Kesäloma edessä – miten käy sijoitusteni?
Moni sijoittaja pohtii, voiko töiden tai opiskelujen lisäksi sijoittamisesta pitää lomaa. Mitä sijoituksille tapahtuu, jos ne unohtaa loman ajaksi? Kysymykseen löytyy joitain yleisiä ohjenuoria. Lue mitä vinkkejä salkunhoitaja Tatu Paasimaa antaa lomakaudelle.

Sell in May and go away?
Vanhan sijoittajakaskun mukaan omistukset tulisi myydä toukokuussa ja palata markkinoille syksymmällä. Sananlasku ”Sell in May and go away” juontaa juurensa 1700-luvun lopun Lontooseen, ja sitä on käytetty finanssipiireissä varsinkin viime vuosisadan jälkimmäiseltä puoliskolta lähtien. Toimiiko ohje? Vastaus on kyllä ja ei. Historiallisesti voidaan osoittaa, että moni paljon seurattu osakeindeksi, kuten esimerkiksi Dow Jones Industrial Average tai S&P 500, on 1950-luvulta lähtien tuottanut heikommin kesäkuukausina kuin muina vuodenaikoina. Jos katsoo tuoreempaa dataa, sanotaan vaikka viimeisen 20 vuoden ajalta, vanha ohje pitää pintansa edelleen: esimerkiksi S&P 500 indeksi kuukausituotto on touko-syyskuun ajalta keskimäärin n. 0,4 % ja muulta ajalta n. 1,1 %. Kyseiset luvut eurooppalaisia osakkeita mittaavalta Stoxx Europe 600 -indeksiltä ovat samansuuntaiset eli n. 0,0 % ja 0,9 %.
Ongelma tulee tietenkin siinä, että teoria ei toimi joka vuosi. Etukäteen on mahdoton sanoa, mitä seuraava kesä pitää sisällään. Markkina-ajurit ovat yleensä vuosittain hieman erilaiset kuin edeltävinä vuosina. Jos toukokuun myyntiteoriaa käytti esimerkiksi ensimmäisenä koronavuonna 2020, teki isot tappiot.
Kausivaihtelu on todistettu, mutta mitä se todistaa
Mutta johonkin tuottojen kausiluonteisuus perustuu. Helpoin selitys lienee, että koska markkinat kaikesta huolimatta ovat edelleen ihmisen toimintaan perustuvia kokonaisuuksia, ihmisten elämän kausiluonteisuus heijastuu väistämättä täten myös markkinoilla. Muita kalenteriin perustuvia markkina-anomalioita on osoitettu myös joulun aikaan sekä vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa. Moni asia onneksi liikuttaa markkinakursseja enemmän kuin kesälomat ja pyhäpäivät, mutta mukana liikkeissä on myös ihmisten vaihtelevat tunnelmat eri vuodenaikoina.
Kausivaihtelulla on siis roolinsa finanssimarkkinoilla, mutta en lähtisi perustamaan sijoituspäätöksiä sen varaan, varsinkaan pidemmän sijoitushorisontin salkuissa. Paras ratkaisu on noudattaa omaa pidemmän ajan sijoitussuunnitelmaa kesät talvet. Siitä juontaa myös vastaus kysymykseen, mitä salkuille kannattaa kesällä tehdä? Tylsä vastaus: ei mitään ihmeellistä.
Toki moni haluaa seurata sijoitusmarkkinoita myös kesälomalla laiturin nokasta ja se heille sallittakoon. Mutta myös suuri osa piensijoittajista ja säästäjistä on valinnut toisin, ja jättänyt salkusta huolehtimisen ammattilaisille, kuten esimerkiksi Säästöpankkien Varainhoidolle. Tällöin jää enemmän aikaa muulle elämälle ja vaikkapa kesäloman vietolle. Näin myös säästyy suurelta osalta alokasmaisia sijoitusvirheitä, esimerkiksi vuodenajan mukaan treidaamiselta.
Tatu Paasimaa
Tatu Paasimaa toimii osakesalkunhoitajana Sp-Rahastoyhtiö Oy:ssä, joka on osa Säästöpankkiryhmää. Tämän kirjoituksen näkemykset ovat kirjoittajan omia henkilökohtaisiä näkemyksiä, eivätkä välttämättä vastaa Säästöpankki -rahastoja hallinnoivan Sp-Rahastoyhtiön sijoitusnäkemystä.
Kirjoituksen sisältöä ei pidä ymmärtää sijoitussuosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi. Mikään tässä kirjoituksessa esitetty ei ole sitova tarjous ostaa tai myydä sijoitusrahasto-osuuksia tai muita arvopapereita eikä kehotus ryhtyä muuhun sijoitustoimintaan. Sijoittaja tekee jokaisen sijoituspäätöksensä itsenäisesti ja omalla vastuullaan.
Tutustu myös aikaisempiin salkunhoitajien blogeihin:
Kun ympärillä vihertää
Sijoittajan hyvä ystävä - tarinoiden yksinkertaistava voima
Tunteet eivät ole paras sijoitusneuvoja
Miten sijoitusten vastuullisuutta tulisi arvioida?
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija