Yksipyöräisen kyydissä vastuulliseksi aikuiseksi

Rautavaaran Nuorisosirkuksessa opitaan sirkuslajeja sekä kasvatetaan vastuuntuntoisia nuoria

Säästöpankin brändikuva


Akrobatiaa, yksipyöräisellä taiturointia, strapetsitaidetta, jonglöörausta, taikatemppuja — Pohjois-Savossa sijaitsevassa Rautavaaran Nuorisosirkuksessa opitaan sirkuslajeja laidasta laitaan. Matalan kynnyksen harrastus on rautavaaralaisten ylpeys, joka on poikinut sirkusharrastustoimintaa myös lähikuntiin.

Emeritustirehtööri Ilkka Maunula on yksi rautavaaralaisista, joka on päässyt todistamaan sirkusharrastuksen suosion kasvua lähietäisyydeltä jo sen perustamisvuodesta 1991 lähtien. Hän kertoo hyväntuulisesti, kuinka harjoituksissa käy nykyään parhaimmillaan todellinen vilinä ja vilske, kun jopa 50 lasta ja nuorta uppoutuvat sirkuslajien saloihin yhtä aikaa.

"Onneksi meillä on käytössämme tarpeeksi suuret tilat. Pienemmässä tilassa innostuneiden lasten kanssa toimiessa meteli olisi luultavasti korviahuumaava", Maunula naurahtaa.

Kaikille avoin kasvualusta

Rautavaaran sirkus on paljon muutakin kuin vauhdikkaita kärrynpyöriä ja nokkelia korttitemppuja. "Ensisijainen tavoitteemme ei ole ammattilaisten kouluttaminen, vaan lasten ja nuorten kasvun tukeminen vastuuntuntoisiksi sekä itseään ja muita arvostaviksi aikuisiksi", Ilkka Maunula kiteyttää.

"Lisäksi sirkustaide on äärimmäisen monipuolinen harrastus, joka kehittää liikunnallisuuden lisäksi esiintymistaitoja, itseilmaisua sekä taiteellisuutta", Maunula jatkaa.

Mahdollisuus kasvaa ja nauttia harrastamisesta kuuluu kaikille. Siksi Rautavaaran Nuorisosirkuksessa harrastamisen kynnys on tehty mahdollisimman matalaksi. "Kaikki saavat tulla harjoituksiin taidoista ja taustoista riippumatta. Pidämme huolen siitä, että esimerkiksi perheen rahatilanne ei ole este harrastamiselle", Maunula korostaa.

Yhdessä kerättävien varojen lisäksi myös Säästöpankki Optian lahjoitus on osaltaan pitämässä noin 1750 asukkaan kunnan Nuorisosirkusta kaikille avoimena toimintana.

Yhteishenki syntyy kannustamalla ja auttamalla

Nuorisosirkuksen harjoitukset järjestetään kahdesti viikossa. Sirkusta jo 12 vuotta harrastanut Jenni Lukkarinen, 18, ohjaa harjoituksia viiden muun lajia pidempään harrastaneen kanssa. Harjoituksissa lämmitellään ja opetellaan eri lajeja ja temppuja yhdessä. Lopuksi kukin voi harjoitella itsenäisesti. Isommat harrastajat harjoittelevat haastavampia temppuja esiintymisiä varten — pienempiä sirkustaiteilijanalkuja unohtamatta.

"Autamme aina kun on tarvetta. Täällä iällä ei ole merkitystä vaan kaikki tulevat toimeen kaikkien kanssa", Lukkarinen kertoo sirkuksessa vallitsevasta yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisen ilosta. Hyvä yhteishenki onkin yksi suurimmista syistä, miksi Lukkarinen viihtyy Rautavaaran Nuorisosirkuksen riveissä. Lukkarinen uskoo kilpailuasetelman puuttumisen vaikuttavan tunnelmaan.

"Sirkuksessa ei kilpailla, vaan aidosti iloitaan toisten kehityksestä ja opitaan siinä samalla itsekin", Lukkarinen toteaa. Myös Maunula korostaa kannustamisen merkitystä sirkusharrastuksessa: "pienistäkin edistysaskelista saa muilta kehuja ja kannustusta. Onnistumisen kokemuksia tulee siis jatkuvasti."

Ilma-akrobatiaa

Hyviä tekoja kotikentällä ja yli kuntarajojen

Rautavaaran Nuorisosirkus toimii näkyvästi kotikunnassa. Runsaiden esitysten lisäksi nuorimmat sirkuslaiset käyvät silloin tällöin vierailemassa paikallisissa palvelukeskuksissa.

"Vierailumme ilahduttavat ikäihmisiä valtavasti. Myös lapset lähtevät innoissaan esiintymään", Maunula kertoo ylpeänä.

Rautavaaran Nuorisosirkus siis ilahduttaa rautavaaralaisia kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Jo neljännesvuosisadan toiminut sirkus on myös ehtinyt olla osa monen omaa lapsuutta. "Tuntuu, että melkein kaikki rautavaaralaiset ovat käyneet ainakin kerran sirkuksen harjoituksissa kokeilemassa", Jenni Lukkarinen nauraa.

Rautavaaralainen tekemisen ilo on levinnyt myös lähikuntiin. Lähikunnissa on järjestetty sirkuskouluja ja sirkustoiminnan aloittamiseen on tarjottu tukea. Yhteistyötä lähialueiden sirkusten kanssa kehitetään jatkuvasti – lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus palkata kolmessa eri sirkuksessa kiertävä ammattiopettaja harjoittelun tueksi.

Säästöpankit ovat olleet mukana rakentamassa suomalaisten yhteisöjen ja yksilöiden hyvinvointia jo perustamisestaan lähtien vuodesta 1822. Tämäkin tarina on osa hyviä tekoja, joissa Säästöpankki on ollut ylpeänä mukana. 

Lue lisää Säästöpankin vastuullisuudesta. 
Kirjoitettu
Kategoriat
Hyvia tekoja
Tyyppi
Uutinen

Ajankohtaista