Opinnot alkavat – mitä opintolainasta ja ASP-säästämisestä kannattaa tietää?
Opintojen alkaminen on monelle uuden elämänvaiheen alku. Uusi opiskelupaikka, mahdollinen muutto omilleen ja uuden arjen rakentaminen tuovat mukanaan paljon opeteltavaa, myös oman talouden suunnittelua. Samalla moni pohtii ensimmäistä kertaa opintolainaa, säästämistä ja sitä, miten oma talous kannattaa rakentaa tulevaisuutta ajatellen.
Me Someron Säästöpankissa haluamme tehdä talousasioista helposti ymmärrettäviä. Opintojen alku on hyvä hetki pysähtyä miettimään omaa taloutta ja tehdä päätöksiä, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
Opintolaina tukee opiskelua
Opintolainan tarkoitus on helpottaa opiskelua ja mahdollistaa keskittyminen opintoihin. Sen avulla voi kattaa esimerkiksi asumisen, opiskelutarvikkeiden tai muiden arjen menojen kustannuksia silloin, kun opintotuki ja muut tulot eivät riitä.
Lainaa ei tarvitse nostaa koko myönnettyä määrää, vaan sitä voi hyödyntää oman tarpeen mukaan. Ennen lainan nostamista kannattaa kuitenkin pohtia omaa taloutta ja sitä, kuinka paljon lainaa todella tarvitsee.
Opintolaina voi olla monelle opiskelijalle myös taloudellisesti kannattava vaihtoehto, sillä tutkinnon suorittamisesta tavoiteajassa voi saada Kelan opintolainahyvityksen, jolloin Kela lyhentää lainaa puolestasi.
Hyvin suunniteltu talous tekee opiskeluvuosista huolettomampia ja helpottaa myös valmistumisen jälkeistä arkea.
Tulevaisuutta voi rakentaa jo opiskeluaikana
Vaikka ensimmäisen oman kodin hankinta tuntuisi vielä kaukaiselta, ASP-säästämisen voi aloittaa jo opiskelijana. Säännöllinen säästäminen, pienilläkin summilla auttaa rakentamaan omaa taloudellista pohjaa ja vie askel askeleelta lähemmäksi ensiasunnon hankintaa.
Mitä aikaisemmin säästäminen alkaa, sitä enemmän aikaa säästöille kertyy. Monelle opiskeluaika onkin hyvä hetki aloittaa pitkäjänteinen säästäminen omien tavoitteiden mukaisesti.
Budjettilaskurin avulla saat kokonaiskuvan taloudestasi. Päätä säästösumma, jota tavoittelet ja laadi itsellesi budjetti. Aloita seuraamaan menojasi keräämällä esimerkiksi kuitit kaupasta ja menot tiliotteelta. Kirjaa nämä ylös ainakin muutaman kuukauden ajan ja pyri noudattamaan laatimaasi budjettia. Jos tämä on vaikeaa, pohdi miksi. Löydä menoerät, joihin pääset helpoiten vaikuttamaan ja aloita vähentämään tai pienentämään näitä.
Kuva: Elina Oravakangas (vas.) ja Sini Nurminen.
Talousasiat eivät vaadi valmiita vastauksia
Ensimmäinen laina tai säästämisen aloittaminen herättävät usein kysymyksiä. Pankkiin ei kuitenkaan tarvitse tulla valmiiden vastausten kanssa.
Me Someron Säästöpankissa käymme yhdessä läpi taloudellisen tilanteesi, kerromme opintolainasta, ASP-säästämisestä ja muista vaihtoehdoista sekä autamme löytämään juuri sinun elämäntilanteeseesi sopivat ratkaisut. Tavoitteenamme on, että talousasiat tuntuvat selkeiltä ja tulevaisuuden suunnittelu on mahdollisimman helppoa.
Elina Oravakangas
rahoitusneuvoja, henkilöasiakkaat
Someron Säästöpankki
Roosa Jokinen
trainee
Someron Säästöpankki
- Julkaistu