Voiko työllä rikastua? Tartuimme myyttiin


Vaurastuminen vaatii tahdonvoimaa, se on selvä. Moni kuitenkin uskoo, että Suomessa ei työllä voi rikastua ollenkaan. Päätimme tarttua myyttiin varainhoitaja Zacharias Wickholmin johdolla.

Säästöpankin brändikuva

Moi Zacharias! Perinteisesti on ajateltu, että työllä ei voi rikastua. Pitääkö tämä paikkansa?


Ei pidä! Olen urani varrella nähnyt erilaisia esimerkkejä siitä, miten tavallista työtä tekevät ihmiset ovat päässeet varallisuuteen kiinni. Kerran tapasin rakennusalalla työskentelevän miehen, joka oli ansiotulonsa sijoittamalla kerännyt miljoonaomaisuuden.


Rikastumisessa ei kuitenkaan välttämättä ole kyse miljoonien kasaamisesta. Yhdelle rikasta elämää on se, että pääsee matkustamaan säännöllisesti, toinen haluaa nähdä säästötilillä tonnin, sata tonnia tai vaikka miljoonan. Tärkeintä on laatia itselle ja omalle taloudelle sopiva tavoite.


Mistä luulet, että tämä “työllä ei rikastu”-myytti on saanut alkunsa? Miksi se pitää pintansa edelleen?


Myytti varmasti liittyy Suomen korkeaan ansioverotukseen. Verotuksesta huolimatta isojenkin summien säästäminen on keskituloiselle ihmiselle mahdollista sijoittamisen avulla, mutta se vaatii pitkäjänteisyyttä. Pitkällä aikavälillä sijoittajan apuna on korkoa korolle -efekti: kun sijoittamalla saavutetut tuotot, esimerkiksi osingot, sijoittaa eteenpäin kuluttamisen sijaan, kasvaa potti pitkässä juoksussa eksponentiaalisesti.


Jos haluaa samaan aikaan sekä nautiskella kuluttamisesta että säästää vasemmalla kädellä, on varallisuuden kerryttäminen hankalaa. Jokaisen täytyy löytää itselle sopiva tasapaino siihen, kuinka paljon haluaa nauttia hetkestä ja kuinka paljon säästää tulevaa varten.


Mitä muita myyttejä vaurastumiseen liittyen olet kohdannut urasi aikana?


Sijoittamiseen liittyen olen törmännyt ennakkoluuloon, että kyseessä on nollasummapeli: jos yksi osake nousee, niin toisen pitää laskea. Tämä ei pidä paikkaansa! Jos talous kasvaa, niin kuin historian saatossa on tapahtunut, niin myös kurssit nousevat. Säästäessä ja sijoittaessa pitää olla uskoa huomiseen.


Mitä tavallisen työtätekevän aikuisen pitäisi tehdä, että hän pääsee varallisuuden kasvattamisessa alkuun?


Säästäminen vaatii aina oman talouden tarkastelua ja menojen punnitsemista: mitkä kaikki kulut ovat oikeasti tarpeellisia? Miljoonan kerryttäminen ei välttämättä ole kaikille mahdollista. Oman talouden rajoissa olevia tavoitteita kannattaa silti asettaa.


Helpoin tapa ottaa talous haltuun on “maksaa ensin itselle” eli laittaa heti palkkapäivänä säästettävä tai sijoitettava raha sivuun. Jos odottaa kuun loppuun, ei jäljellä luultavasti ole mistä säästää. Säästetty raha unohtuu nopeasti, mutta yllättää iloisesti aina kun vilkaisee säästötiliä tai sijoituksia.


Zachariaksen viisi vinkkiä vaurastumiseen:


  1. Aloita jo! Pitkäjänteisyys on sijoittamisessa ja säästämisessä valttia.

  2. Muista hajautus. Kaikki munia ei kannata laittaa samaan koriin. Säännöllinen rahastosäästäminen on helppo tapa hajauttaa sijoitukset sekä ajallisesti että kohteiden osalta.

  3. Mieti itsellesi sijoitustavoite. Mihin säästät ja miksi? Millaista tuottoa odotat ja kuinka paljon haluat ottaa riskiä?

  4. Ole kärsivällinen, varsinkin silloin kun sijoituksilla menee huonosti. Talous kulkee sykleissä ja huonoja aikoja tulee – mutta ne myös loppuvat aikanaan.

  5. Säästä hyvän päivän varalle. Säästäminen on mukavaa, kun kohde on itselle mieleinen, vaikkapa lomamatka tai asunto. Huonon päivän varalle voi sitten vaikka ottaa vakuutuksen.


Haluatko kuulla lisää siitä, kuinka me voimme auttaa sinua säästötavoitteidesi saavuttamisessa? Lue lisää säästämisen ja sijoittamisen palveluistamme tai ota suoraan yhteyttä!

Kategoriat
Säästäminen ja sijoittaminen

Ajankohtaista