden päivän uutisten tai taloustilanteen perusteella löydät harvoin oikean ajan sijoittaa. Kun taas venytetään aikajännettä, on esimerkiksi osakkeisiin sijoittaminen ollut historiallisesti kannattavaa. Ne, jotka ovat mukana tässä pitkällä aikavälillä, hyötyvät tästä. Ne, jotka miettivät oikeaa aikaa eivätkä sijoita, eivät hyödy.

Olennaista onkin miettiä, onko tekemistä tai päätöksiä kaipaava asia sinulle tärkeä. Jos on, niin sitten vaan kannattaa aloittaa pitkäjänteinen tekeminen. Otetaanpa esimerkkejä oikeasta elämästä: talon remontointi ei ole juuri nyt ajankohtaista, mutta pitkällä aikavälillä välttämätöntä. Tänään voi vielä syödä epäterveellisesti, mutta ei koko loppuelämäänsä. Samaa kannattaa pohtia myös säästämisen aloittamisessa.

Tee sijoitussuunnitelma pidemmälle aikavälille ja pysy siinä

Nyt on oikea aika monelle asialle, kunhan katsoo pidemmälle tulevaisuuteen. Monelle paras aika säästämisessä oli eilen, toiseksi paras tänään. Siksi suosittelenkin, että kannattaa aloittaa ja hajauttaa riskit ajallisesti eri kohteisiin - niin remontoinnissa, syömisessä kuin säästämisessäkin.

Säästämistä pohtiessa kysy itseltäsi: tahdotko vaurastua ja varautua pitkällä aikavälillä? Jos vastaus on kyllä, kysy toinen kysymys: kumpi on tärkeämpää vaurastumisen kannalta, aloittaa pitkäjänteinen säästäminen vai odottaa oikeaa aikaa aloittaa?

Pankin asiantuntijat apunasi

Me Säästöpankissa olemme sitä mieltä, että oikea aika aloittaa säästäminen on nyt. Heti. Tänään. Se on myös tulevaisuudessa taaksepäin katsottaessa paras aika. Vai oletko koskaan kuullut, että joku olisi katunut päätöstään aloittaa säästäminen?

Säästäjä tarvitsee vaurastuakseen oikeanlaisia tuotteita ja palveluita sekä asiantuntijan. Asiantuntija auttaa sinua löytämään sinulle parhaiten sopivat sijoitusvaihtoehdot ja laatii kanssasi henkilökohtaisen sijoitussuunnitelman, joka tukee tavoitteitasi. Tälle keskustelulle paras aika on nyt.

Meillä on tarjota sinulle välineitä vaurastumiseen, olet sitten aloittelija tai omaa yksityispankkiiria kaipaava sijoittaja. Kun tahdot aloittaa säästämisen, palvelumme on aina ihmisen kokoista, juuri sinulle.

Tutustu myös menestyneisiin rahastoihimme. Tutkimusyhtiö Morningstar rankkasi maaliskuussa 2021 Suomen parhaat Suomi-osakkeet. Säästöpankki Pienyhtiöt -rahasto sijoittui kärkikolmikkoon Suomi-osakkeet Awards-nimityksissä. Vuonna 2019 Citywire Nordic Awards valitsi Säästöpankkien Varainhoidon parhaaksi suomalaiseksi rahastotaloksi Suomiosake-sarjassa.

 

Kun tahdot aloittaa säästämisen jätä yhteydenottopyyntö tai varaa aika Säästöpankkiin.

Martti Hakala toimii Lammin Säästöpankissa liiketoimintajohtajana. Hänen mottonsa on: Paras aika säästämisen aloittamiselle oli eilen, mutta toiseksi paras aika on tänään.

Lue lisää säästämisestä:

Miksi kuukausisäästäminen kannattaa?
Miten valitsen sopivan rahaston vuonna 2021?
Minkälainen säästäminen sopii minulle – testaa säästölaskuria

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista