Someron Säästöpankin tilinpäätöstiedote 2018

Someron Säästöpankin liiketoiminnalliset tavoitteet toteutuivat täydellisesti

Someron Säästöpankin liiketoiminnalliset tavoitteet toteutuivat täydellisesti, lukuun ottamatta pankin omaa sijoitustoimintaa. Liikevoitto jäi puoleen edellisistä vuosista. Sijoitustoiminnan tuotto oli hieman positiivinen. Kulunut vuosi oli sijoitusmarkkinoilla hankala, niin pankille kuin asiakkaille. 

Olemme tottuneet siihen, että sijoitussalkku tuottaa joka vuosi useamman miljoonan hyvää pankillemme ja sitä kautta verotuloja alueellemme. Nyt ei niin käynyt, mutta onneksi olemme katsoneet eteenpäin pitkäjänteisesti, emmekä ole jättäneet ansaintaamme pelkästään sijoitussalkun varaan. Leipä on ennallaan, vain makkaran paksuus leivän päällä jäi ohuemmaksi. Tulos on Säästöpankille riittävä vahvan vakavaraisuuden ylläpitämiseen, kun emme jaa kenellekään osinkoja, kertoo toimitusjohtaja Juhani Huupponen.

Peruspankkiliiketoiminnan tulos on vanhaa tuttua hyvää tasoa

Peruspankkiliiketoiminnan tulos on vanhaa tuttua hyvää tasoa, huolimatta Säästöpankkiryhmän kehityskulujen kasvusta. Tulos kestää markkinoiden heilahtelut matalassa korkoympäristössä. Korko-tason nousu antaa edelleen odottaa itseään, todennäköisesti vielä muutaman vuoden ajan. Olen kuvannut ekonomistien piirtämää korkokäyräennustetta pitkällään olevan jääkiekkomailan muotoiseksi, jossa lapa on pystyssä muutaman vuoden päässä. Joku tai jokin työntää kuitenkin mailaa eteenpäin vuosi vuodelta, miettii Huupponen.

Huupponen on toistanut vuosikausia ajatusta, että talletusten osuus asiakkaiden kokonaisvarallisuudesta pienenee. Kansalaiset vaurastuvat ja kun korkotaso pysyy matalana, niin tallettajat kaipaavat lisääntyvälle käteisvarallisuudelle vaihtoehtoja perinteisen pankkisäästämisen ohella. Vuosi 2018 oli eri säästämiskohteiden kehittymisen osalta poikkeuksellinen tällä vuosituhannella, talletukset kasvoivat ennätysmäiset 23 miljoonaa euroa. Sijoituksia siirrettiin turvaan pankkitilille. Sijoitusten arvonalennusten sekä lukuisten rahastojen lunastusten johdosta rahastojen kokonaismäärä hieman pieneni, vaikka Someron Säästö-pankin asiakkaat merkitsivät uusia rahastoja 20 miljoonan euron edestä.

Someron Säästöpankki vahvasti mukana eteläisen Suomen alueella.

Lainaa myönnettiin vuoden aikana 124 miljoonaa euroa, josta asuntoluottoja 46 %. Pankin koko 443 miljoonan euron lainakannasta asuntoluottoja on 55 %. Vajaa puolet lainanannosta menee tasaosuuksin maatalousyrittäjille ja yrityksille. Viimeksi mainitun ryhmän luotot ovat kasvaneet eniten, johtuen rakentamisen vilkkaudesta.  

Päätoimisten maatalousyrittäjien lukumäärä pienenee vuosi vuodelta. Merkille pantavaa oli kuluneena vuonna uusien isojen maatalousyrittäjäasiakkaiden siirtyminen uusien investointien myötä säästöpankin asiakkaaksi, myös toimialueemme viereisistä lähikunnista. Vahvalla maatalousalueella toimivan paikallispankin vetovoima kumpuaa pankin uskosta suomalaisen maatalouden tulevaisuuteen. Ilman pankin uskoa ja riittävää osaamista uusia investointeja ei rahoiteta.

Someron Säästöpankki elää vahvasti mukana asuntorahoituksessa koko eteläisen Suomen alueella, sillä pankkimme asiakkaista neljännes asuu konttoripaikkakuntiemme ulkopuolella, pääosin pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Asuntorakentaminen on ollut vilkasta usean vuoden ajan varsinkin yliopistokaupungeissa. Asuntolainoitus on hieman hidastunut aikaisemmasta vuodesta, johtuen asuntosijoituslainojen kasvun hiipumisesta.

Osaltani 35 vuoden pankkimaraton on edennyt jo stadionin portin ohi kalkkiviivoille, tästä johtuu katseeni harhailu myös kauemmaksi menneisyyteen, kertoo Huupponen. Pankkitoiminnan ansainnan muutosta kuvaa hyvin vertailu vuoteen 2004, jolloin Huupponen tuli Someron Säästöpankkiin. Tulos on samaa 2.5 miljoonan tasoa. Saman tuloksen tekemiseen tarvitaan nykyisin kaksinkertainen lainamäärä, jota hoidetaan 10 henkilöä pienemmällä henkilömäärällä. Tulosta on matkalla tehty, sillä omapääoma on kolminkertaistunut samalla ajan jaksolla.

Someron Säästöpankilla, yhtenä muiden pankkien joukossa, on uudet haasteet edessä. Jatkuvasti lisääntyvän sääntelyn vuoksi hallinnollinen voimistelu sekä hallintokulut tulevat kasvamaan edelleen merkittävästi. Asiakkaamme ovat uskollisesti olleet mukanamme pankkimaailman myllerryksessä, jota tietä me säästöpankkilaiset pyrimme tietoisesti tasoittamaan. Jokainen yritys, pankkikin, elää vain asiakkaiden luottamusta nauttiessaan, kiteyttää Huupponen.

Someron Säästöpankki ja Säästöpankkipalvelut Oy isoja työllistäjiä

Someron Säästöpankin palkkalistoilla on 48 henkilöä. Säästöpankki työllistää toimialueellaan, mukaan lukien valtakunnallisia palveluja Säästöpankkiryhmälle Somerolla tuottavan Säästöpankkipalvelut Oy:n kanssa, yhteensä noin 80 henkilöä. 

Luottamushenkilöt

Someron Säästöpankin uusina isäntien jäseninä on aloittanut vuoden vaihteessa Riikka Laakio ja Marko Nurmi Salosta sekä Salla Ojala ja Sonja Priimägi Somerolta. 

Isäntien puheenjohtajana jatkaa Kari Knuutila Somerolta ja varapuheenjohtajana Päivi Vanhatalo Salosta. Hallituksen puheenjohtajana toimii edelleen Arto Seppänen Helsingistä ja varapuheenjohtajana Esa Pajulo Salosta.

Pankin uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.5. nykyinen hallintojohtaja Petri Siviranta. Toimitusjohtajan varahenkilönä aloittaa pankinjohtaja Joni Rintamaa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Juhani Huupponen, 0505118551, juhani.huupponen@saastopankki.fi

 
Kirjoitettu
Tyyppi
Raportit ja julkaisut
Julkaisija

Ajankohtaista