Mihin yrittäjä tarvitsee lakimiestä?

”Mielestäni yrittäjän kannattaa kysyä ainakin jonkinlaista konsultaatiota lakiasioissa jo yrityksen perustamisvaiheessa. Esimerkiksi pienikin virhe sopimuksessa voi aiheuttaa yritykselle isot, jopa satojen tuhansien eurojen vahingot. Lakimiehen kulut voidaan myös vähentää yrityksen verotuksessa", kertoo varainhoidon lakimies, varatuomari Piia Jeremejeff.

Jeremejeff_Piia

Käytä asiantuntijaa ja vältä netin valmispohjia

”Kaikissa vähänkin merkityksellisemmissä sopimuksissa kannattaa kääntyä lakimiehen puoleen. Näin voit välttyä monilta ongelmilta. Netti on pullollaan sopimusten valmispohjia, mutta niihin kannattaa aina suhtautua varauksella. Valmispohjaa käyttämällä otat aina riskin, joka voi tulla kalliiksi. Tee sopimukset kuntoon heti alussa, niin voit nukkua yösi hyvin ja keskittyä yritystoiminnan pyörittämiseen”, Jeremejeff tiivistää.
Jos et ymmärrä kaikkia kohtia sopimuksessa, käytä teksti lakimiehellä. Näin et sitoudu mihinkään, mihin et halua. Kun nimet ovat papereissa, on liian myöhäistä lähteä hiomaan tekstejä – jolleivat molemmat osapuolet sitä halua.     Kysyimme Piian mielipidettä, missä sopimuspapereissa yrittäjän ainakin kannattaisi käyttää ulkopuolista asiantuntijaa ja miksi. 

Yrittäjä, käytä lakimiestä ainakin näissä

Yrityskauppakirjat

Eri yritystyyppien kauppakirjat eroavat toisistaan, eli niihin tarvitaan myös eri kauppakirjapohjat. Liikkeelle lähtiessä tulevan yrittäjän innostus voi sokaista – siksi papereiden käyttäminen ulkopuolisella asiantuntijalla kannattaa. Jos ostettava yritys on iso, koko yrityksen toimintaa käsittävien papereiden kahlaaminen itse voi olla jopa mahdotonta. Due diligencen avulla saadaan läpileikkaus yrityksen liiketoiminnasta ja siihen liittyvistä riskeistä. Näin osapuolille syntyy selkeämpi käsitys kaupan kohteesta ja tarvittavista kauppaehdoista. Jos olet ostamassa yritystoimintaa, muista että mitä tarkemmat tiedot saat ostettavasta yrityksestä, sitä parempi.

Osakassopimus

Osakassopimus on tärkeä niin yrityksen kuin osakkaidenkin tulevaisuuden kannalta. Jeremejeff vinkkaa: ”Osakassopimus auttaa varautumaan esimerkiksi siihen, jos joku osakkaista haluaa tulevaisuudessa irtautua yhtiöstä. Kenelle hän saa osakkeita myydä? Entä millä hinnalla? Sopimukseen voidaan sisällyttää niin sanottu lunastuslauseke, jolla voidaan antaa oikeus yhtiölle tai osakkeenomistajille lunastaa irtautuvan osakkeenomistajan osakkeet tietyissä, sopimuksessa määritellyissä, tilanteissa ja tietyillä ehdoilla. Sopimukseen kannattaa määrittää myös osakkeiden tarkka hinta tai vähintäänkin hinnanmuodostumisen laskukaava. Näin voidaan välttää muuten melko varmasti eteen tulevat erimielisyydet ja riidat irtautumistilanteessa.”

Yrityksen verotusasiat

”Yrityksen verotuksen lainsäädäntö on haastavaa jopa lain ammattilaiselle. Voi vain kuvitella, miten vaikeaa se on ihan tavalliselle yrittäjälle ilman lakitaustaa. Verotuksen lainsäädännön tulkinnassa esimerkiksi osaava tilitoimisto voi olla yrittäjälle paras kumppani. Epäselvissä tapauksissa voi pyytää Verohallinnolta myös ennakkoratkaisua. Ennakkoratkaisu maksaa muutamia satoja euroja, mutta laajemmat selvittelytyöt voivat olla kalliimpia. Lähtökohtaisesti ennakkoratkaisut sitovat Verohallintoa – näin voit itse odottaa veroehdotusta luottavaisin mielin”, kertoo Jeremejeff.

Avioehto

Nykyään jo yli 35 % naimisiinmenevistä tekee avioehdon. "Avioehto kannattaa mielestäni tehdä aina ja jo ennen vihkimistä. Jos avioehtoa ei ole, yrittäjä voi pahimmillaan joutua eron tullessa jopa luopumaan yrityksestään. Avioehtoihinkin löytyy erilaisia ratkaisuja. Yrittäjä voi esimerkiksi tehdä avioehdon niin, että yritystoimintaan liittyvä varallisuus jätetään avio-oikeuden ulkopuolelle, mutta yrittäjän palkka kuuluu avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen”, Jeremejeff vinkkaa. 

Testamentti

Yrittäjänä kannattaa pysähtyä miettimään, miten yrityksellesi käy, kun aika jättää? Entä kuka jatkaa yritystoimintaa? Yrityksen osakas voi kirjata testamenttiin esimerkiksi kohdan, jonka perusteella yrityksen muilla osakkailla on oikeus lunastaa perillisen osuus yrityksestä. Testamentti kannattaa aina tarkastuttaa ulkopuolisella, jotta se on varmasti lainvoimainen.

Hyödyllisiä nettisivuja yrityksen lakiasioista

vero.fi 
prh.fi
finlex.fi 
edilex.fi (maksullinen palvelu)
ytj.fi
finnvera.fi
ely-keskus.fi
etk.fi
tietosuoja.fi 

Vinkit antoi varainhoidon lakimies, varatuomari Piia Jeremejeff.

Lakipalvelut yrittäjille Säästöpankissa

Säästöpankin yrityksille ja yrittäjille tarjottavien lakipalveluiden laajuus riippuu paikallisesta pankistasi. Yleisimmin pankin lakimiehen kanssa hoidettavia asioita ovat testamentit, avioehdot, ositukset, osakassopimukset, edunvalvonta, perunkirjat ja perinnönjaot, asunto- ja kiinteistökaupat sekä lahjakirjat. Tarvitsetko apua yrityksesi lakiasioissa? Ota yhteyttä.

Artikkeli kuuluu yrittäjän tehokurssiin. Ilmaisen neljän viikon kurssin aikana saat tietoa yrityksen rahoituksesta, kassanhallinnasta, lakiasioista, yrittäjänä sijoittamisesta ja siitä, miten yrityksiä yritetään huijata. Tilaa tehokurssi sähköpostiisi.
Kategoriat
...