Luontokadon pysäyttäminen vaatii huomiota ja tekoja – Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta järjestää aihetta käsittelevän seminaarin maaliskuussa Turussa

Luonnon monimuotoisuus ja monipuoliset luonnonympäristöt ovat maapallolla kaiken elämän perusedellytys. Siitä huolimatta ihmisen toimet ja toiminnan seuraukset kuten luonnonvarojen ylikulutus, voimaperäinen maankäyttö, saastuminen ja ilmastonmuutos köyhdyttävät elinympäristöjä kiihtyvällä tahdilla. Siinä missä ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat olleet yleisessä tiedossa jo pitkään, on luontokadon dramaattisiin vaikutuksiin herätty yhteiskunnissa ja yhteisöissä laajemmin vasta aivan viime aikoina.

Viiksitimali Suomen luonnossa. Kuva Ossi Öhman.
Kuvassa viiksitimalit kuvattuna Paraisilla. Kuvaaja: Ossi Öhman

Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta tekee pitkäjänteistä työtä kestävämmän tulevaisuuden puolesta, ja haluaa osaltaan olla mukana nostamassa esille ympäristöön ja luonnonsuojeluun liittyviä teemoja. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on ilmastonmuutoksen hillitsemisen ohella keskeinen planeettamme elinkelpoisuuteen nyt ja tulevaisuudessa vaikuttava asia. Tämän vuoksi pankki järjestää keskiviikkona 20.3.2024 Turussa Mauno Koivisto -keskuksessa Kupittaalla luontokatoa käsittelevän seminaaritilaisuuden, jossa luonnon monimuotoisuuden merkitykseen sekä luontokadon pysäyttämisen keinoihin paneudutaan aiheen huippuasiantuntijoiden johdolla.

Tilaisuudessa esiintyvät ja seminaarin lopuksi käytävään, eri näkökulmat yhteen kokoavaan paneelikeskusteluun osallistuvat:

Ilari Sääksjärvi, professori, Turun Yliopiston biodiversiteettiyksikön johtaja
Saara-Sofia Sirén, kansanedustaja (kok.)
Jussi Mälkiä, hallituksen puheenjohtaja, Meriaura Group Oyj
Ossi Öhman, toimitusjohtaja, Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta

”On selvää, että luontokadon pysäyttäminen on samalla tavalla kuin ilmastonmuutoksen torjuminen, mittaluokaltaan huomattavia ponnistuksia edellyttävä tehtävä. Kummassakin on samoin pakko onnistua, jotta pystymme turvaamaan nykymuotoisen elämän perusedellytykset sekä paikallisesti että globaalisti myös tuleville sukupolville. Olen iloinen, että olemme saaneet seminaariimme näin hienon joukon parhaita kotimaisia asiantuntijoita kertomaan aiheesta ajatuksiaan ja näkökulmiaan. Uskon, että jokaisella tilaisuuteen osallistujalla on mahdollisuus oppia ja oivaltaa illan aikana luonnon monimuotoisuudesta ja luontokadosta jotain kokonaan uutta”, kertoo Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan toimitusjohtaja Ossi Öhman seminaarin ohjelmasta.

Elinympäristöjen köyhtyminen ja luontokato – uhka elämälle ja yhteiskunnille vai mahdollisuus kestävämpään huomiseen?

Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan ympäristövastuullisuusseminaari Kupittaalla Turussa
Aika: Ke 20.3.2024 klo 17.30–20.30
Paikka: Turku, Mauno Koivisto -keskus, Presidentti-auditorio (BioCity 1. krs., Tykistökatu 6)

Ilmoittaudu mukaan kaikille avoimeen tilaisuuteen tästä: https://q.surveypal.com/SP-ilmoittautuminen viimeistään 11.3.2024.

Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta on Säästöpankkiryhmään kuuluva, vuonna 1896 perustettu Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa toimiva paikallinen säästöpankki, jolle vastuullisuus on yksi toiminnan kulmakivistä. Ympäristövastuullisuuden osalta pankki haluaa minimoida oman toimintansa välilliset ja välittömät ympäristövaikutukset, vaikuttaa yhteiseen työhön kestävämmän tulevaisuuden puolesta nostamalla ympäristöön ja luontoon liittyviä teemoja esille sekä tukemalla eri tavoin luonnon suojelemiseksi tehtäviä toimia.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista