Koronavuosi heikensi nuorten taloutta – Säästöpankki huolissaan velkaantumisesta

Suomalaiset nuoret aikuiset kaipaavat tukea kipeämmin kuin koskaan aiemmin. Pandemia on vaikeuttanut opiskelua, työnsaantia ja tulevaisuuden suunnittelua. Säästöpankin nuorelle kohderyhmälle suuntaama kampanja tarjoaa talousneuvontaa esport-pelitapahtumissa ja somekanavissa.

Vaikka koronapandemia alkaa hiljalleen hellittää, sen lieveilmiöt heijastuvat suomalaisten arkeen vielä pitkään. Suurinta epävarmuutta potevat nuoret aikuiset, jotka ovat joutuneet luopumaan monista normaaliin elämään kuuluvista siirtymäriiteistä. Väliin ovat jääneet penkkarit, vanhojentanssit, rippi- ja valmistujaisjuhlat.

Säästöpankin markkinointi- ja viestintäjohtaja Laine Spellman muistuttaa, että koronan vaikutukset näkyvät myös nuorten taloudellisen tilanteen heikentymisenä.

”Kaikkia lieveilmiöitä emme vielä edes tiedä, mutta taantumakaudet lisäävät aina nuorisotyöttömyyttä. Pandemian vuoksi moni jää tänäkin vuonna ilman harjoittelu- ja kesätyöpaikkaa.”

Arviota tukevat myös tutkimukset. Tilastokeskuksen mukaan nuorten työttömyys kasvoi vuonna 2020 yli neljä prosenttiyksikköä. Vuoden lopussa 66 000 nuorta oli vailla työtä.

Nuoret aikuiset myös velkaantuvat entistä helpommin. Säästöpankki teetti viime vuoden syyskuussa Säästämisbarometri-kyselyn, jossa 23 % nuorista kertoi ottaneensa lainaa maksaakseen pakollisia menoja tai muita lainoja. 

”Olemme huolissamme varsinkin 18–25-vuotiaista miehistä, joiden kohdalla maksuhäiriömerkinnät ovat yleistyneet. Nuoret tuntevat pikalaina- ja luottoyhtiöt hyvin nimeltä ja ovat myös heidän asiakkaitaan muuta väestöä useammin. Pikavippeihin sorrutaan liian helposti”, Spellman tietää.

Kohti vastuullisempaa kuluttamista

Vaikka nuoret ovat nykyään tietoisia vastuullisesta kuluttamisesta, sosiaalinen media luo ristiriitaisen kuvan menestymisestä. Laine Spellman arvelee, että tämä voi myös vääristää suhdetta rahaan. 

”Kun somen kuvavirrassa nähdään kuvia vaikuttajista, joilla on yhteistyön kautta saadut 700 euron lenkkarit, moni kuvittelee sitä realistiseksi hankinnaksi itselleenkin. Kallista elämäntyyliä ihaillaan ja sen eteen ollaan valmiita tekemään uhrauksia.”

Säästöpankki tahtoo auttaa suomalaisia nuoria aikuisia suunnittelemaan rahankäyttöään paremmin ja ymmärtämään, minkälaisia seurauksia yli varojen elämisestä voi olla. Maksuhäiriömerkintä voi vaikeuttaa vuokra-asunnon, työpaikan, asuntolainan, vakuutuksien tai vaikka puhelin- ja nettiliittymän saantia.

”Tahdomme osaltamme edistää avointa keskustelukulttuuria rahasta ja luotsata nuoria kohti kestävämpää taloudenhallintaa ja vastuullisempaa kuluttamista. Rahasta puhuminen ei saa olla enää tabu”, Spellman korostaa.

Säästöpankki mukana esport-tapahtumissa ja somessa

Koska nuorta kohderyhmää on vaikeaa tavoittaa perinteisissä mediakanavissa, Säästöpankki jalkautuu tänä keväänä sinne, missä nuoret ovat: esport-pelitapahtumiin ja someen. Huhtikuussa käynnistyneessä kampanjassa ovat mukana vaikuttaja Joona Hellman sekä e-urheilijat Spamned ja Cyanide, jotka tuottavat omiin kanaviinsa sisältöä rahasta, kulutuspaineista ja säästämisestä.

Myös Säästöpankin oma rahoitusasiantuntija osallistuu esport- livestream-peleihin, joissa hän vastaa nuorten mieltä painaviin kysymyksiin ja keskustelee rahankäytöstä peliympäristössä. Tarkoitus on antaa konkreettisia vinkkejä menojen budjetoimiseen ja suunnitelmallisempaan talouden hallintaan.

”Yritämme luoda puitteet, joissa nuorilla olisi mahdollisimman matala kynnys kysyä meiltä neuvoja ja apua. Tulemme näkymään kevään aikana vahvasti Instagramissa, Youtubessa, TikTokissa, Snapchatissa ja Twitchissä”, Laine Spellman kertoo.

Tarvetta palvelulle on: 80 % Säästämisbarometriin osallistuneista 18–24-vuotiaista nuorista myöntää, että ajatus velkaantumisesta tuntuu epämukavalta. Säästäminen ja sijoittaminen kiinnostavat nuoria, mutta pienet tulot ja kulutuspaineet vaikeuttavat niiden toteuttamista.

Säästöpankin vuosittainen Säästämisbarometri toteutettiin 18–69-vuotiaille suomalaisille internet-kyselynä syyskuussa 2020. Valtakunnalliseen kyselyyn vastasi 1622 suomalaista.


Konkreettisia vinkkejä parempaan talouden hallintaan:

Nuorten raha-asiat - Säästäminen ja budjetointi
Nuorten raha-asiat - Maksuhäiriömerkinnät
Nuorten raha-asiat

Lisätiedot:

Laine Spellman
Säästöpankkiryhmän markkinointi- ja viestintäjohtaja
+358 40 455 5562
laine.spellman@saastopankki.fi

Säästöpankkiryhmä edistää yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus.  Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija
...