Seuraa korkomarkkinoiden liikkeitä ja pidä kiinni tavoitteestasi!

Seuraa korkomarkkinoiden liikkeitä ja pidä kiinni tavoitteestasi!

Sijoittaja, seuraa korkomarkkinoiden liikkeitä. Säästäjä, pidä kiinni tavoitteestasi. Tässä neuvoni vuodelle 2017. Kaivannee hieman perusteluita?

Korkomarkkinoiden, erityisesti pitkien valtionlainojen, liikkeet kertovat talouden tilasta. Luonnollisesti syyt liikkeiden takana ovat myös oleellisia. Korot voivat nousta talouden elpymisen vuoksi tai sijoittajien tuottovaatimusten noustessa. Sijoittajien tuottovaatimus nousee esimerkiksi sijoituskohteen riskin noustessa.

Viime syksyisen Yhdysvaltain presidentinvaalien yllätysvalinta Donald Trumpin valinta on nostanut valtionlainojen korkoa. Trumpin kaavaileman, valtion budjetista tapahtuvan, elvytyksen odotetaan vaikuttavan positiivisesti Yhdysvaltain talouteen. Tämän vuoksi niin korko- kuin osakemarkkinat ovat kehittyneet positiivisesti. Seuraamalla korkomarkkinoiden liikkeitä voimme, ainakin yrittää, ennustaa talouden muutoksia ja osakemarkkinoiden kehitystä.

Politiikalla voi olla merkittäviä vaikutuksia markkinoiden tämän vuoden kurssikehitykseen. Trumpin talousohjelman yksityiskohtien selviäminen voi liikuttaa markkinoita voimakkaasti. Samaan kappaleseen on hyvä mainita euroalueen poliittiset riskit. Useassa merkittävässä eurovaltiossa on tänä vuonna vaalit. Iso-Britannian brexit äänestys sekä Italian kansanäänestys antoivat suuntaa, että kansalaiset eivät ole nykyiseen kehitykseen tyytyväisiä. Muutoshalukkuus on kasvamassa – vaikka aina ei ehkä ymmärretä muutoksen todellista hintaa. Sijoittajan näkökulmasta taloustilanne vaikuttaa positiiviselta mutta poliittiset riskit voivat muuttaa tilannetta vuoden mittaan. Seurataan korkomarkkinoiden kehitystä.

Säästäjien tavoitteiden täyttyminen riippuu pitkälle siitä, että malttaa säästää, taloustilanteesta huolimatta. Itse asiassa talouden huonot hetket ovat kultaakin arvokkaampia säästäjälle, joka kerryttää varallisuutta tulevaisuuteen. Huonot hetket ovat niitä joulunjälkeisiä alennusmyyntejä, joista mielellämme teemme hankintoja. Meillä jokaisella on unelmia tai taloudellisia velvoitteita, joihin on hyvä varautua. Säästäminen kuuluu meidän jokaisen järkevään taloudenhoitoon. Elämässä tulee aika ajoin hankintoja, jotka ovat selkeästi näkyvissä mutta on syystä tai toisesta emme muista niihin varautua. Aika usealle tulee esimerkiksi tyttären tai pojan ajokortin hankinta melkoisena yllätyksenä. Entä jos lapsia on useimpia? Tänä päivänä yhä useampi säästää lapsilleen oman säästämisen lisäksi. Ilokseni olen huomannut, että myös isovanhemmat ovat ryhtyneet aktiivisesti säästämään lapsenlapsilleen. Osa kuukausittain, osa harvemmin – kukin kykynsä mukaan.

Säästöpankin Oman Talouden Tuokiossa pyrimme kartoittamaan asiakkaidemme tarpeita ja auttamaan huomioimaan tulevaisuuden mahdollisia ”rahanreikiä”. Järkevällä suunnittelulla ja rahankäytöllä yllättävän usean haaveet saadaan muutettua todellisuudeksi. Positiivisesti yllättyneitä asiakkaita on lukemattomia – talouden suunnittelun apuun on selkeästi kysyntää.

Tänä vuonna pyrimme olemaan entistä aktiivisemmin asiakkaan apuna säästämisen ja sijoittamisen ratkaisuja rakenneltaessa. Tämä blogi on eräänlainen avaus vuoden 2017 teemaan. Pysykää kuulolla!

Tuottoisaa sijoitusvuotta 2017 toivottaen,

Ilkka Kytökorpi
Pankinjohtaja, Sijoittaminen ja varainhoidon liiketoiminta-alue

Julkaistu
Kategoriat
Säästäminen ja sijoittaminen

Ajankohtaista