Ensimmäinen vastuullisuuskatsaus on nyt julki – katso esimerkiksi rahastokohtaiset hiilijalanjäljet
Vastuullisuuskatsauksessa kerrotaan, millaisia tekoja Säästöpankin Varainhoidossa on tehty vastuullisen sijoittamisen osalta sekä julkaistaan tietoa rahastojen vastuullisuusmittareista.
Vastuullisuus on noussut entistä enemmän pinnalle sijoituspuolella. Tähän tarpeeseen on vastattu myös Säästöpankkien Varainhoidossa, joka on julkaissut ensimmäisen vastuullisuuskatsauksen. Vastuullisuuskatsaus tullaan julkaisemaan puolivuosittain, ja siinä kerrotaan, millaisia tekoja on tehty vastuullisen sijoittamisen osalta sekä julkaistaan tietoa rahastojen vastuullisuusmittareista.
- Vastuullisuusmittarit ja –raportointi kehittyvät koko ajan, joten haluamme kertoa rahastojen vastuullisuudesta entistä paremmin ja läpinäkyvämmin asiakkaillemme, kertoo Sp-Rahastoyhtiö Oy:n vastuullisen sijoittamisen asiantuntija Anna Varpula.
Säästöpankkien Varainhoidossa noudatetaan vastuullisen sijoittamisen periaatteita kaikissa rahastoissa. Esimerkiksi viime vuonna laajennettiin rahastokumppaneiden arviointia ja luokittelua. Sen lisäksi aloitettiin vuosittainen kysely rahastokumppaneille, joiden aihe liittyy johonkin ajankohtaiseen tai meille tärkeään teemaan. Viime vuonna kartoitettiin muun muassa sitä, miten rahasto seuraa sijoituskohteidensa Global Compact –normien muodostamista ja raportoiko rahasto esimerkiksi hiilijalanjälkensä.
Rahastokohtaiset hiilijalanjäljet sekä esimerkiksi vastuullisuuspisteytykset ja –arvosanat löytyvät myös katsauksesta.
Katso vastuullisuuskatsaus kokonaan täältä.
Haluatko, että autamme sinut alkuun säästämisessä ja sijoittamisessa? Me teemme sen mielellämme. Räätälöidään sinulle sopiva ratkaisu. Varaa meille aika tai jätä yhteydenottopyyntö, niin otamme sinuun yhteyttä.
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija