Säästöpankkiiri on tahtojen toteuttaja

Säästöpankissa Kuopiossa työpäivä alkaa aina henkilökunnan yhteisillä kahvikupposilla. Kun kahvit on juotu ja ajatukset vaihdettu, ovet avataan ja todellinen työ voi alkaa.

Elina Heikkinen on toiminut Säästöpankissa Kuopion konttorilla rahoitusneuvojana kohta viisi kuukautta. Ensimmäiset päivät luonnollisesti jännittivät, mutta Elina tunsi itsensä heti tervetulleeksi ja odotetuksi. Tiimihenki on Elinan mielestä työpaikalla kuin työpaikalla se kaiken a ja o. Vaikka eri henkilöillä on hyvin erilaisia tehtäviä, ja Elinankin työ on hyvin itsenäistä, Kuopion konttorin henkilökunta puhaltaa aina yhteen hiileen.

”Meillä on täällä älyttömän hyvä porukka, eikä ketään jätetä yksin”, Elina hehkuttaa.

Tule Säästöpankkiiriksi huippuporukkaan Kuopioon!

Nyt Elinalle haetaan uutta kollegaa. Mukaan haetaan uutta rahoitusalan ammattilaista, alan osaajaa ja mielenkiintoista persoonaa. ”Mielestämme erilaisuus on rikkaus. Ole vain oma itsesi”, Elina vinkkaa.

Rahoitusneuvojan työssä jokainen päivä on erilainen. Hyvään työpäivään kuuluu sopiva määrä haastetta ja erilaisia kokemuksia. Työ on jatkuvaa oppimista ja Elina tahtookin kehittyä työssään. Työn haasteet ja halu kehittyä motivoivat tekemään ahkerasti työtä. ”Minä tahdon onnistua työssäni”, Elina kiteyttää.

Koko Kuopion työtiimi on erittäin motivoitunut ja asiakkaat ovat työn keskiössä. Tahtotilana on, että kaikkia autetaan ja kaikki ovat tervetulleita. Töissä ollaan ihmistä varten. Asiakkaatkin huomaavat nopeasti, että työntekijät viihtyvät Säästöpankissa ja ovat ylpeitä työnantajastaan.

Antoisinta rahoitusneuvojan työssä Elinan mukaan on, kun asiakkaan kanssa löydetään se yhteinen sävel, yhteinen tahto toteuttaa asiakkaan unelma. Suurin onnistuminen on se, kun esimerkiksi asiakkaan unelma-asunto saadaan rahoitettua. ”Onhan se aivan huippua olla siinä mukana, kun ihminen saa haluamansa kodin”, Elina fiilistelee.

Tahdotko työkaveriksi Elinalle ja muille Kuopion säästöpankkiireille? Hae 1.5. mennessä osoitteessa https://bit.ly/2JtmDga

Säästöpankkiirina työskentelet henkilöasiakkaiden rahoittamisen tehtävissä ja pääset toteuttamaan kullekin asiakkaalle yksilöllisesti parhaiten soveltuvat palveluratkaisut. Luot yhdessä muiden ammattilaisten kanssa parhaita asiakaskokemuksia, joiden avulla autat asiakkaitamme toteuttamaan omia haaveitaan. Hoidat tehtäviäsi asiakaslähtöisellä otteella, jossa tukenasi ovat osaavat työkaverit sekä asiakasta kuunteleva brändi.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkokonaisuuden sekä yhteen hiileen puhaltavat ja hersyvällä huumorintajulla varustetut työkaverit. Pääset hyödyntämään työssä omia vahvuuksiasi, mutta samalla oppimaan myös uutta kollegoiltasi.

Toivomme sinulta asiakaslähtöisyyttä, positiivista elämänasennetta sekä kiinnostusta monipuolisiin tehtäviin. Kokemus rahoitusalalta ja näytöt menestyksellisestä asiakastyöstä ovat eduksi tehtävässä menestymiselle.

Lisätietoja tehtävästä ja meistä saat konttorinjohtaja Jouni Pekkariselta 044 713 2520 

...