Riskihenkivakuutuksen ja säästöhenkivakuutuksen kuolemantapauskorvausten verohuojennukset lähiomaisille poistuvat
Perintö- ja lahjaverolain muutos, jolla lähiomaisen 35 000 euron vapaaosa poistetaan kuoleman perusteella maksettavista korvauksista, tulee voimaan 1.1.2017. Laissa on kuitenkin yhden vuoden pituinen siirtymäaika. Tämä tarkoittaa sitä, että leski saa perintöverotta puolet omasta korvauksestaan ja muut lähiomaiset 35 000 euroa, mikäli kuolemantapaus sattuu vuonna 2017. Vuoden 2018 alusta lähiomaisille maksettavat henkivakuutuskorvaukset tulevat kokonaisuudessaan perintöverotuksen piiriin.
Lakimuutoksen johdosta myös perintö- ja lahjaveroasteikot muuttuvat. Lahjaveroa on maksettava, kun verotettavan lahjan arvo on vähintään 5 000 euroa. Lahjaveron määrän laskennassa lahjan arvo pyöristetään alaspäin lähimpään sataan euroon.
Sp-Henkivakuutus tiedottaa asiakkaitaan lisää muutoksen vaikutuksista vuoden 2017 aikana.
Ota yhteyttä
Jos haluat keskustella vakuutusturvastasi ja edunsaajamääräyksistä, ota yhteyttä oman säästöpankkisi asiantuntijoihin.
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija