Pääkaupunkiseudun asuntomarkkinat tarjoavat uudenlaisia mahdollisuuksia ensiasunnon ostajille ja sijoittajille

Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantasen mukaan pääkaupunkiseudun asuntomarkkinat tarjoavat nyt hyviä mahdollisuuksia sekä ensiasunnon ostajille että asuntosijoittajille. Tilanne markkinoilla on palautunut normaaliksi koronakriisin jälkeen. Uusia kohteita on tullut paljon myyntiin, ja hintojen nousu on ainakin toistaiseksi ollut maltillisempaa kuin ennen kriisiä. Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Esa Jäntin mielestä myös ASP-säästäjien kannattaisi nyt ostaa.

Se tunne, kun saat oman kodin avaimet ensimmäistä kertaa käteesi. Nuori pariskunta sai asunnon Sp-Kodin kautta ja asuntolainan Säästöpankista.

– Koronakriisi muutti tilannetta pääkaupunkiseudunkin asuntomarkkinoilla, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen. – Sijoittajia on vähemmän liikkeellä, mikä tarjoaa ensiasunnon ostajille ja ASP-säästäjille paremmat mahdollisuudet onnistua tekemään hyvät kaupat. Ensiasunnon ostajat myös katselevat isompia asuntoja kuin aikaisemmin.

– ASP-säästötilien suosio on kasvanut kymmenessä vuodessa merkittävästi. Monilla on ollut ASP-tili täynnä jo pidempään, mutta syystä tai toisesta he eivät ole aktivoituneet ostamaan asuntoa. Nyt olisi hyvä hetki siihen, toteaa Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Esa Jäntti. – Hintojen maltillisen nousun jatkumisesta ei ole takeita. Hinnat saattavat hyvinkin lähteä pääkaupunkiseudulla reippaaseen nousuun lähivuosina väkimäärän lisääntyessä ja asuntopulan mahdollisesti pahentuessa.

– Helsingissä ASP-lainaa on mahdollista saada enimmillään 180 000 euroa, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa 145 000 euroa. Tällä hetkellä eri puolilla Helsinkiä on myynnissä 238 yksiötä ja kaksiota, joiden hintapyyntö on alle 200 000 euroa, Rantanen kertoo. – Eli voit ASP-säästöilläsi saada oman pienen asunnon ilman muuta rahoitusta, jopa ihan ydinkeskustasta tai ratikkareittien ja metroradan varrelta. 

– Nyt on jo havaittavissa, että myös sijoittajien kiinnostus on siirtymässä isompiin asuntoihin ja hyvien kulkuyhteyksien päähän keskustasta, kertoo Jäntti. – Nähdään, että monilla keskustan lähialueilla, esimerkiksi Itä-Pasilassa, hinnat ovat nousussa. Nyt sieltäkin saa vielä tilavia kaksioita sekä isompia kolmioita ja neliöitä hyvään hintaan, kulkuyhteyksien ja palveluiden kannalta loistosijainnilla sekä kohtuuhyvällä vuokratuotolla. 

– Sijoittajien kiinnostuksen herääminen isompia asuntoja kohtaan tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden niille ensiasunnon ostajille ja ASP-säästäjille, jotka haaveilevat omasta kodista Helsingin keskustassa, Rantanen toteaa. – Nyt jos koskaan kannattaa aktivoitua, jos ASP-säästötili on täynnä, ensiasunnon ostamiseen on mahdollisuuksia tai tarkoituksena on hankkia jälkikasvulle opiskelijaboksi sijoitusasuntona.

– Haluan muistuttaa erityisesti nuoria ensiasunnon ostajia perehtymään huolellisesti taloyhtiön kuntoon ja papereihin ennen ostotarjouksen jättämistä, Jäntti toteaa. – Pankista saa asiantuntevaa apua. Me autamme asiakkaitamme viisaan valinnan tekemisessä ja sen varmistamisessa, ettei taloyhtiössä ole ikävää pommia odottamassa. 

 

Ota yhteyttä, jos haluat keskustella kanssamme aiheesta lisää:

 
 Toimitusjohtaja, Sp-Koti Oy

 puh. 050 341 1391

 jukka.rantanen@spkoti.fi

 

Esa Jäntti Esa Jäntti

 Toimitusjohtaja, Nooa Säästöpankki Oy

 puh. 040 038 3348

 esa.jantti@saastopankki.fi

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista